Väsynyt

Olen tosi väsynyt elämääni. Olen käynyt terapiassa n. kahdesti kuussa 8 vuoden ajan ja pian terapeutti jää eläkkeelle. 10 -vuotiaasta asti olen kärsinyt masennuksesta ja stressiyliherkkyydestä ja pääsin terapiaan vasta 30 vuotiaana. Tällä hetkellä olen työkyvytön, mutta en toki eläkkeelle tämän takia pääse. Terapia on väsyttänyt minua liikaa ja koen, että en jaksa. Täällä ei ole muuta terapeuttia.

Aloin ensi kerran elämässäni tänä keväänä muistaa todella hirveitä asioita lapsuudestani ja nyt olen ihan sekaisin ja en nuku kunnolla, mietin usein itsemurhaa ja sitä olenko tullut vain hulluksi. Masennuslääkkeet pahensi vain asiaa ja aiheutti lisää ahdistusta, sekä niiden lopettaminen (en voinut käyttää kun ahdistus kasvoi liikaa). Minulla on ollut vaikeaa keskittyä edes laskujen maksuun tai tvstä sarjojen katsomiseen. Lisäksi poikakaveriini suhde on menossa poikki jonka kanssa ei ole ollut seksiä ikinä. Tunnen olevani siksi täysin epänormaali koska seksi ei hänen kanssaan kiinnosta. Tuntuu etten kestä jos sekin kaatuu päälle. Poikakaverini ei halua kuulla ahdistavia ongelmiani enää, rakastan häntä mutten halua häntä varmaan ikinä.

Olen ihan sekaisin kun olen kiinnostunut sitten poikakaverini uudesta kaverista. Vaikka eihän minua seksi ole oikeasti kiinnostanut ikinä, koska olen liian masentunut, minulla on joku toinen persoona joka sitten on, joka ottaa minusta vallan ja on kiinnostunut irtosuhteista. Yhden ainoan kerran elämässäni minulla on ollut seksisekoilu vuosia sitten yhden väkivaltaisen psykopaatin kanssa jota kadun syvästi ja joka hajotti asuntoni. Se päättyi aborttiin, josta tunnen vieläkin syyllisyyttä. Olin silloinkin varmaan sekaisin masislääkkeistä. En tiedä kuka olen. Olen jatkuvasti paniikissa kuka olen. Tunnen itseni vieraaksi. Ihmiset halveksivat sitä kuka olen.

Kuvittelen kaikkea. Haluaisin vain sekoilla ja unohtaa kaiken ahdistuksen, mutta se yleensä vain pahenee siten. Mikään ei auta. En tiedä mikä olen. Mietin jatkuvasti kuka olen ja mitä haluan elämältäni, mutta en enää tiedä. Se on vuosia ollut liian pysähtynyt, että mieleni on rikki. En jaksa edes diagnosoida itseäni. Kumpa jostain saisi selkeyttä elämäänsä ja voimia. Tiedän että olen harvinaisen hullu. Tuntuu kuin aivoissani olisi jokin räjähtänyt, enkä osaa enää sulkea ovia ja ahdistus tunkee jatkuvasti sisään.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Masennuslääkkeet voi olla tosi vaarallisia, jos niitä käyttää epäsäännöllisesti.

Mehiläisen yksi lääkäri otti kantaa teeveessä masennuslääkkeisiin. Koko aihe on ilmeisesti ihan tabu, eikä asiasta uskalla ammattiauttajatkaan keskustella potkujen pelossa Mehiläisestä.Ihan mielenkiintoinen juttu tuo Mehiläisen lääkäripotkujen anto. Tietääkö kukaan oliko irtisanominen laillinen vai rikkoiko LÄÄKÄRIKESKUS Mehiläinen lakia ? Yhtiö kai jossakin jutussa kiertää verojakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12286809#comment-69065309

Apua masennukseen vois löytyä:
Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, lauantaisin ja juhlapyhinä klo 15-07, sunnuntaisin klo 15-07.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mieluummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Net-tuki -live päivystää kesällä joka arkipäivä klo 15–17, elokuun puolivälistä alkaen klo 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Äänestä
  • Jospa nyt olet päässyt ongelmiesi todelliseen pesäkkeeseen. Lapsuuden kokemuksista olisi pitänyt puhua jo paljon aikaisemmin vain onko ne olleet niin rankkoja, ettei niitä ole voinut mitenkään ottaa esille. Nyt olet saanut jo sen verran selkärankaa, että alitajunta uskaltaa nostaa muistoja käsiteltäväksi. Käsittely vie voimia ja voi tuntua ylivoimallisesti, mutta lopulla niiden yli pääsee, niiltä katkeaa terä ja alat saada uutta maata allesi.
    Ja mitä tuohon seksiin tulee. On hienoa että sinulla on ollut tuo poika kaverina. Missään ei ole sanottu että pitää valttämättä harrastaa seksiä ja se tekee ihmisestä vasta jotain. <
    Jos et kaipaa seksiä, niin ei sitten. En minäkään kaipaa ja tee väkisin asioita, joihin ei ole mielenkiintoa ja tarvetta. Kun aika tulee ja eheydyt saattaa se seksikin tulla esiin. Ja me ihmiset olemme vain erilaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuilu kirjoitti:

Olen tosi väsynyt elämääni. Olen käynyt terapiassa n. kahdesti kuussa 8 vuoden ajan ja pian terapeutti jää eläkkeelle. 10 -vuotiaasta asti olen kärsinyt masennuksesta ja stressiyliherkkyydestä ja pääsin terapiaan vasta 30 vuotiaana. Tällä hetkellä olen työkyvytön, mutta en toki eläkkeelle tämän takia pääse. Terapia on väsyttänyt minua liikaa ja koen, että en jaksa. Täällä ei ole muuta terapeuttia.

Aloin ensi kerran elämässäni tänä keväänä muistaa todella hirveitä asioita lapsuudestani ja nyt olen ihan sekaisin ja en nuku kunnolla, mietin usein itsemurhaa ja sitä olenko tullut vain hulluksi. Masennuslääkkeet pahensi vain asiaa ja aiheutti lisää ahdistusta, sekä niiden lopettaminen (en voinut käyttää kun ahdistus kasvoi liikaa). Minulla on ollut vaikeaa keskittyä edes laskujen maksuun tai tvstä sarjojen katsomiseen. Lisäksi poikakaveriini suhde on menossa poikki jonka kanssa ei ole ollut seksiä ikinä. Tunnen olevani siksi täysin epänormaali koska seksi ei hänen kanssaan kiinnosta. Tuntuu etten kestä jos sekin kaatuu päälle. Poikakaverini ei halua kuulla ahdistavia ongelmiani enää, rakastan häntä mutten halua häntä varmaan ikinä.

Olen ihan sekaisin kun olen kiinnostunut sitten poikakaverini uudesta kaverista. Vaikka eihän minua seksi ole oikeasti kiinnostanut ikinä, koska olen liian masentunut, minulla on joku toinen persoona joka sitten on, joka ottaa minusta vallan ja on kiinnostunut irtosuhteista. Yhden ainoan kerran elämässäni minulla on ollut seksisekoilu vuosia sitten yhden väkivaltaisen psykopaatin kanssa jota kadun syvästi ja joka hajotti asuntoni. Se päättyi aborttiin, josta tunnen vieläkin syyllisyyttä. Olin silloinkin varmaan sekaisin masislääkkeistä. En tiedä kuka olen. Olen jatkuvasti paniikissa kuka olen. Tunnen itseni vieraaksi. Ihmiset halveksivat sitä kuka olen.

Kuvittelen kaikkea. Haluaisin vain sekoilla ja unohtaa kaiken ahdistuksen, mutta se yleensä vain pahenee siten. Mikään ei auta. En tiedä mikä olen. Mietin jatkuvasti kuka olen ja mitä haluan elämältäni, mutta en enää tiedä. Se on vuosia ollut liian pysähtynyt, että mieleni on rikki. En jaksa edes diagnosoida itseäni. Kumpa jostain saisi selkeyttä elämäänsä ja voimia. Tiedän että olen harvinaisen hullu. Tuntuu kuin aivoissani olisi jokin räjähtänyt, enkä osaa enää sulkea ovia ja ahdistus tunkee jatkuvasti sisään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu