ROV-658

terve,
Näin epävirallisen tahon kautta lähestyn tällä kertaa, kun en ollut virka-autolla liikkeellä.
Eli jos otsikon Mitsubishi-kuljettaja tätä lukee niin otapa opiksesi.
Tänä aamuna lempäälän ja Tampereen rajalla Ruskontiellä suoritit pari kappaletta ohituksia, joista jälkimmäinen eli sen täysperävaunun ohittaminen olisi voinut viedä henkesi, ellei ko. rekan kuljettaja olisi jarruttanut.
Jos haluat päästä hengestäsi, niin tee se jossain muualla kuin tiellä, ei se jätösten siivoaminen niin hääviä hommaa ole. Tai jos haluat liikkua muuta liikennettä nopeammin kohtuullisen turvallisesti, niin hanki sellainen kulkine, jolla pääsee; ota esimerkkiä vaikka siitä Saabista, joka tuli perässäsi.
Jos olisi ollut kamera käytössä, niin kortistasi olist päässyt.
41064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet varmaan oikealla asialla, varomattomat ohitukset ovat vaarallisia ja usein ohitettavaa ottaa lisäksi päähän.

Mutta ei taida olla ihan luvallista esiintyä viranomaisena, saatika postailla ihmisten rekkarinumeroita :D

Äänestä
  • Autoissa on ainakin minun näköaistini mukaan sekä etu- että takapäässä varsin hyvin ja lakisääteisesti näkyvillä tunnusilvet, joiden perusteella kyseinen kulkine voidaan tiellä, eli julkisella paikalla, identifioida. Kuljettajan kohdalla tilanne on toinen, koska hänen henkilöllisyyttään ei vastaavasti voi identifioida ilman virantoimituksessa olevan esim. poliisin toimintaa.

    Minäkin olen viranomainen, mutta en poliisi. Meitä on Suomessa tuhansia, tiesitkö...?

    p.s alle kaksi viikkoa virkaa hoidettavana, sitten eläkkeelle, eli kypsykää työmatka-autoilijat.

    Äänestä

Ja tietysti vastaantuleva ajoi niin keskiviivan lähellä kuin vain voi vaikka piennarta on 3 metriä. On se vaan kumma kun suurimmalta osalta suomalaisia puuttuu täydellisesti minkäänlainen joustavuus liikenteessä. Jos esimerkiksi ohitus menee vähän tiukille, niin vastaantulevat repii vilkunviiksestä ja hyvä ettei ajeta vastaantulevan kaistalla. (ja yrittää tässä hässäkässä vielä näyttää keskaria ja ties mitä)

Äänestä

Laitoin kolttiin GTI-Lancun (yli 130hp) koneen. Voisi jopa sanoa että ottaa kierroksia ja hämäyksen vuoksi takana lukee 1.3. aika näppärä rassi
!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


virkavalta kirjoitti:

terve,
Näin epävirallisen tahon kautta lähestyn tällä kertaa, kun en ollut virka-autolla liikkeellä.
Eli jos otsikon Mitsubishi-kuljettaja tätä lukee niin otapa opiksesi.
Tänä aamuna lempäälän ja Tampereen rajalla Ruskontiellä suoritit pari kappaletta ohituksia, joista jälkimmäinen eli sen täysperävaunun ohittaminen olisi voinut viedä henkesi, ellei ko. rekan kuljettaja olisi jarruttanut.
Jos haluat päästä hengestäsi, niin tee se jossain muualla kuin tiellä, ei se jätösten siivoaminen niin hääviä hommaa ole. Tai jos haluat liikkua muuta liikennettä nopeammin kohtuullisen turvallisesti, niin hanki sellainen kulkine, jolla pääsee; ota esimerkkiä vaikka siitä Saabista, joka tuli perässäsi.
Jos olisi ollut kamera käytössä, niin kortistasi olist päässyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu