Eilen, eli 12.10. minulle tehtiin PRK-silmäleikkaus. Kävin Tampereella Medilaserissa. Esitutkimus ja leikkaus kesti yhteensä n. tunnin. Lähtöarvot oli -1 ja -1.25. Hajataittoa oli hieman.
Kolmella erilaisella laitteella tutkittiin ensin nykyinen näköni ja onko silmäni OK. Puudutustippojen avulla se ei sattunut yhtään. Olen niitä jotka pyörtyvät kun verikoe otetaan. Joten vaikka se ei sattunut yhtään, minua alkoi hieman huimata. Jännitys laukesi leikkauksen aikana.
Ensin silmänpintaa kaavittiin, hieman paineen tuntua silmässä. Laserilla leikattiin silmää n. 15 sekunttia. Tuli ritinää ja rätinää, mutta ei kipua.
Onneksi mieheni oli mukana. Hän haki lääkkeet viereisestä apteekista sillä aikaa, kun minua leikattiin. Aurinkolasit ehdottomasti mukaan. Kotimatkan aikana pidin melkein koko ajan silmiä kiinni. Oikeaa silmää särki enemmän kuin vasenta. Vasemmalla silmällä aloin heti näkemään paremmin.
Vesi valui hieman silmistä. Oikeastaan silmäsärkyä ei ole ollut kuin hieman. Lääkitys on niin hyvä, ettei kärsiä tarvitse.
Silmätippoja laitetaan ensimmäisen viikon aikana tosi paljon. Tähänkin sanoisin, että onneksi on tippojen laittaja, muuten mulla ainakin olisi hieman hankalaa.
Tänään näen jo tosi hyvin. Leikkauksesta on kulunut 20 tuntia. Kauas näen yhtä hyvin kuin ennen silmälasien kanssa. Näkö kuulemma heittelehtii ensimmäisen viikon aikana. Kuukauden sisällä näköni on korjautunut siihen toivottuun tulokseen. Ihmettelen miten näkö voi tästä enää parantua. Kaikki kirkas tuntuu ilkeältä silmissä. Kirkkaiden asioiden ympärillä on valokaari. Esim. tämä tietokoneelle tuijottelu tekee pahaa. Suosittelen ehdottomasti. Leikkaus maksoi 1199 €. Kaikkine kuluineen. Tästä Kela korvaa 80 €. Kaksi jälkitarkistusta vielä. Eka kuukauden ja toinen 6 kuukauden päästä. Pakko lopettaa, nyt tuli pahaolo.
PRK-silmäleikkaus kokemukseni
16
6555
Vastaukset
- eilen leikattu
Kolme tuntia leikkauksen jälkeen katselin telkkaria ilman rillejä ja näin mainiosti. Telkan ympärillä oli sellainen valokaari, mutta ei se katsomista haitannut. Upea tunne! Lääkärin puheiden mukaan edistyminen pitäisi olla huomattavasti hitaanpaa. Mutta kerrankin lääkäri oli väärässä. Hyvä näin!
- nyt 14.10. toinen päivä
Tänään näen huonommin kuin eilen. Hesarista vain otsikot. Tietokoneen lukeminen on tuskallista vaikka kirjain on kokoa suurin, eli n. 1cm. Kirkas on tosi kipeää. Näkö vaihtelee. Onneksi sairaslomaa on leikkaus 7 päivää. Kauas katsominen on helpompaa. Kun lääke alkaa vaikuttamaan, näen kohta paremmin. Nukuin 12 tuntia putkeen. Kolmiolääke taitaa nukuttaa.
- nyt 15.10.
nyt 14.10. toinen päivä kirjoitti:
Tänään näen huonommin kuin eilen. Hesarista vain otsikot. Tietokoneen lukeminen on tuskallista vaikka kirjain on kokoa suurin, eli n. 1cm. Kirkas on tosi kipeää. Näkö vaihtelee. Onneksi sairaslomaa on leikkaus 7 päivää. Kauas katsominen on helpompaa. Kun lääke alkaa vaikuttamaan, näen kohta paremmin. Nukuin 12 tuntia putkeen. Kolmiolääke taitaa nukuttaa.
Kirkas valo sattuu edelleenkin silmiin, tämänkin kirjoitan aurinkolasit päässä. Eilisestä näkö on huomattavasti taas petraantunut. Eilen ääriviivat näkyivät kahtena, tänään yhtenä.
Miksi auringon pitää jatkuvasti paistaa, eihän se paistanut minun viiden viikon kesälomallakaan.
Tänään illalla saan ottaa piilolinssit pois silmistä, jotka asetettiin leikkauksessa. Kumma kyllä ne eivät ole painaneet silmissä. Olen ahkerasti laittanut kosteutustippoja. Otan linssit pois juuri ennen nukkumaanmenoa. Silmiä alkaa kuulemma väliaikaisesti taas särkeä.. saas nähdä.
Suunnitelma on tämä: otan burana 400 ja tramadin 50 mg yhtäaikaa tuntia ennen piilareitten pois ottamista. Koskeutustippoja silmään, niin linssi irtoaa helpommin. Käsien pesu ja linssi pois. Voi armoton, jos tökkään silmään, sit tekee kipeää. No' sen kerron huomenna.
Lähinäköni on huononpi, kuin ennen leikkausta. Kaukonäkö on taas parempi, kuin ennen leikkausta. Minullahan oli -1 ja -1.25. - nyt 18.10.
nyt 15.10. kirjoitti:
Kirkas valo sattuu edelleenkin silmiin, tämänkin kirjoitan aurinkolasit päässä. Eilisestä näkö on huomattavasti taas petraantunut. Eilen ääriviivat näkyivät kahtena, tänään yhtenä.
Miksi auringon pitää jatkuvasti paistaa, eihän se paistanut minun viiden viikon kesälomallakaan.
Tänään illalla saan ottaa piilolinssit pois silmistä, jotka asetettiin leikkauksessa. Kumma kyllä ne eivät ole painaneet silmissä. Olen ahkerasti laittanut kosteutustippoja. Otan linssit pois juuri ennen nukkumaanmenoa. Silmiä alkaa kuulemma väliaikaisesti taas särkeä.. saas nähdä.
Suunnitelma on tämä: otan burana 400 ja tramadin 50 mg yhtäaikaa tuntia ennen piilareitten pois ottamista. Koskeutustippoja silmään, niin linssi irtoaa helpommin. Käsien pesu ja linssi pois. Voi armoton, jos tökkään silmään, sit tekee kipeää. No' sen kerron huomenna.
Lähinäköni on huononpi, kuin ennen leikkausta. Kaukonäkö on taas parempi, kuin ennen leikkausta. Minullahan oli -1 ja -1.25.15.10. otin piilolinssit illalla pois. Onneksi vasta illalla, niin kuin lääkäri sanoi. Välittömästi silmassä tuntui siltä kuin se olisi tungettu täyteen nuppineuloja. Silmien aukipitäminen oli mahdotonta. Nukkumaan ja nassu täyteen kipulääkkeitä.
Aamulla 11.00 aikoihin oikeaa lopetti särkemästä, mutta vasen oli kipea. Jos piti auki, se alkoi särkemään ja vuotamaan. Kosteutustippoja ei paljoa tarvittu. Nukuin koko päivän. Onneksi ei ollut ketään jota passata, eli siis pieniä lapsia.
Vähän alkoi olla paniikin makua, kun toinen oli ok ja toinen ei sinne päinkään. Iltaa kohti se parani hiukan sain raotettua silmää. Näin jopa väläyksiä eteen päin. Eli ei se montaa sekunttia auki ollut.
Tämä aamuna uskallan pitää sitä auki. Se on kyllä vielä arka, luomen liikuttaminen silmän päällä sattuu. Nyt kirjoitan kaiken sokkona, joten kirjoitusvirheitä voi löytyä. Valo on liian kirkas päätteessä.
Keskiviikkona duuniin, mitenköhän onnistuu. Päätteellä kahdeksan tuntia,,, iiik.
Nyt tiedän miksi ihmiset maksaa tuhat euroa enemmän lasik-leikkauksesta. - nyt 17.10. su klo 16:15
nyt 18.10. kirjoitti:
15.10. otin piilolinssit illalla pois. Onneksi vasta illalla, niin kuin lääkäri sanoi. Välittömästi silmassä tuntui siltä kuin se olisi tungettu täyteen nuppineuloja. Silmien aukipitäminen oli mahdotonta. Nukkumaan ja nassu täyteen kipulääkkeitä.
Aamulla 11.00 aikoihin oikeaa lopetti särkemästä, mutta vasen oli kipea. Jos piti auki, se alkoi särkemään ja vuotamaan. Kosteutustippoja ei paljoa tarvittu. Nukuin koko päivän. Onneksi ei ollut ketään jota passata, eli siis pieniä lapsia.
Vähän alkoi olla paniikin makua, kun toinen oli ok ja toinen ei sinne päinkään. Iltaa kohti se parani hiukan sain raotettua silmää. Näin jopa väläyksiä eteen päin. Eli ei se montaa sekunttia auki ollut.
Tämä aamuna uskallan pitää sitä auki. Se on kyllä vielä arka, luomen liikuttaminen silmän päällä sattuu. Nyt kirjoitan kaiken sokkona, joten kirjoitusvirheitä voi löytyä. Valo on liian kirkas päätteessä.
Keskiviikkona duuniin, mitenköhän onnistuu. Päätteellä kahdeksan tuntia,,, iiik.
Nyt tiedän miksi ihmiset maksaa tuhat euroa enemmän lasik-leikkauksesta.Vihdoinkin kipu lakkasi myös vasemmasta silmästä, tosin sitä piti avittaa 2 x 400 mg buranalla. Toivottavasti kipu pysyy poissa. Aamulla vasen oli kivulias, mutta uskalsi pitää auki hetkittäin.
Sitten se alkoi vain valua ja kipu oli niin kiva, ettei pysytnyt käyttämään kuin oikeaa. 14:00 otin buranat, 15 min ja kipu oli poissa. Nyt jännitetään tuleeko kipu takaisin,,, onneksi buranaa riittää. Näen telkan ilman rillejä ja kaukonäkö on hyvä. Hyvä, että aurinko ei paista. Kaikki kirkas sattuu edelleenkin, ilmeisesti seuraavan vuoden tarvitaan tosi paljon aurinkolaseja.
Yritin kysyä lääkäriltäkin, kauanko kipu jatkuu, kun toinen on jo ollut vuorokauden ok. Mukava oli ... puhelinvastaaja. Nyt ei ole tarvetta yrittää uusintasoittoa, kun kipu hävisi. - prk
nyt 18.10. kirjoitti:
15.10. otin piilolinssit illalla pois. Onneksi vasta illalla, niin kuin lääkäri sanoi. Välittömästi silmassä tuntui siltä kuin se olisi tungettu täyteen nuppineuloja. Silmien aukipitäminen oli mahdotonta. Nukkumaan ja nassu täyteen kipulääkkeitä.
Aamulla 11.00 aikoihin oikeaa lopetti särkemästä, mutta vasen oli kipea. Jos piti auki, se alkoi särkemään ja vuotamaan. Kosteutustippoja ei paljoa tarvittu. Nukuin koko päivän. Onneksi ei ollut ketään jota passata, eli siis pieniä lapsia.
Vähän alkoi olla paniikin makua, kun toinen oli ok ja toinen ei sinne päinkään. Iltaa kohti se parani hiukan sain raotettua silmää. Näin jopa väläyksiä eteen päin. Eli ei se montaa sekunttia auki ollut.
Tämä aamuna uskallan pitää sitä auki. Se on kyllä vielä arka, luomen liikuttaminen silmän päällä sattuu. Nyt kirjoitan kaiken sokkona, joten kirjoitusvirheitä voi löytyä. Valo on liian kirkas päätteessä.
Keskiviikkona duuniin, mitenköhän onnistuu. Päätteellä kahdeksan tuntia,,, iiik.
Nyt tiedän miksi ihmiset maksaa tuhat euroa enemmän lasik-leikkauksesta.meni päivät sekaisin.
- 18.10. maanantai
prk kirjoitti:
meni päivät sekaisin.
Eilen alkoi vielä särkemään vasenta silmää. Otin vielä kaksi 400g mb buranaa, eli viiden tunnin sisällä 4 x 400mg buranaa. Tulos oli paha olo. Silmää kyllä särki. Vesi valoi vasemmasta ja kirous suupielestä.
Jännityksellä odotin maanantai aamua, jes,,, ei enää vasen silmä jomota, ainaskaan niin paljon kuin ennen. Telkkaria tai päätettä en (tätä enenmpää) ole katsellut. Jotensakin on paha olo, johtunee siitä, että kaikkea ei kuitenkaan näe tarpeeksi tarkasti.
Kortisonin käytön aloitin tänään. Lääkkeitä olen siis käyttänyt: antibioottitippa silmään viikon ajan viisi kertaa päivässä, kiputippa 4 kertaa kahden päivän ajan, kostutustippa ainakin 3 kertaa päivässä, kortisooni tippa aloitetaan kuuden päivän päästä leikkauksesta, kolme kertaa per päivä kuukauden ajan.
Nietäviä lääkkeitä kipuun olen ottanut:
Tramadin 50mg kipuun kahden ensimmäisen päivän ajan, varmistamaan että minulla on pahaolo. Burana 400g tarvittaessa, ei saisi syödä niin paljon kuin minä olen ottanut.
Nyt ollaan voiton puolella kivun kanssa, meinasin tulla hulluksi, kun se ei loppunut. Pelotti jo, että tuleeko tosta vasemmasta silmää ollenkaan.
En todellakaan ole työkuntoinen keskiviikkona. 8 tuntia päätetyöskentelyä. Mutta yritän kuitenkin. Olen se toppaan ajanut naisautoilija keskiviikko aamuna, kun näkö ei sittenkään riittänyt autolla ajamiseen. Taidan koeponnistaa ajamisen tiistai illalla.
Hämäränäkö muuten ilmeisesti tulee olemaan aikamoisen huono leikkauksenkin jälkeen, näin ainakin sanottiin. Siihen PRK-leikkaus ei niin hyvin tepsi. - 18.10. maanantai )kipu jatkuu
prk kirjoitti:
meni päivät sekaisin.
Kipu palasi sunnuntaina, lisää popsitut buranatkaan ei auttaneet. Tänään maanantaina olen ollut onnellinen, ei tuskaa... paitsi
nyt illalla, silmä on rasittunut ja se vuotaa taas ja särkee.... ja keskiviikkona duuniin.. jes. - nyt 25.10.
18.10. maanantai )kipu jatkuu kirjoitti:
Kipu palasi sunnuntaina, lisää popsitut buranatkaan ei auttaneet. Tänään maanantaina olen ollut onnellinen, ei tuskaa... paitsi
nyt illalla, silmä on rasittunut ja se vuotaa taas ja särkee.... ja keskiviikkona duuniin.. jes.Näen ihan hyvin ja kipuja ei ole ollenkaan.
Viimeinen tuskainen päivä oli 18.10. - nyt 29.10.
nyt 25.10. kirjoitti:
Näen ihan hyvin ja kipuja ei ole ollenkaan.
Viimeinen tuskainen päivä oli 18.10.Silmiä ei särje. Aurinko ei häikäise. Oikea on edelleen se heikompi silmä, tosin pärjään mainiosti, koska vasen on niin skarppi.
Nyt tuntuu, että se PRK-leikkaus oli hyvä juttu. No' odotellaan lopputarkistusta, sitten voi olla toinen ääni kellossa.
- leikkaukseen
Hei,
olen menossa parin viikon päästä leikkaukseen jos silmät vaan läpäisevät esitarkastuksen. Lähtöarvot on -3,50 ja -3,75 joten en vielä tiedä mitä leikkaustapaa lääkäri suosittelee. Itse olen Lasikin kannalla, mutta myös PRK sopisi lähtöarvojen puolesta. Menen leikkaukseen Silmäkeskus Laseriin Helsingissä ja leikkaus tapahtuu HYKS:ssä joten paikka tuntui turvalliselta ja luotettavalta. Tsemppiä sulle parantumiseen ja onnea vielä "uusista" silmistä. :=) - Ilman laseja
Moikka
Noi lasersilmäleikkaukset onnistuu tosi hyvin. Itse olin Tallinnassa leikkauksessa vuonna 2000.
Leikkaus oli kirurginen eli ei laserleikkaus. siitä lähtien olen selvinnyt ilman laseja tähän päivään asti eli olen ollut todella tyytyväinen. Erona on tietty hinta myös. siellä leikkaus maksoi silmälasien hinnan (suomesta ostettuna). Eli halpaa oli. Suosittelen siis tätä vaihtoehtoa ...- silmälääkäri
Mikäli kyseessä oli ns. radiaarinen keratotomia eli RK niin haluaisin lisätä edelliseen sen, että esim. Saksassa DOG (Deutsche Ophthalmologische Gesellschaft) ei pidä hoitomuotoa enää ajanmukaisena eikä suosittele enää sen käyttöä johtuen siitä, että siihen liittyy muita hoitomuotoja useammin esim. sarveiskalvon turpoamista ja sitä kautta taittovirheen vaihteluun johtaen vaihtelevaan näöntarkkuuteen jota on hankala korjata laseilla.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei tällä metodilla voisi saada aikaan hyviä tuloksia, mutta valitettavasti liian usein on ollut tapauksia, joissa on tullut haittavaikutuksia. Ja kuten muutkin leikkaukset, ei niitä voi tehdä tekemättömiksi jälkikäteen. - Ilman laseja
silmälääkäri kirjoitti:
Mikäli kyseessä oli ns. radiaarinen keratotomia eli RK niin haluaisin lisätä edelliseen sen, että esim. Saksassa DOG (Deutsche Ophthalmologische Gesellschaft) ei pidä hoitomuotoa enää ajanmukaisena eikä suosittele enää sen käyttöä johtuen siitä, että siihen liittyy muita hoitomuotoja useammin esim. sarveiskalvon turpoamista ja sitä kautta taittovirheen vaihteluun johtaen vaihtelevaan näöntarkkuuteen jota on hankala korjata laseilla.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei tällä metodilla voisi saada aikaan hyviä tuloksia, mutta valitettavasti liian usein on ollut tapauksia, joissa on tullut haittavaikutuksia. Ja kuten muutkin leikkaukset, ei niitä voi tehdä tekemättömiksi jälkikäteen.Hei
Tarkkaa termiä en tiedä leikkauksesta, mutta leikkaus tehtiin timanttiveitsellä silmän pintaan säteittäisesti. Eli kyseessä eli kyseessä oli ilmeisesti RK.
Joka leikkauksessa on riskinsä, niin RK:ssa ja laserleikkauksessakin. Ilmeisesti DOG:kin suositus perustuu johonkin tutkimus tulokseen ja prosentteihin. vai miten on ?
tuollainen "liian usein on tapauksia..." -yleistäminen saa aikaan sen että lukija luulee leikkauksessa olevan suuretkin riskit. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole.
Laser-leikkaus on varmasti parempi vaihtoehto näistä kahdesta, mutta hinnan takia minä itse päädyin toiseen vaihtoehtoon ja enkä ole katunut .. - silmälääkäri
Ilman laseja kirjoitti:
Hei
Tarkkaa termiä en tiedä leikkauksesta, mutta leikkaus tehtiin timanttiveitsellä silmän pintaan säteittäisesti. Eli kyseessä eli kyseessä oli ilmeisesti RK.
Joka leikkauksessa on riskinsä, niin RK:ssa ja laserleikkauksessakin. Ilmeisesti DOG:kin suositus perustuu johonkin tutkimus tulokseen ja prosentteihin. vai miten on ?
tuollainen "liian usein on tapauksia..." -yleistäminen saa aikaan sen että lukija luulee leikkauksessa olevan suuretkin riskit. Luultavasti näin ei kuitenkaan ole.
Laser-leikkaus on varmasti parempi vaihtoehto näistä kahdesta, mutta hinnan takia minä itse päädyin toiseen vaihtoehtoon ja enkä ole katunut ..Asiastahan on useitakin tutkimuksia. RK:n etuja ovat tietenkin halvat laitekustannukset. Eli jos tässä tulokset olisivat yhtä hyvät tai paremmat kuin PRK:ssa tai LASIK:ssa, ei kukaan täysjärkinen hankkisi kalliita lasereita...
DOG:n suositus perustuu siihen, että RK-tekniikalla on tullut huonoja pitkäaikaistuloksia ja tapauksia joissa taittovirheet muuttuvat huomattavasti esim. aamun ja illan välillä jolloin eräillä potilailla on ollut huomattavia vaikeuksia pärjätä silmiensä kanssa.
Saksassa siis RK:n suorittaminen rinnastetaan lääkärin taitovirheeseen. Eli jos leikkauksessa tulee ei-toivottu tulos ja joutuu oikeuskäsittelyyn niin lääkärillä on vitsit vähissä.
Jostakin lähteestä (en nyt muista mistä, oli parin vuoden takaa) kävi ilmi, että Lasik-leikatuista jopa 10-20% oli sen verran tyytymättömiä lopputulokseensa, että eivät uudelleen leikkausta teettäisi (esim. häikäisy, jäännöstaittovirhe, silmien kuivuus jne). Laitteet ja tekniikat toki koko ajan kehittyvät ja tyytyväisten osuus leikatuista lisääntyy koko ajan.
Nämä luvut (ja vaikka olisivat huomattavasti paremmat) ovat kuitenkin syy sille, että kenen tahansa, joka on mihin tahansa näistä leikkauksista menossa, on punnittava mahdolliset hyödyt ja riskit ja sitten tehtävä oma, TIETOINEN päätös siitä, mitä tekee. Suurin osa leikatuista on tietenkin loppuikänsä onnellisia. Mutta kun etukäteen ei tiedä, kuuluuko siihen onnettomien joukkoon... Ja kyllä minua ainakin harmittaisi aika vietävästi, jos esim. 25-vuotiaana tehdystä päätöksestä joutuisi katumaan 60 seuraavaa vuotta.
Lisäksi on aina muistettava, että vaikka leikkaustulos ei olisi toivotunlainen, ei se ole aina lääkärin syy. Toisinpäin hyvä tuloskaan ei (aina) ole lääkärin taidosta kiinni. ("Leikkaus onnistui mutta potilas otti ja kuoli!") Varsinkin palstalla esiintyviin kysymyksiin, kenelle lääkärille kannattaa mennä jne.voi saada vain erittäin subjektiivisia vastauksia. Kokonaiskuvan tyytyväisyydestä johonkin sairaalaan/lääkäriin voisi saada vain, jos saisi tiedon kaikilta leikatuilta.
Olen iloinen jokaisen puolesta, jolla kaikki menee hyvin. Mutta en varauksetta suosittele kenellekään kysyvälle leikkauksia, aina on otettava huomioon mahdolliset hyödyt ja haitat ja potilaan kokonaistilanne ja näkemisen tarve. Jos sitten harkinnan jälkeen potilas edelleen haluaa toimenpiteitä (eikä lääkärin mielestä odotukset ole epärealistisia ja riskit liian suuria) niin sitten voi mennä leikkaukseen. Mutta RK:ta en kenellekään potilaistani suosittelisi, vaikka tälläkin menetelmällä toki voidaan hyviä tuloksia saavuttaa. - Anonyymi
silmälääkäri kirjoitti:
Asiastahan on useitakin tutkimuksia. RK:n etuja ovat tietenkin halvat laitekustannukset. Eli jos tässä tulokset olisivat yhtä hyvät tai paremmat kuin PRK:ssa tai LASIK:ssa, ei kukaan täysjärkinen hankkisi kalliita lasereita...
DOG:n suositus perustuu siihen, että RK-tekniikalla on tullut huonoja pitkäaikaistuloksia ja tapauksia joissa taittovirheet muuttuvat huomattavasti esim. aamun ja illan välillä jolloin eräillä potilailla on ollut huomattavia vaikeuksia pärjätä silmiensä kanssa.
Saksassa siis RK:n suorittaminen rinnastetaan lääkärin taitovirheeseen. Eli jos leikkauksessa tulee ei-toivottu tulos ja joutuu oikeuskäsittelyyn niin lääkärillä on vitsit vähissä.
Jostakin lähteestä (en nyt muista mistä, oli parin vuoden takaa) kävi ilmi, että Lasik-leikatuista jopa 10-20% oli sen verran tyytymättömiä lopputulokseensa, että eivät uudelleen leikkausta teettäisi (esim. häikäisy, jäännöstaittovirhe, silmien kuivuus jne). Laitteet ja tekniikat toki koko ajan kehittyvät ja tyytyväisten osuus leikatuista lisääntyy koko ajan.
Nämä luvut (ja vaikka olisivat huomattavasti paremmat) ovat kuitenkin syy sille, että kenen tahansa, joka on mihin tahansa näistä leikkauksista menossa, on punnittava mahdolliset hyödyt ja riskit ja sitten tehtävä oma, TIETOINEN päätös siitä, mitä tekee. Suurin osa leikatuista on tietenkin loppuikänsä onnellisia. Mutta kun etukäteen ei tiedä, kuuluuko siihen onnettomien joukkoon... Ja kyllä minua ainakin harmittaisi aika vietävästi, jos esim. 25-vuotiaana tehdystä päätöksestä joutuisi katumaan 60 seuraavaa vuotta.
Lisäksi on aina muistettava, että vaikka leikkaustulos ei olisi toivotunlainen, ei se ole aina lääkärin syy. Toisinpäin hyvä tuloskaan ei (aina) ole lääkärin taidosta kiinni. ("Leikkaus onnistui mutta potilas otti ja kuoli!") Varsinkin palstalla esiintyviin kysymyksiin, kenelle lääkärille kannattaa mennä jne.voi saada vain erittäin subjektiivisia vastauksia. Kokonaiskuvan tyytyväisyydestä johonkin sairaalaan/lääkäriin voisi saada vain, jos saisi tiedon kaikilta leikatuilta.
Olen iloinen jokaisen puolesta, jolla kaikki menee hyvin. Mutta en varauksetta suosittele kenellekään kysyvälle leikkauksia, aina on otettava huomioon mahdolliset hyödyt ja haitat ja potilaan kokonaistilanne ja näkemisen tarve. Jos sitten harkinnan jälkeen potilas edelleen haluaa toimenpiteitä (eikä lääkärin mielestä odotukset ole epärealistisia ja riskit liian suuria) niin sitten voi mennä leikkaukseen. Mutta RK:ta en kenellekään potilaistani suosittelisi, vaikka tälläkin menetelmällä toki voidaan hyviä tuloksia saavuttaa.Kävin lisäämässä oman kokemuksen myös http://silmaleikkaus.com iin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768