Tarve järjestellä/siivota

dgdfgdfdsgfsdh

Olen järjestelmällinen ihminen ja haluaisin kaiken olevan järjestyksessä. Minua ahdistaa erityisesti sekalaiset paperit ja pienet tavarat kaapissa. Tuntuu koko ajan että pitäisi käydä ne läpi, heittää pois turhat ja järjestää ne paremmin omille paikoilleen. Mutta kun yritän aloittaa tätä epämiellyttävää urakkaa, en jaksakaan ja totean sen järjellä olevan ihan turhaa. Tekisi mieli myös siivota tietokone.

Ja totuus kuitenkin on se, ettei minulla edes ole mitään kovin turhaa, en jätä tavaroita lojumaan. Papereitakaan ei ole kovin paljon, vanhat meikkituotteet yleensä heitän ajoissa roskiin jne... Ja siis en tunne tarvetta järjestellä kaikkea rivistöön ja suoristaa maton naruja tai järjestää värijärjestykseen.

Järjellä ajateltuna minun ei tarvitse alkaa järjestelemään. Totuus on että minulla on siisti koti, ja tottakai tavaraa kerääntyy jonkin verran, se on väistämätöntä. Ajan myötä jotkut paperit saattavat muuttua tarpeettomiksi eikä joka päivä ole aikaa tehdä tarkistusta.

0

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        493
        1869
      2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        380
        1576
      3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        64
        1368
      4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

        Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
        Suomalaiset julkkikset
        18
        1357
      5. Et saa mua ikinä

        Oma vikasi. Naiselta.
        Ikävä
        113
        962
      6. Ketä ikävöit?

        Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
        Ikävä
        51
        929
      7. JM lukkoliike

        Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
        Jämsä
        19
        916
      8. Pankin avajaiset

        Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
        Kuhmo
        15
        771
      9. Miten kesäsi meni?

        Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
        Ikävä
        66
        763
      10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

        Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
        Eläke
        10
        751
      Aihe