Miten ymmärtää vesimiestä?

Mul on eräs tärkeä ystävä joka on vesimies. Normaalisti mä luen ihmisiä kun avointa kirjaa, mutta tää on poikkeustapaus - yleensä siitä jo tiedän et henkilös on jotain erityistä. Ton vesimiehen kaa on kuitenkin mahdotonta olla ajautumatta riitoihin. Me ei vaan ymmärretä toisiamme, vaikka kuinka yritetään. Mä oon aina arvostanu erinlaisia ihmisiä, mitä veskarit yleensä on, mutta tota yhtä on mahdoton ymmärtää.

Itse olen skorpioni ja hän ottaa mun piikittelyt liiankin ilkeästi ja sen jälkeen hän itkee, valittaa ja sanoo jotain takaisin jonka taasen minä otan hieman pahana, kun kerta normaalisti on niin mukava ja ystävällinen ihminen. Siitä syntyy ikuinen paradoksi. Parhaimmillaan meillä on tosi syvälliset keskustelut ja aatteemme ovat samansuuntaisia. Kuitenkin joskus keskustelut äityvät vesimiehen kannalta liian syvällisiksi ja tämä masentuu enkä voi tehdä asialle mitään vaikka kuinka haluaisin. Toisen masennus taasen masentaa minut ja alan kurittamaan itseäni monilla tavoin, mm. paastoamalla, itsetuhoisuudella ja itsensä piippuun vetämisellä. En voi vaan olla ottamatta toisen taakkoja ja tuskia harteilleni.

Vaikka aina kuinka sanon, et en enää pidä tohon ystävääni yhteyttä ja en vastaa sille, niin se on mahdotonta. Mun on mahdoton olla sille pitkävihainen vaikka se kuuluu luonteeseeni. Edes mun kuu vesimies ei auta ymmärtään mitä toi aattelee, tuntee, tahtoo tai tarkoittaa. Se aina valittaa ku 'en kerro itsestäni mitään' mut samalla ei kyllä itsestäänkään kerro mitään. Se käyttää välillä tosi erikoisia sanavalintoja siihen nähden että ollaan frendejä mutta kun kysyn niin ei selitä mitään, mitä tarkoitti. Tottakai se voi olla iha vahingollinen huono sanavalinta, mut ärsyttää ku yhdes hetkes ollaa tosi läheisiä ystäviä mut sitte taas jumpi kumpi häätää luotaan (minä impulviisisuudellani, hän etäisyydellään) Hän itse sanoi ettei vihaa minua, mut et mua on vaikee rakastaa. Mut niinhä se kai menee, oon sen verran vaikee ihminen.

Oon yrittäny antaa sille omaa aikaa ja tilaa, oon yrittäny saada sitä ees vähä hymyilee ja oon tosi suojeleva sitä kohtaan mut yleensä saan sen vaa surullisemmaks. Se on tosi herkkä ihminen ja se sanoo et "mä alistan sitä sanoillani". Mä oon vaan kai liian suorapuheinen ja ajattelematon. Mä samaa aikaa tahtoisin vaa laittaa hanskat tiskii ja sanoo ettei meidä maailmat vaa kohtaa mut se on kasvanu tän vuoden aikana mulle ehdottomasti yhdeks tärkeimmäks ihmiseks ja en mä voi nyt vaa luovuttaa ku sil on alkanu vaikeet ajat, vaikka sen vaikeet ajat saa mutki kärsiin ja se on ihan mun syytä.

Loppujen lopuks mä tahdon et se on onnellinen. Minä, juuri vuosien masennuksesta parantuneena, olisin valmis kärsiin sen helvetin vielä toisen kerran jos mun kaveri vois elää vaa huolettomasti ja onnellisesti. En tiedä, onko näin ajattelu itsekästä vai epäitsekästä, mut se ei mua oikee kiinnosta. Mä tahdon ymmärtää, auttaa, lohduttaa, mut tolle ei kelpaa mikään mikä mä sanon. Jos lohdutan, arvostaa kyllä mutta se on 'merkityksetöntä' ja jos sanon hieman terävemmin, menee hiljaseks ja poistuu tilanteesta mahd. nopeasti. Vaikka kuinka kertoisin et on tärkee kaveri mulle ja et en haluu menettää sitä nii ei oo kuulevinaan ja alkaa kierii itsesäälissään vaa enemmä. Enkä mä tiedä pitäiskö olla vittuuntunu vai sääliä.

Seki on ärsyttävää et toi on enemmä neiti ku mä. Onha se epävarmuus ja huono itsetunto iha sulosta tiettyyn pisteeseen asti mut en jaksais olla kenenkää lapsenvahti. Ehotti kerran ku salama kirkkaalta taivaalta tapaamista seuraavana päivänä mut sanoin hätäisesti ei nolostuessani (lisäksi tarvitsin aikaa miettiä sen muutaman päivän) ja nyt se olettaa et mä en koskaa haluu nähä sitä eikä usko vaikka miten selitän et tarvitsin hiema aikaa miettiä.

Ei osata kommunikoida oikee. Mä joudun olee aina se kompromissien tekijä ja anteeksipyytäjä vaikka se ottaakin luonnolle ja olisi molempien syy yhtälailla. Se vaan on liian ihana menetettäväksi mutta liian ärsyttävä ymmärrettäväksi. Sen mielestä meidän välit on kouluarvosana-asteikolla 6, mutta läheisyydeltään ne on 9. Miten tämänkin ottaa. Onko hankalempaa, raivostuttavampaa mut samalla mielenkiintoisempaa merkkiä kuin vesimies? Mä haluun olla sen frendi, mutku miks näyttää vuorotellen vihreetä ja punasta, miks joskus on nii huolehtivaine ja ystävällinen ja sitte taas seuraavana päivänä narsistine ja jääräpäinen? Miks välil lähettelee sulosia hyvänyön viestejä haleineen ja pusuineen ja välil ignoraa jääkylmästi? Naurettavinta täs on et mä oikeestaan aavistan et se ihmettelee musta hieman samoja asioita, mut ei kumpikaa ikinä kysytä. Jatkuvat kyselyt siitä, seurustelemmeko, ottaa jo molempia päähän. Voiko joku selittää mitä toi aattelee, mä tarvin kaikkitietävän kertojan tai ajatustenlukijan.