Aamukyssäri

Liittyen tuohon yhteen " herrasmiesketjuun ", tunnetteko olevanne herrasmiehiä ja uskotteko että kaivattunne on saanut teistä sellaisen kuvan, miten itse ajattelette?
Kunhan utelen aamupalan seuraksi.
11119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oon niin kaukana herrasmiehestä kun olla vaan voi.

Äänestä

käsite herrasmies ?

Äänestä
  • Ensin on määriteltävä käsite herrasmies, sillä yhdelle se tarkoittaa toista ja toiselle toista. Kai nyt sen verran kokemuksia on miehistä. Esim. kysyt onko puhtaat kädet, niin ainahan ne puhtaat on, vaikka juuri niillä olisi rapsuteltu ties mitä.

    Äänestä

Ihan hyvä, kysyppä joku toinen

Äänestä
  • No vastausta odotellaan, jotta päästään seuraavaan kysymykseen!

    Äänestä

En ole riittävän pitkä, komea enkä rikas kuuluakseni sellaiseen kategoriaan. Vaikkakin käytökseni onkin herrasmiesmäistä.
Herrasmiehen käytökselläni saan itseni näyttämään vain säälittävältä idiootilta ja epätoivoiselta kehujen kerjääjältä, joten olen ajatellut lopettaa hyvän käytökseni ja pikkuhiljaaa opettelen kunnollista sikailua ja kaikenlaista räkimistä, sekää törkeää vittumaista käytöstä varsinkin naisia kohtaan.

Äänestä

mutta hyvin olen aina koittanut kohdella.

Äänestä

Millainen on herrasmies? En usko että kaivatullani on minkäänlaista positiivista kuvaa itsestäni.

Äänestä
  • kun se et on kiva ja hyvätapanen, eiks se oo jo aikas pal.

    Äänestä

  • no tuskin muuta kirjoitti:

    kun se et on kiva ja hyvätapanen, eiks se oo jo aikas pal.

    se riittää mainiosti.

    Äänestä

  • Miten ihmeessä olet onnistunut antamaan itsestäsi noin negatiivisen kuvan??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehille kirjoitti:

Liittyen tuohon yhteen " herrasmiesketjuun ", tunnetteko olevanne herrasmiehiä ja uskotteko että kaivattunne on saanut teistä sellaisen kuvan, miten itse ajattelette?
Kunhan utelen aamupalan seuraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu