Vasta sitten
kun ymmärrämme sen totuuden,
että emme omista yhtäkään ihmistä:
puolisoamme, emme edes lapsiamme,
vaan he ovat yksilöitä ja omaavat oman
ainutkertaisen elämänsä
ja ovat lahjana meille annettuja.
Vasta sitten ymmärrämme,
että toista emme voi muuttaa,
eikä meillä ole siihen edes oikeutta,
mutta itseämme voimme...
Tämän tajuttuamme saamme alkaa
odottaa ja vastaanottaa
onnellisia aikoja.
kun ymmärrämme sen totuuden,
että emme omista yhtäkään ihmistä:
puolisoamme, emme edes lapsiamme,
vaan he ovat yksilöitä ja omaavat oman
ainutkertaisen elämänsä
ja ovat lahjana meille annettuja.
Vasta sitten ymmärrämme,
että toista emme voi muuttaa,
eikä meillä ole siihen edes oikeutta,
mutta itseämme voimme...
Tämän tajuttuamme saamme alkaa
odottaa ja vastaanottaa
onnellisia aikoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Juurkin näin...
Näin se elämässä nämä asiat menee.
Lapsesi sulla lainassa vain on, ne ovat maailman lapsia.
Oman onnellisuuden,löydät vain itsestäsi.
Omalla esimerkilläsi käytökselläsi,voit jotakin kasvattaa.
Jokaisesta ihmisestä opit jotakin.
Tuosta puuttuu vielä sen tajuaminen, että elää jokaisen päivän niinkuin se olisi viimeinen sopusoinnussa itsensä kanssa. Edes maallista kehoaa ei voi omistaa, vaikka sitä koristelee tai muovailee, vaan sekin voi hetkessä olla tomumajana. Lopulta, et voi edes muuttaa itseäsi, vaikka urheilisit, söisit vitamiineja ja pitäisit terveydestäsi huolta. Ainoastaan syvimmissä sielun sopukoissa, ajattelussa voi tehdä muutoksen, jonka antaa heijastua ulospäin.