hurukselan kylän myllymuseo/uimaranta

Luottamushenkilöthän eivät voi MYYDÄ mitään yhteisiä vesialueita. Asiaan tarvitaan maankäyttöinsinööri tms. kaupungin puolelta. Hän sitten tutkii onko vesijätön lunastukselle perusteita/esteitä. Jos esteitä ei ole ja hänen mielestään perusteet on, tekee hän toimituksen jossa määrittelee maalle hinnan ja tekee paperit jolla vesijättö liitetään varsinaiseen kiinteistöön. Jos siis jonkun mielestä tämä kyseinen maanomistaja ei olisi saanut lunastaa vesijättöä, pitää maankäyttöinsinöörin toimista valittaa. Ja vesijättöjen lunastukset on yleensä delegoitu vesialueiden osakaskunnan hoitokunnalle. Ei niitä varten yleisiä kokouksia pidetä.
Eikä Hurukselassa taida mitään yleistä uimarantaakaan olla, on voinut joskus kymmeniä vuosia sitten olla...
Ja kun tutkii kaikki muutkin oikeusjutut kylää koskien, huomaa kyllä että ketkä siellä on joka asiassa toisena osapuolena... ja ei tosiaan tarvitse montaa henkilöä, ihan kaksi tuntuu riittävän.

Hurukselassa kaikki asiat ovat elämää suurempia asioita.
Eikö siihen rojua täynnä olevaan "myllymuseoon" voisi iskeä vaikka salama?
Ulkopuolisena voin sanoa, että kukaan voi olla tilanteeseen tyytyväinen, jos kotirannassa kiljuu kesäisin kymmenet uimarit. Haitta on hänelle kohtuuton.

Ja aloittajan piti avautua asiasta täällä syystä että?

Varsinkin jos on suht uusi asukas kylällä, ei kannata ehkä puuttua toisten asioihin.

Vuonna 1942, eräänä varhaisena sunnuntaiaamuna, pelasi joukko miehiä korttia Kymin pitäjän Hurukselan kylässä, pienessä metsikössä lähellä kirkkomaan aitausta. He olivat pelanneet läpi yön ja nyt oli menossa viimeinen jako.

Kello lienee ollut kuuden maissa ja aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Juuri silloin kajahti jostakin hirvittävä huuto, niin epäinhimillinen rääkäisy, että kukaan sen kuullut ei ole kyennyt en kamaluutta kuvaamaan. Ääni ei olut ihmisen, mutta ei myöskään eläimen.

Pankinpitäjältä putosi pakka ja pelaajat katsahtivat toisiinsa säikähdyksestä kalvenneina. Omituista äänessä ei ollut vain se, ettei sitä voinut verrata mihinkään aikaisemmin kuultuun ja tunnettuun ääneen, vaan myös sen paikantamattomuus. Oli mahdotonta määritellä, mistä se oli kuulunut.

Sikäli kuin paikalla olleet muistavat, kykeni heistä pelästykseltään vain yksi ainoa aukaisemaan suunsa ja lausumaan kaksi sanaa sisältäneen repliikin:
- Mitä helvettiä?

Tämä uskalikko oli mies, joka vastikään oli vapautunut vankilasta sovitettuaan siellä taposta hänelle tuomitun rangaistuksen. Huuto, joka muuten kuultiin kautta koko Kymin kunnan alueen, uusiutui noin minuutin kuluttua. Se oli enemmän kuin pelurit saattoivat kestää, niin karskeja miehiä kuin jokainen heistä olikin. He nousivat ja lähtivät kukin omia teitään koteihinsa, taakseen katsomatta, vaieten. Kortit unohtuivat maahan tahi ehkä heidän sormissaan ei enää ollut voimaa niitä koota.

Tämä merkillinen huuto, jonka kestoaika kullakin kerralla oli muutamia sekunteja, uusiutui lähiviikkojen aikana silloin tällöin. Mutta mitään selvyyttä sen aiheuttajasta ei koskaan saatu. Metsikkö, josta se lähinnä tuntui lähtevän, tarkastettiin moneen otteeseen poliisivoimin, mutta mitään epätavallista ei löytynyt.

Hurukselaan saapui väkeä eri puolilta maata autobusseittain. Jotkut kuulivat huudon, jotkut eivät, sillä mitään aikataulua ilmiö ei noudattanut. Se parkaisi yhtä hyvin sydänyöllä kuin päivänvalossakin.

Teorioita oli yhtä monta kuin kuulijaakin. Hurukselan kummitus kiljahteli noin kuukauden ajan silloin tällöin ja haihtui sitten lopullisesti. Arvoitus jäi iänkaikkisesti ratkaisematta.

Siis kyllä ihmisillä lienee vielä oikeus puhua asioista (avautua).
Tämä vaikuttaa siltä, että Huruksela on vielä niitä kyläpahasia, joissa muutama vahva persoona tekee mitä haluaa ja muut turpa kiinni tai tulee häjyt muiluttamaan.

Oliko nyt kuitenkin niin, että "joku" osti kotinsa kuntalaisien rannasta ?
Asia ei sinäänsä minua kiinnosta, mutta kun alkoi vaikuttamaan, että asia olisi niitä pienen sisäpiirin hölmöilyjä hajun perustella.

Juu turpa kiinni uudet asukkaat ja ehkä joskus pääsette kyläläisten sisäpiiriin.
Pieni vinkki uusille Hurukselaisille: sisäpiiriin pääsette helpommin, kun ilmoitatte kovaan ääneen vihaavanne naapurikylän kyläkauppiasta, joka vei kyläpäällikön likkaystävän vuonna 1962. Äläkä vaan katso kyläpäällikön lammasta turhan pitkään, sillä se on jo varattu ja päällikkö kovin mustasukkaista sorttia.