Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mieheni riippuvuus saa minut epätoivoiseksi..

Eli menen suoraan asiaan, mieheni 4 vuoden seurustelun takaa on riippuvainen "naisen ejakulaatiosta" eli englanniksi squirting. Jo meidän suhteen alkuaikoina huomasin hänen pornokätköjen olevat sitä samaa kategoriaa. Porno oli ollut hänelle arkipäivää ennen meidän suhdetta ja jatkui yhä meidän seurustelun alkaessa. Aluksi en välittänyt, tiesin että hänellä on tämä fetissi ja tiesin etten pystynyt tekemään niitä asioita mistä hän fantisoi, vaikka seksielämämme muuten oli mallillaan. Myöhemmin asia alkoi vaivaamaan, tunsin itseni jotenkin epäriittäväksi ja huonoksi. Mutta sitten yhtäkkiä oppisin tai kykenin tekemään tämän asian mistä hän oli haaveillut ja tajusin että nythän mieheni "saa" tätä mitä hänen on ennen aina pornon kautta pitänyt saada. Mieheni lupasi lopettaa pornon katselun mikä jäi sikseen, vähäksi aikaa. Noh, siinä sitten 2 vuoden aikana riideltiin (mm. pornosta, valehtelusta ym) ja parisuhde romahti aika pahasti, en tajunnut miksi minä en riittänyt?! vaikka tein samoja asioita kuin nämä helvetin virtuaali muijat. Seksihaluni meni kokonaan pois minkä seurauksena mieheni jatkoi vain sitä pornonkatselua, salaa! Tein jopa OMIA videoita että saisin mieheni pois pornonkatselusta. Tänään sain taas tietää mitä selän takana on puuhailtu..
tää on ihan kamalaa, mikään ei riitä.. tunnen itseni rumaksi, riittämättömäksi ja kaikkea mahdollista!! Vai mistä tällainen voi johtua? Että katsoo salaa pornoa vaikka saisi juuri sitä mitä haluaisi minulta!!

T. Epätoivoinen 21 vuotias
8512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sanokaa nyt joku jotai ..:(

Äänestä

Eihön kahden ihmisen välillä tarvi olla kuin yksi asia josta toinen ei pidä, niin se koko juttu on siinä. Jos sinä et pidä tai ymmärä jotain asiaa, niin voit varmasti päättää koko jutun.

Äänestä

Aivan aluksi: pornossa ei ole mitään lähtökohtaisesti väärää. Voisit miettiä vartin verran omia asenteitasi ja ajatuksiasi pornoon. Mikä siinä sinua loukkaa? Mistä itse pidät ja et pidä pornossa?

Se, että kumppanisi hyödyntää pornoa, ei ole mitenkään sinulta "pois", eikä ajatuspoliisina toimiminen muutenkaan ole parisuhteen kannalta kovin pitkäjänteistä. Varmasti sinulla itselläsikin on jonkinlaisia seksuaalifantasioita, tai saatat pitää jotain muuta miestä komeana. Onko se mielestäsi loukkaavaa? Yritätkö kieltää itseltäsi tällaiset ajatukset? On täysin normaalia, että ihminen on seksuaalisesti kiinnostunut muista kuin omasta kumppanistaan - mutta ajatusten ja tekojen välillä kulkee aika vissi raja!

Porno ei ole mikään oman kumppanin kilpailija. Porno on kuvitelmaa, ei-totta, ja jokainen sitä käyttävä kyllä tietää sen. Miehelle porno on todennäköisimmin vain tietynlainen mauste teidän yhteiseen seksiinne, ja näyttelee likipitäen samanlaista roolia kuin romanttisen elokuvan katsominen naiselle. Kokeeko mies itsensä kuvottavaksi, tyhmäksi, saamattomaksi ja riittämättömäksi, mikäli sinä katsoisit romanttista elokuvaa? Rakastatko miestäsi jotenkin vähemmän tällaisten elokuvien jälkeen? Vertaus on ehkä hieman kankea, mutta lyhyesti kiteytettynä: miehesi pornon käyttö ei johdu millään tavalla sinun "huonoudestasi", eikä se tee sinusta millään tavalla riittämätöntä.

Mutta, asiaan. Se, mikä pornossa teidän suhteessanne ON ongelma on salailu. Ylipäänsä se, että asioita tehdään yhteisestä sopimuksesta huolimatta, vahingoittaa suhdetta. Ei siis se, että pornoa katsotaan, vaan se, että sitä tehdään salaa. Mitäs, jos keskustelisitte asiasta aivan asiallisesti? Puhukaa siitä, mikä pornossa viehättää, ja millä tavalla saisitte sovittua sen käyttöön yhteiset pelisäännöt. Pyrkikää puhumaan asiasta neutraalisti, ilman kummankaan osapuolen syyllistämistä. Kuten olet huomannut, ei miehesi ehkä ole halukas luopumaan täysin pornosta, jolloin päädytte todennäköisimmin jonkinlaiseen kompromissiratkaisuun.

Loppujen lopuksi päätös on kuitenkin sinun: onko miehesi seksuaalisuuden kieltäminen sinulle niin tärkeää, että olet valmis päättämään parisuhteen, vai voitko hyväksyä miehesi sellaisena kuin hän on - sellaisena epätäydellisenä kokonaisuutena kuin me kaikki olemme?

Äänestä

Pornon vastustaminen johtuu mustasukkaisuudesta. Tämä taipumus on varsin sitkeässä, sillä se johtuu enemmän perintötekijöistä kuin oppimisesta.

Seksuaalisesti normaalia ihmistä, joka ei fantasioi muusta kuin puolisostaan tai ei harrasta pornoa, ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Vaatimuksesi ei voi toteutua, sillä odotat kuitenkin, että hän olisi seksuaalinen.

Yleisin seksifantasia on kuvitelma toisesta. Niin seksileikeissä kuin varsinaisessa yhdynnässäkin ihminen on yleensä mielessään toisen kanssa. Porno on tämän luonnollisen fantasian tukena. Porno vähentää tarvetta todelliseen seksiin toisen kanssa, jota varhaiskantainen ihminen harrasti usein.

Miehesi ei voi muuttua. Seksi ei ole tahdon asiaa. Siksi hän yrittää miellyttää sinua puheessa, mutta joutuu kuitenkin pornon katseluun. Jos et saa mustasukkaisuuttasi aisoihin ja päädy raikkaaseen suhtautumiseen pornoon, MITÄÄN EI OLE TEHTÄVISSÄ. Jos etsit uuden miehen, löydät taaskin sellaisen, joka salaa sinulta pornon katselun, koska tietää ettet sitä hyväksy.

Äänestä

shytf, m oletko tosissasi? "Yleisin seksifantasia on kuvitelma toisesta. Niin seksileikeissä kuin varsinaisessa yhdynnässäkin ihminen on yleensä mielessään toisen kanssa."

Äänestä
  • "milli93", on se ihan tutkittu juttu, mutta ei ole näköjään sattunut sinulle silmään.

    Kyseessä on biologinen juttu, ei se ole järkevä tai epäjärkevä. Biologia ei noudata tällaista järkevyyslogiikkaa.

    Geeniperintömme (ja siis taipumuksemme) vakiintuivat nykyiselleen jo ainakin 100 000 vuotta sitten, useimmat geenit jo paljon aikaisemmin. Ihminen eli silloin ainaisen nälkäkuoleman partaalla.

    Metsällä taitavimmat ja varmimmat miehet saivat saalista. Vielä nykyisinkin eräillä varhaiskantaisilla ihmisillä naiset antavat vittuansa metsästäjille ja saavat vastineeksi merkittävän osan saaliista. Seksuaalinen kanssakäyminen johtaa usein myös raskauteen ja näin edulliset geenit ovat periytyneet ja runsastuneet ihmiskunnan hyödyksi. Naiset eivät ole suinkaan antaneet vittuaan vastentahtoisesti, päinvastoin mies, jolla on runsaat resurssit, on miellyttävä.

    Mitä useammin naiset ovat paritelleet laatumiesten kanssa, sitä enemmän he ovat saaneet riistaa ja sitä enemmän heidän lapsistaan on jäänyt henkiin ja lisäämään sukuaan. Mitä useammin mies on päässyt parittelemaan eri naisten kanssa, sitä useammat hänen lapsensa ovat varttuneet lisääntymisikään.

    Srategia on mutis mutandis monella muullakin eläimellä sama, muttei kaikilla.

    Tavallisesti ihminen on kiinnittynyt toiseen pari vuotta niin kiinteästi, että vieraita ei juuri tarvitse ajatella. Tälläkin on biologinen syy perheen lastenhoidon kannalta. Aikaa myöten on hyvin harvinaista, että ei fantasioisi toisesta. Jos siis olettaa, että vastapuoli on ylipäätänsä seksuaalinen, se merkitsee melkein aina, että hän kiihottuu myös muita ajatellen.

    Itsekin uskoin aikoinaan epärealistisen kasvatuksen vaikutuksesta, että voisi olla suuntautunut vain yhteen. Olimme juuri menossa naimisiin, kun koin järkyttävän heräämisen. Vaimoni sisko tuli saunasta sukupuolielimet paljaina, jolloin kiihotuin valtavasti. Eihän siinä näin pitänyt käydä. Siitä alkoi tajuaminen: ihminen on luonnostaan moniaanne suuntautunut.

    Kun olen kertonut omani vaimolleni ja vaimoni minulle, tästä on tullut eräs suloisen herttailun muoto. Vaimoni kiihottaa minua puhumalla rivoja ja haureellisia toisista tytöistä ja minä kiihotan häntä kuvailemalla, kuinka hän levittää vittuansa toisen miehen katsottavaksi. Hän on tehnyt näin ihan oikeastikin useita kertoja saunomisen ja uimisen yhteydessä, ja mies on ollut tavattoman ystävällinen hänelle.

    Olemme siis punoneet väistämättömät ajatuksemme yhteiseksi iloksemme. Rakastan vaimoani syvästi ja hän minua. :)

    Äänestä

  • shytf. m kirjoitti:

    "milli93", on se ihan tutkittu juttu, mutta ei ole näköjään sattunut sinulle silmään.

    Geeniperimä on vakiintunut ja evoluutio pysähtynyt? Mistä näitä urpoja riittää?

    Äänestä

  • Nassesetä kirjoitti:

    Geeniperimä on vakiintunut ja evoluutio pysähtynyt? Mistä näitä urpoja riittää?

    "Nassesetä", ei evoluutio ole pysähtynyt eikä pysähdy koskaan. Biologinen evoluutioprosessi vain on huikeasti hitaampi kuin kulttuurievoluutio, Meidän geenimme ovat periytyneet eri ajoilta, mutta jo 100 000 vuotta sitten SUURIN OSA geenivarianteista eli alleeleista oli jo varhaiskantaisen ihmisen perimässä.

    Meillä on siis lähes kaikki alleelit vakiintuneet jo muinoin, joten vastasyntyneen perityt taipumukset ovat lähes samat, kuin varhaisella ihmisellä. Evoluutiopsykologinen teoria, joka on linjassa muun luonnontieteellisen tutkimuksen kanssa, kiinnittää huomionsa juuri tähän. Meillä on oleellisesti luolaihmisen geenit ja taipumukset.

    Koska imettäväisten aivot ovat hyvin plastiset eli muokkautuvat, myös kasvatuksella ja kulttuurilla on osuutta käyttäytymiseemme, mutta erityisesti aggressivisuuden ja seksuaalisuuden kohdalla törmäämme jatkuvasti siihen, miten geeniperintömme murtautuu esiin.

    Tarkka tutustuminen nykybiologian käsitykseen evoluutiosta ja imettäväisten kulttuurievoluutiosta avaa suuren ja viehättävän maailman, johon väkisinkin uppoutuu. Suosittelen alkamista jostakin yleisesityksestä, esim. Ernst Mayr, Evoluutio. Kuitenkin on huomattava, että nykyluonnontieteet ovat lääpeensä ja peittelemättä reduktionistisia, Mayr taas yrittää selittää kuin olisi kahdenlaista reduktiota, josta biologia ei noudattaisi toista.

    Miellyttäviä lukuhetkiä biologian parissa! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

milli93 kirjoitti:

Eli menen suoraan asiaan, mieheni 4 vuoden seurustelun takaa on riippuvainen "naisen ejakulaatiosta" eli englanniksi squirting. Jo meidän suhteen alkuaikoina huomasin hänen pornokätköjen olevat sitä samaa kategoriaa. Porno oli ollut hänelle arkipäivää ennen meidän suhdetta ja jatkui yhä meidän seurustelun alkaessa. Aluksi en välittänyt, tiesin että hänellä on tämä fetissi ja tiesin etten pystynyt tekemään niitä asioita mistä hän fantisoi, vaikka seksielämämme muuten oli mallillaan. Myöhemmin asia alkoi vaivaamaan, tunsin itseni jotenkin epäriittäväksi ja huonoksi. Mutta sitten yhtäkkiä oppisin tai kykenin tekemään tämän asian mistä hän oli haaveillut ja tajusin että nythän mieheni "saa" tätä mitä hänen on ennen aina pornon kautta pitänyt saada. Mieheni lupasi lopettaa pornon katselun mikä jäi sikseen, vähäksi aikaa. Noh, siinä sitten 2 vuoden aikana riideltiin (mm. pornosta, valehtelusta ym) ja parisuhde romahti aika pahasti, en tajunnut miksi minä en riittänyt?! vaikka tein samoja asioita kuin nämä helvetin virtuaali muijat. Seksihaluni meni kokonaan pois minkä seurauksena mieheni jatkoi vain sitä pornonkatselua, salaa! Tein jopa OMIA videoita että saisin mieheni pois pornonkatselusta. Tänään sain taas tietää mitä selän takana on puuhailtu..
tää on ihan kamalaa, mikään ei riitä.. tunnen itseni rumaksi, riittämättömäksi ja kaikkea mahdollista!! Vai mistä tällainen voi johtua? Että katsoo salaa pornoa vaikka saisi juuri sitä mitä haluaisi minulta!!

T. Epätoivoinen 21 vuotias

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu