Kalevassa aamulla

Väittelevä Jani Alatalo aikaistaa SRK;n kriisiä, lähinnä hoitokokouksien sekä kieltojen aikaa jopa -60 luvulle.

Merkittävää on se, että Hän on päätynyt siihen, että liikkeen kehitys pysähtyi siihen, muun kansakunnan edetessä omalta osaltaan.

Pysähtyneisyys jätti liikkeen ajalleen, muiden eläessä kehittyvän yhteyskunnan mukana.

Heillä on pitkä matka kirittävänä.
5291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Heillä on pitkä matka kirittävänä."

Vl-herätysliike voisi aloittaa kirimisen muuttamalla nykyiset törkeät Raamatun vastaiset VALHEOPPINSA Raamatun mukaisiksi.
Turhaan keräävät kirousta päälleen nykyisillä opeillaan.

Matt. 23:12

"12. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Äänestä
  • Melperi on Oikiassa:

    Lastensuojelulaki taas velvoittaa ilmoittamaan poliisille tai lastensuojeluviranomaiselle hyväksikäyttöepäilyistä,
    Helluntailaiset lasten hyväksikäyttäjät saavat jatkaa toimissaan, koska jumala antaa anteeksi! Ompa sairasta: Jumala antaa synnit anteeksi - eli lasten seksuaalisen hyväksikäytön - ja sitten taas saa helluntalaisliikkeeseen kuuluva rikoksentekijä jatkaa toimissaan lasten parissa!
    Hei haloo, oletteko helluntailaiset tosiaan tätä mieltä?

    Lainaus Hesarin nettisivuilta:
    Uskonnollisissa yhteisöissä on paljastunut useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia. Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että paljastuneet rikokset ovat vain jäävuoren huippu.

    Yhteisöissä on nyt alettu pohtia, kuinka hyväksikäyttötilanteissa toimitaan. Muun muassa helluntailiikkessä aiotaan luoda yhteinen käytäntö sen suhteen, saako hyväksikäyttäjä jatkaa tehtävissään.

    Nyt jo aikuinen helluntaiseurakunnan jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

    Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi.

    Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että seurakunnissa vastaavaa tapahtuu paljon. Jäävuoren huippu on vasta näkyvillä. Uskonnollisuudessa on sellaista, että kaikki täytyy antaa anteeksi ja peittää hengellisyydellä, Muhonen sanoo.
    Esimerkiksi juuri helluntaiseurakunnissa on painettu villaisella useampiakin tapauksia, ja jopa tuomioistuimessa tuomittuja on saanut jatkaa työtään seurakunnissa.

    - Jumalan sanan julistajana tiedän, että Jumala antaa anteeksi. Jos synnit tunnustetaan, anteeksianto on ehdoton, selittää pastori ja Helluntaiseurakuntien Julistajat ryn puheenjohtaja Tapio Sopanen.

    - Kysymys on sitten siitä, voiko luottamus palautua tämmöiseen Jumalan sanan julistajaan.
    pf-raportoija?) kertoi, että kyseessä jäävuoren huippu. Vuoren täytyy Valtava, sillä muutaman kuukauden aikana tuli ilmi pelkästään jäävuoren huipulta JÄRKYTTÄVIÄ tietoja pastori evankelista taholta.
    Esim. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.
    Mielessäni toivon teille kaikkea hyvää ja että tekin mel ja kesiii pääsisitte osalliseksi Jumalan lapsen rauhasta. Helppoa se poispääsy ei ole sieltä saastasta, helluntailaisesta pedofilistisesta ilmapiiristä. Yrittäkää edes. Ajatelkaa yksi.pieni.hetki lasten parasta. Edes helluntailasten!!!
    Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.
    Jos maamme uskonnollisissa piireissä pyörisi ainoastaan helluntailaisia sirkuspellejä, tilanne olisi kaoottinen! Kauhulla katson näitä sairaita helluntailaisia kirjoituksia täällä. Toisaalta heitä pitäisi myös ymmärtää, sillä elämä helluntaipedofilien, muiden vankien ja tyhjien valtakunnanSalemsalien sisäpiirissä on kauhea jo ajatuksena ja yksinmulkoilu tylsistyttää koko elämän. Sirkuspellen rooli ei ole helppo.
    Kun katselee tai lukee noiden helluntailaisten, esim melperin ja sen toisen version klovni Kesiin aivopieruja palstalla, niin helposti herää kysymys, että epäonnistuiko Jumala ihmisen kohdalla ja Hänelle sattui joku suunnitteluvirhe? Toki, on muutki, mutta jotenkin tuossa kaksikossa kulminoituu ihmisen loputon ahdistus ja kärsimys, hirvittävä tuska ja siitä kärsii eniten ympäristö. Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.
    Nosto alhaalta:
    Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
    Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

    Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotim

    Äänestä

  • hedelmästä mätä kirjoitti:

    Melperi on Oikiassa:

    "Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa helluntailiikkeen sisällä.

    Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään helluntaiseurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon helluntaiseurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi.
    "

    Äänestä

  • järkyttävä lahko kirjoitti:

    Millä paikkakunnalla tämä tapaus on ?

    Äänestä

Jos kuitenkin pysytään aloittajan aiheessa ja pidetään pedoiiliketjut omanaan ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Savolainen kirjoitti:

Väittelevä Jani Alatalo aikaistaa SRK;n kriisiä, lähinnä hoitokokouksien sekä kieltojen aikaa jopa -60 luvulle.

Merkittävää on se, että Hän on päätynyt siihen, että liikkeen kehitys pysähtyi siihen, muun kansakunnan edetessä omalta osaltaan.

Pysähtyneisyys jätti liikkeen ajalleen, muiden eläessä kehittyvän yhteyskunnan mukana.

Heillä on pitkä matka kirittävänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu