En ole ikinä ollut mikään tolkuttoman aktiivinen, mutta nyt ollessani 37 vuotias, yksinelävä, työtön mies olen saavuttanut passiiviuden huipun.
On muutama kaveri joita tapaan joskus, muttei ketään jota voisin pyytää vaikka kahville tai käymään. Töitä tms. en viitsi nykyisin edes hakea, eikä innostusta edes lähteä. Harrastuksia ei ole, joitakin mielenkiinnon aiheita kyllä muttei resursseja tai intoa tarpeeksi. Suurin osa ajasta menee tekemättä oikeastaan mitään.
Nukun miten sattuu kun ei syytä herätä aamulla, eikä muutenkaan rytmillä väliä.
En kuitenkaan ole masentunut, paniikkihäiriöinen tms. mutta innoton.
On muutama kaveri joita tapaan joskus, muttei ketään jota voisin pyytää vaikka kahville tai käymään. Töitä tms. en viitsi nykyisin edes hakea, eikä innostusta edes lähteä. Harrastuksia ei ole, joitakin mielenkiinnon aiheita kyllä muttei resursseja tai intoa tarpeeksi. Suurin osa ajasta menee tekemättä oikeastaan mitään.
Nukun miten sattuu kun ei syytä herätä aamulla, eikä muutenkaan rytmillä väliä.
En kuitenkaan ole masentunut, paniikkihäiriöinen tms. mutta innoton.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Peruspäivä yleensä: töissä 8h koneella, kotona 8h koneella, nukkumaan, herätys, uudestaan. välillä käyn salilla, kavereita tapaan vain harvoin
Aloittaja ei liene masentunut, mutta jonkinlainen lievä matala alavire taitaa silti vaivata.
Eikö innottomuus ole juuri masennusta, vaikkakin lievää sellaista ?
Minä olen ollut tuollainen oikeastaan aina, enkä myöskään koe itseäni masentuneeksi. Elämä on oikeastaan aika jees. Olen vain todella passiivinen kaikessa ja siksi yksinäinen ja työtön.