Jos elämäni olisi filmillä niin leikkaisin meidän yhteiset kohtauksemme erilleen, tarkastelisin niitä ruutu ruudulta, suurennuslasin kera, kaukaa ja etäältä kuin editoija. Ja sen suurennuslasin valmisti Järki.
Olen menettänyt sydämeni sinulle kuten nainen vaan voi, mutta jatkaakseni päivästä toiseen minä aina katson uudestaan nuo merkityt ruudut, katson hyvin tarkkaan. Ehkä valo tekee joskus tepposensa, lankeaa eri tavoin ja luulen sen heijastuvan meistä molemmista, mutta sehän on vain omaa tulkintaani, projektori malliltaan Tunne.
Tarkastelen sinua hetken, lasken alas ja jatkan, ajattelen tämän kaiken olevan yksipuolista, sillä et koskaan käytä mahdollisuuksiasi, kuljet kuin Odysseuksen miehet seireenien ohi.
Olen menettänyt sydämeni sinulle kuten nainen vaan voi, mutta jatkaakseni päivästä toiseen minä aina katson uudestaan nuo merkityt ruudut, katson hyvin tarkkaan. Ehkä valo tekee joskus tepposensa, lankeaa eri tavoin ja luulen sen heijastuvan meistä molemmista, mutta sehän on vain omaa tulkintaani, projektori malliltaan Tunne.
Tarkastelen sinua hetken, lasken alas ja jatkan, ajattelen tämän kaiken olevan yksipuolista, sillä et koskaan käytä mahdollisuuksiasi, kuljet kuin Odysseuksen miehet seireenien ohi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aika fiksua tekstiä ehkä hänkin ajattelee samoin ja ehkä niissä kohtauksissa on aina muitakin häiritsemässä.
Ehkä. Ja on. En osaa vielä tulkita häntä kyllin hyvin. Voin vain heikkoina hetkinä imarrella itseäni ajattelemalla kaikessa olevan jotain kaikua.
Kuin suoraan mun suusta, mutta en voi edes tavoitella omaa kaivattuani.... Omalla kohdalla vaan on pakko jo alkaa miettiä suurempaa kuviota: miksi kaipaan miestä? Miksi ikävä ei hellitä? Elämän ohjenuorana on aina ollut järki, nyt kun tunne hyppäsi mukaan kelkkaan, kaikki meni ihan sekaisin. Oma moraali vaan pakottaa kääntämään katseen itseensä ja omiin valintoihin -häneltä en voi, enkä saa odottaa mitään.
Kunnes taas muistan sen tunteen, kun hänet kohtaan...kun sydäntä viiltää niin, ettei henkeä saa. Sitä tunnetta ei kukaan ole pystynyt minussa sytyttämään aiemmin, siksi olenkin niin sekaisin. Mutta kuten ap. pohdiskeli - onko se vain omaa kuvitelmaa, että on toisellekin niin ainutlaatuinen?!?
Missä olet hänet nähnyt? Merellä?
Ei sentään merellä - Päijät-Hämeessä.
https://www.youtube.com/watch?v=MM_IWB2rvwc
Kai tämäkin oli jonkinlainen kannanotto?
Mutta vakavasti ottaen pohdin joka päivä sitä kertoako tunteistaan ja miten kertoa. Suurin este on pelko siitä, että menetän hänet kokonaan kun nyt hän on läsnä sentään edes hiukan.
Kaksi kertaa ollut samanlaisessa tilanteessa ja kaksi kertaa ottanut sen riskin, kaksi kertaa syöksynyt maahan ja paikannut itsensä kasaan. En tiedä kestääkö sydän nyt enää kolmatta. Sitä joskus tarvitsisi hiukan rakkauttakin.
https://www.youtube.com/watch?v=_cZ-RSkhsRE
Niin paljon olisi sanottavaa, niin paljon kerrottavaa... Tai vain olla hiljaa hetkessä.
Haluaisin olla rohkeampi, omata enemmän itsevarmuutta, mutta en tiedä mistä kanssasi aloittaisin. Miten piirtäisin sen ensimmäisen lähtöviivan ja sanoisin - katso, olen tässä, sinua odotan, tuletko?
https://www.youtube.com/watch?v=dPrtIO_v2w0
Hmmmm... Ei kyllä yksikään näistä biiseistä nappaa tai sano mitään, valitan.
Enemmän tämä: http://youtu.be/KGSPUOaHYn4