Minulla oli hyvä isä. Hän oli jo vanhapoika,kun meni avioliittoon. Ei varmasti ollut helppoa mennä asumaan,ainakin aluksi,anoppilaan.
Sota oli hiljan loppunut ja koko Suomi sekaisin. Isäni oli talvi- ja jatkosodassa.
Ei hän niistä ajoista paljon puhellut.
Isä oli meille lapsille hyvä,silloin kun oli kotona. Alkoholi oli paljon kuvassa mukana. Mutta..hän ei ollut aggressiivinen. Jos suuttui,lähti ulos. Muistan lämmöllä isääni ja hautakummulla kumarran hänelle.
Kunnioitettava mies.
Sota oli hiljan loppunut ja koko Suomi sekaisin. Isäni oli talvi- ja jatkosodassa.
Ei hän niistä ajoista paljon puhellut.
Isä oli meille lapsille hyvä,silloin kun oli kotona. Alkoholi oli paljon kuvassa mukana. Mutta..hän ei ollut aggressiivinen. Jos suuttui,lähti ulos. Muistan lämmöllä isääni ja hautakummulla kumarran hänelle.
Kunnioitettava mies.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Tässä ku istuskelen omalla paikallani niin näen kamarin piironkin pääl olevan isän kuvan.
Tumma melkosen komeekin mut ei hymyilevä,vieraaks se jäi ja pelottavaksikin en mä sen sylissä kiikkunu.
Mut appiukko se oli ku isä mulle,ain auttamassa ,ei koskaan kiukutellut ja hävyttömän hyvä laulamaan .
Kun rakensin taloani niin mielikuva meistä istumassa kattotuolilla kosteuden sulku pahvilla,laulettiin vapaata venäjää.
Naapurit katteli miten hartiapankkirakentajat harjakaisia vietti.
Pienetkin napanterit appiukko otti mielellään ja täysraittiurestani huolimatta sen taskumatin hälle sujautin oikein mielelläni.
Missä sit se mies onkin niin ei muuta kun sen kunniaksi,kevyet mullat hälle.
jos isäsi oli lääkäri, niiin
Rakkaitakin muistoja on isästä, kaikesta huolimatta. Varmaan yritti parhaansa.
Minunkin isäni jäi minulle etäiseksi, viisi vuotta sodassa ehkä osaltaan vaikutti siihen etten koskaan saanut häneltä hellyyttä. Piiskaa kylläkin pienestäkin rikkeestä. Aikuisena ja murkkuikäisenä melkein vierastin häntä....Luulen että epäonnistuneet seurustelusuhteeni johtuivat isäsuhteestani, minulla ei ollut veljiäkään joten oikea miehen malli puuttui kokonaan. Mutta elämän läpi vaan on menty, löysin vanhempana miehen jonka kanssa opin puhumaan, kaikesta, isästäkin....Isä näyttää komealta nuorena otetussa valokuvassaan mutta vieläkin tunnen tuon vierauden tunteen..
Minulla oli hyvä isä. Piti sylissä, opettei lukemaan ja laskemaan, antoi mallin miten asiat hoidetaan. Ei tupakoinut, ei käyttänyt alkoholia. Oli oikea malliesimerkki miehestä.
Sodassakin oli viisi vuotta, haavoittuikin. Muistelen isääni lämmöllä.
ja katsoi hyväksyvästi, oli iloisen näköinen kun toin hyviä todistuksia ehkä siksi, että äiti ilahtui niistä niin mahdottomasti.
Isä hoiti paljon asioita, metsätyöt, peltotyöt, eikä tehnyt ikinä numeroa työnteostaan, teki vain.
Viisi hevostaankin hoiti hyvin iltaisin, kantoi vedet karjakeittiöstä aika pitkän matkan, vasta nykyisin tajuan, miten paljon siinäkin piti jaksaa.
Hän ei koskaan sanonut töistään mitään.
Kun hän teki usein hellaklapeja, olin pienestä asti hänen luonaan siellä, joskus hän käski hakemaan enemmän vaatteita. Olin siinä kyykyssä katsomassa.
Samoin saunan pesän sytytyksessä olin aina mukana, kyykyssä katselin, miten hän teki sen. Sitten mentiin lisäämään puita, ja kun sauna oli kuuma, hän heitti vielä häkälöylyt.
Sitten voimme mennä tupaan sanomaan, että saunaan!
Minulle tuli kyynelet silmiini, kun muistelin ihanaa isääni.
(jatkoa) Isä oli valittu kaikkiin kunnan hallintoelimiin, valtuuston kokoukseen hän meni enoni Oton kanssa.
Isä neuvoi veroilmoituksen teossa, jos joku tuli pyytämään neuvoa.
Isä oli todella nopea laskemaan kaikki laskut.
Nuorena hän oli luistellut pitkin Seinäjoen jäätä kymmeniä kilometreja nurmekset kiinnitettyinä kenkiinsä.
Voi miten surin silloin, kun hän kuoli. En unohda niitä hautajaisia ikinä.
Tuli mieleeni talviset muistot kun isäni sahasi rankoja pukin päällä. Sahanpurut putoilivat hangelle ja sahatun puun tuoksu muistuu vieläkin mieleeni. Koivu- ja honkapuruista tuli erilaiset tuoksut.
Saunaa sytyttäessä tuohista ja kiehisistä omanlaisensa tuoksut. Samoin tervaksista. Tervaspuun kiehisiä käytettiin sytykkeinä silloin kun lämmitettiin saunaa honkapuilla. Saunassa oli pönttökiuas, jossa luukku löylyn heittoa varten. Piti lämmittä kiuasta useita tunteja että sai kunnon löylyt.
Savusaunaakin lämmitettiin joskus.
(jatkoa) Keväällä, kun lumet alkoivat sulaa siitä puuvajan aurinkoisesta oviaukosta, siinä sahanpuru tuoksui hyvältä, kun me oltiin puita pilkkomassa isän kanssa.
Muistan sen hyvän tuoksun.
Isä oli pitkä hyväryhtinen mies, hänessä oli jotain hallittua ja turvallista, viihdyin hyvin hänen kanssaan. Kerran kesällä hän istui ojan penkalla, istuin siinä vieressä, ja hän opetti minulle miten pajupilli tehdään.
Kun isä kuolee, niin se rakkaus jää elämään, minkä hän on saanut eloon. Rakkaus on jotain elävää.
Onko täällä kaikki maalta kotoisin?
Ei kai. Ne on vaan kovia puhumaan, tai kirjottelemaan.
On tuota rauhaisaa aikaa.
Ja hyvä muisti ja mieluisia muistoja.
Entäs ite?
Kukapa isäänsä voisi moittia, tai äitiään? Oman elämänsä muotilla on kaikki ihmiset viimeistelty, muokattu perimä ja elämänkokemukset yhdeksi ihmiseksi, meidätkin.
Edelliset sukupolvet elivät sen ajan tilanteiden, vaatimusten ja tietämyksen mukaan. Jälkiviisaus olisi turhaa, kiitos sekä (joskus myös) anteeksi antaminen paljon hyödyllisempää - itselle.
Olemme onnekkaita kun esim. sodan kauhut sattuivat edellisten polvien kohdalle. Siitä jos mistä kannattaa olla kiitollinen.
Jos isä eläis, hän olisi 83-vuotias. On maannut jo 25 vuotta haudassa. Hän oli sellainen seurallinnen, puhelias ja terästi itsetuntoaan vielä alkoholilla. Aika heikot hermot isällä oli, ei kestänyt vastoinkäymisiä ja jos jokin arjen juttu tökki, niin silloin väreili ilmassa ärräpäitä ja ukko oli raivoissaan. Hän suuttui äkkiä, mutta leppyi yhtä nopeasti. Luonteeltaan hän oli oman tiensä kulkija, "liputuspäivä" oli päivittäin, sillä hän kulki aina paita housun päällä, ei satsannut liikaa pukeutumiseen eikä vanhempana hygieniaan.
Parhaiten isään me lapset saimme kontaktin, kun hän oli pienessä huppelissa. Silloin hän oli erityisen leikkisä, puhelias, ja kertoili tarinoita sukunsa vaiheista. Isä paransi myös maailmaa ja seuraili yhteiskunnan menoa. Mielellään hän luki meidän kouluajan historian oppikirjoja "Vuosisadat vierivät" ja puhui niistä.
Läheistä isälapsisuhdetta ei kyllä koskaan rakentunut ja isä jäi osittain vieraaksi.
"Kun isä kuolee, niin se rakkaus jää elämään, minkä hän on saanut eloon. - Rakkaus on jotain elävää."
Hyvät muistot pysyvät mielessä.
Hyvällä muistan minäkin isääni. Sata vuotta on jo kulunut syntymästään ja multaa on nyt ruumiinsa.
Turha tehdä isistä pyhimyksiä.
Ihmisiä vain hekin ovat, kaikkine hyvine puolineen, mutta myös puutteineen.
Ei tarvi isän pyhimys ollakaan, kuka niin on sanonut, rakastamaan kunnon mies pystyy.
Tuskin pystyisikään elävän rakkauden toisessa kasvattamaan, JOS olisi joku teeskentelevä mustaviittainen "pyhimys"! Pedofilia on sellaisten tuntomerkki!
Kukaan täällä ei ole täydellinen, eikö se ole itsestäänselvyyys sinulle? - Minulle ainakin on.
Eikä silti tarvitse olla ilkeä ja vinoilla kuten sinä teet.
Todella ällöttävää puhua tässä yhteydessä pedofiliasta.
Ei pelkkä rakkaus elätä, jos ei mies pysty perhettään elättämään.
ne olivat katkeria muistoja, miehet palattuaan yrittivät unohtaa, eivät puhuneet niistä kauheuksista paljoakaan.
Sota on hirveintä mitä voi tapahtua.
Lähi-Itä ! Puhumatta paras sekin.
Sota pilasi paljon, uhrit itsenäisyydelle on annettu.
Suomalaisia sodan kokeneita miehiä ajattelen suurella myötätunnolla aina.
Eikös se isänpäivä ole joskus marraskuussa vasta?
Minulla ei ole koskaan ollut isää sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei semmoisesta ole miehen malliksi jota lasten ja vaimon pitää pelätä, josta ei ole mitään turvaa koskaan.
Kun isi tulee jupottelureissullta hän heti ovella ilmoittaa olevansa pahalla päällä. Riisuttaa kenkänsä lapsilla ja kannattaa vettä kun isiä niin janottaa. Yöllä piti lähteä tupakinosotoon vaikk aoli talvi ja pimeä ja vaikka mikään paikka ei ollut auki.
Kuitenkin sen jälkeen kun asuimme eri osoitteissa, kävin häntä katsomassa, muistin isänpäivänä esim aidoin nahkakintain, jotka hän sitten heti vaihto viinapulloon. Ehti juuri nähdä ensimäisen lapsenlapsensa syntyvän kun kuol sydäninfarktiin 49-vuotiaana. Ihmisriepu. Kuulema olisi halunnut muuskikoks, mutta ei siihen aikaan ollut mahdollista. Siinä syy juoppouteen ;).
Jos nyt on vaikka juoppojen muistelun päivä.
Juoppo oli isäni. Passautti itseään kun oli kotona. Tehdä yöllä voileipiä, lämmittää ruokaa. Äiti sen teki. Äiti piti hengissä isää 73 v. ikään. Herranen aika, että äiti teki paljon töitä ja elätti perheen. Sen minkä isä tienasi sen hän myös joi. Humalapäissään laittoi hänen, ukin ja papan meille rakentaman talon velkatakaukseksi käkauppiaalle. Se meni, muutto kaupunkiin tuli ja helpotti juontia, keskikaljakin vapautui.
Vapaa-aikanaan, kun "töiltä" jouti, isä kulki seurojen taloilla näyttelemässä.
Äiti oli myös sodassa, eturintamalla kirjurina ja kirjanpitäjänä.
Sapettaa, että lapsena ei osannut auttaa äitiä enempi.
Äiti ei käyttänyt alkoholia.
Pistetään tämä yhen juoppohullun Eikan muistelulle :)
Mollamaija, on se tuurinkauppaa mihin tämä ihmisriepu sattuu syntymään, ja kuinka edellisten sukupolvien tai edellisen sukupolven ratkaisut, niin se on, kova on ollut äitisi elämä ja tietysti myös koko perheen.
.siis ed. sukupolvien ratk. vaikuttavat jälkipolvien elämään. Ajatus katko..
Pirre*, kiitos ymmärryksestäsi. Tuon ajan naisilla on varmaan paljon samanlaisia tarinoita.
Onneksi äitini joskus avautui, pyynnöstämme, kertomaan realistisesti sota-ajan kokemuksistaan.
Isän julmuuksia äitiä ja meitä lapsia kohtaan jouduimme kokemaan hänen kanssaan.
Elämä se on puutarhatontuillakin. [Kevennys}
Minä autoin äitiä , huolehdin pienemmästä sisaruksesta, siivosin ja laitoin ruokaakin.
Ja silloin aiemmin hankin apua jos meni liian hankalaksi. Onneksi minun äitini elää vielä, jotta voin palkita huoltamalla häntä nyt vuorostaan :). Myös meillä äiti oli ainoa perheen elättäjä, toisesta kun siihen ei ollut. Se aikaa oli aina töissä kun sai ensimmäisen tilin, ssiten menikin jupotteluksi. Toisaalta tragikkoomista muistella.Harvoin tulee kyllä enää edes mieleen. Tai toisaalta, olisihan se kiva kun lapisllani olisi ollut turvallinen pappa. Onneksi vara-pappa on ollut turvallinen pappa myös minun lapsilleni.
Taitaa olla ongelmaperheistä suurin osa tämän palstan lössiä? Sellaista joskus olen ounastellutkin.
Odotinkin tuota........................:))))))))))))))))))
Ensimmäinen puukottaja ilmestyi palstalle .
Meinaatko, että on lapsen syy, jos isä on juoppo. Eiköhän jokaisessa perheessä ole omat ongelmansa. Joillakin viina, joillakin joku muu.
Joka muuta väittää, valehtelee.
Näinpä se tuppaa olemaan. Jos isäni juoppus on hinta siitä, että olen oppinut ymmärtämään elämää ja toisten vaikeuksia hieman syvemmin kuin jos olisin elänyt "raittiissa perheessä" ja suhtautuisin hädässä olleihin kuten tämä nikki "raittiista perheestä" koe ehkä kuitenkin olleeni se voittaja.
Onhan se niinkin, mutta uskon ainakin minä, että isäni kännäys ja väkivaltaisuus ovat syinä eräisiin minuuteni ongelmiin.
Ei tietenkään ole lapsen syy. Kuka sellaista on väittänyt vai luitko muuta kuin mitä kommentissa todellisuudessa lukee? Kyllä se lapsuus heijastuu läpi elämän. Lapsuudessahan ihmisen elämän perustukset on valettu.
Ei sinun silti olisi ollut tarvis puhua halveksivaan sävyyn "palstan lössistä".
Aivan, sitähän ei voi tietää milainen olisi jos olisi saanut kokea turvallisen isäsuhteen. Mutta toisaalta en voi moittia nytkään. Uskon että jos ja kun jotain olen menettänyt. olen saanut paljon myös tilalle. Ainakin minutsa on tullut selviytyjä.
Näitähän kuules riittää tänä pivänäkin, jotka halveksien suhtautuvat vähempiosaisiin ja nostavat itsensä jalustalle. Ei tuo liene mitään uutta taivaan salla. Mutta tukehtukoot omaan pienuuteesna, kyllä se elämä opettaa hiljaa kulkemaan.
Sittenhän sinun pitäisi muistella kiitollisuudella isääsi, että sinusta tuli noin maan mainio ihminen, eikä retostella täällä hänen humalatilassa tekemiään tyhmyyksiä ja märistä sinuun kohdistuneita vääryyksiä. Joku syy isäsi juomiseen varmasti oli. Jos ei muuta, niin se että hän oli heikko ihminen, joka ei pystynyt vastustamaan alkoholia.
Minusta kun vaikuttaa, että juuri sinä suhtaudut halveksien vähempiosaisiin, niinkuin vaikkapa isääsi tässä ketjussa.
Oman diagnoosini mukaan oman isäni suurin juoppouden syy oli ylihuolehtiva ja dominoiva äiti.
Hän mahdollisti kultapojulleen helpon elämän, jossa nuoruudessa ei tarvinnut kantaa minkään teon seurauksia.
Niinpä hänestä kasvoi selkärangaton.
En halveksi isäänikään, mutta täytyy sanoa että aika etäiseksi jäi. Minusta kenenkään lapsen ei tarvitseisi kotona pelätä ja katsoa sitä väkivaltaa mikä siihen kenties liittyi. Oletko sitä mieltä että lapsen pitäisi kiitollisuudella muistaa lapsuutensa pilaamista. Minusta vaadit liikoja.
Sitä paitsi, pidin häneen yhteyssä, kävin näyttämässä lapsenlastaam ja olin hautajaisissa. Muta valitettavasti suurta lämpöä en tunne vieläkään.
Kuollutta isää on niin helppo puukotella selkään.
Miksei saa puhua totta. Isätkin ovat vain ihmisiä, eivät mitään pylväspyhimyksiä.
Meillä isä oli se, joka oli jopa kirveellä lyödä hurjimmillaan ollessaan.
Kuitenkin, ilman häntä ei olisi sinuakaan.
Hah, muistella kiitollisuudella, hah. Älä kuule naurata.
Siinä olemme samaa mieltä että heikko ihminen hän oli, mutta se ei oikeuta pilaamaan lasten lapsuutta.Mikään ei ole puolustus sille että lapset joutuvat pelkäämään kotona ja katsomaan vierestä kun äitiä kohdellaan kaltoin.
Mutta minun puolestani aihe voi jäädä tähän. Olen sanottavani jo sanonut.
Se on totta, siemen kylvi ja minussa on siten osa häntä.
Siitä saat lisää tähtiä kruunuusi, kun kävit jopa isäsi hautajaisissa.
Tukehduhan sinä omahyväisyyteesi kun et osaa muuta kuin räkyttää.
Räkyttää kuitenkin eläville eikä kuolleille.
Mutta jos hän ei olisi ollut juoppo, niin sinusta ei olisi ehkä kasvanut noin erinomainen. Niinhän annoit ymmärtää. Onhan siinä aihetta kiitollisuuteen.
Kuolleet ei kuule.
Täällä ei saa puhua totta vaan pitää olla "valkoisia valheita" :).
Nehän ne on sinulle niin tuttuja. Joskus olet jopa suositellut niitä ja pitänyt oikeutettuinakin.
Mutta ihan tosi, anna kuolleen isäsi olla jo rauhassa, jos et kertakaikkiaan nähnyt hänessäkään koskaan mitään hyvää.
Siksipä niistä onkin niin hyvä räkyttää, jos ei eläville uskalla.
Tällä ei kuulema saa sätätä vaan pitää puhua "kaikille palstalaisille" :)
Onhan se hyvä välillä vähän avautua. Onneksi oli turvalliset isovanhemmat lähellä ja viisas äiti. Harvoin me edes sisarusten kanssa muistellaan isän juopottelua. Kyllä muistelemme äitiä. Äitini valitettavasti sairastui Alzheimerin tautiin kun lapseni olivat pieniä. Mutta äitini rakasti heitä, en ole aivan varma luuliko hän heitä omiksi lapsikseen. Sisareni hoiti äitiäni kunnes fyysiset vaivat vaativat sairaalahoitoa.
Minäkin odotin puukotusta puskasta, on se sääli, että joiltakin puuttuu empatiakyky, vaikkei sitä avautumisella haettukaan vaan antamalla esimerkkiä toisenlaisista isistä.
Näinpä mollamaija. Minulle ei tulisi mieleenikään sanoa että:
"Taitaa olla ongelmaperheistä suurin osa tämän palstan lössiä? Sellaista joskus olen ounastellutkin"
.koska mnusta tuo on niin törkeän loukkaavaa niitä etenkin lapsi kohtaan jotka kenties ovat siinä perhehelvetissä eläneet. Jos ei myötätuntoa osaa kokea pitäisi edes suunsa kiinni ja olisi tyytyväinen siitä kun itse on saanut elää turvallisessa perheessä. Sydämen sivistystä ei ainakaan ole oppinut.
Eikö tähän ikään ole lapsuuden traumat jo niin työstetty, ettei tarvitse kymmeniä vuosia vanhoja hautoja alkaa availemaan ja etsimään syyllistä menetettyyn lapsuuteensa.
Katso aloituksen aihe.
Tuntui kunnioittavan isävainaataan... kaikesta huolimatta...
Jep, mutta kun kaikilla ei men tämä elämä samalla lailla.
En minä tunne myötätuntoa kuolleen isänsä selkäänpuukottajia kohtaan. Jos sinua vielä tässä iässä kaivelee lapsuudessa kärsityt vääryydet, niin eikö olisi jo aika mennä ammattilaisen terapiaan.
Kuinka paljon tiedät isäsi lapsuudesta mitä siellä oli tapahtunut? Mitä tiedät siitä, miksi hän joi?
Eikö olisi parempi keskittyä niihin, joilla on nyt huonosti kuin märehtiä vuosikymmeniä vanhoja asioita, mille ei enää mitään voi tehdä, koska syyllinen on jo kuopattu ja terapian ulottumattomissa.
Keljuttaako, ettei tätä ketjua saa iisisti käännettyä oman ihanuuden ylistämiseksi?
Miks ei saisi?
No palsta on 60 ja meidän lapsuudenajan isäkokemuksemme nyt sattuvat olemaan vuosikymmenten takaisia :))
Kyllä seki vielä sieltä tulee :)
Ja vielä kaivelee...
Miksi jankkaat asiaa. Jos täällä kirjoitetaan tosiasioista, mitä sitten.
Tavallaan niistä on jokainen selvinnyt.
Vai pitäisikö käydä jossain lataamossa poistattamassa osa omasta muistista.
Kaikki on elettyä elämää, joka on ihmisen muovannut.
Jos herättää lukijassa pahoja fiboja, ei ole kirjoittajan syy.
Just nii. Sitä tarkoitan. Jos ei niistä traumoistaan ole vielä päässyt yli, niin lataamoon ja kiireesti.
Toistan, minä en ketjua aloittanut mutta minua sattuo se nyt kiinnostamaan joten näinkin paljon tähän kirjoitin.
Hellanduudeli sentään, onko sinulla naikonpolvisukat?
Etkö älyä, että on eri asia valittaa traumoistaan, kuin puhua lapsuuden faktoista.
No, hän haluaa vaan olla tahallaan ilkeä, ei kykene puhumaan asioista sioina ja luulen tietäväni hänen vakinikkinsä. Huutlee kuitenkin mieluiten puskasta.
Joten annetan olla, minun hänen hampaansa eivät yllä.
Teemmä niin. :))
Mitkä on naikonpolvisukat?
No et varmaan aloittanut. Aloittaja kunnioittaa juoppoa isävainajaansa. Sinä taas halveksit, inhoat ja vihaat häntä vielä haudan taaksekin.
Kun tänne kirjoittaa se päässä, tulee kilttiä kirjoitusta.
Tuo on sinun käsityksesi asiasta. Lähinnä sääli on päällimmäinen tunne, sen verran surkeaa hän eloppuelämänsä oli.
:)))))))))))))))))))))
Omituista olettaa, että vihaa isäänsä, jos puhuu totta hänen tavoistaan. Itse rakastin isääni, säälin hänen heikkouttaan. Yhteydessä oltiin loppuun asti.
Häntä kiitän monista hyvistä puolistani.
Ap kirjoittaa. Kirjoitin isästäni siksi,kun olen kirjoittanut myös äidistäni. Äitini on siis se 86-vuotias tissuttelija.
Muistan isääni lämmöllä,vaikka hän viinaa paljon joikin. Ei ollut koskaan lapsilleen ilkeä tai paha.
Muisti tuoda aina lauantaisin kaikille meille viidelle lapselle tuliaiset,vaikka pienet rusina-askit.
Hänellä oli matematiikassa ollut 10 ja minä perin häneltä matikkapään.
Joku kirjoittaa,että ei ole vielä isäinpäivä. Tässä iässä kannattaa kirjoittaa silloin,kun on sellainen tunne. Aika kuluu niin nopeasti.
Edellinen nimimerkki po. Juopon tytär
Aivan, miksi sitä herjataan jos puhuu totta. Minun aikani siäni kanssa jäi aika lyhyeksi. Hän oli hyvä työmies silloin kun oli töissä. Mutta hänen sairautensa nimi oli alkoholismi. Ero luonteella selvin päin ja humalassa olivat kuin Jekyll ja Hyde.
Viimeiset vuosikymmenet asuimme eri paikkakunnilla, joten vähän olimme yhteyksissä. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä hänellä ollut lankapuhelintakaan.
Luulen ettei kyse nyt ole lainkaan minun isäsuhteestani vaan ihan jostain muusta näillä räkyttäjillä. Muutoin aikuinen ihminen osaa käsitella asioit fiksummin.
Aivan. Ehkä raja meneekin siinä että koko perhe kärsii juomisesta. Ja toisaalta sanotaanhan että alkoholismi on koko perheen sairaus.
Minulla isä eli ihan "normaaliin" ikään, viimeiset 10 vuotta raittiina, mistä olen hänestä ylpeä.
No saat ollakin. Sinulle jäi päällimmäiseksi hyviä muistoja :).
En lukenut koko ketjua ajatuksella läpi, mutta sellainen vaikutelma tuli joistakin vastauksista, ettei olisi soveliasta arvostella kuollutta vanhempaa, eikä vanhempaa yleensäkään.
Jos oma lapsuus on ollut vaikea vanhemman juomisen takia, selviytymisen edellytys on mielestäni se, että osaa vetää rajan itsensä ja vanhemman välille.
Yleensä se tehdään ilmaisemalla ne kielteiset tunteet, mitä vanhemman käytös herätti. Ulkopuolinen, joka ei välttämättä näe kokonaisuutta, voi nähdä tuon prosessin mustamaalaamisena, etenkin silloin, jos ei itse ole tehnyt selkeää irtiottoa vanhemmistaan.
Niin, että minusta vanhemman alkoholismin kokeneet ovat oikealla asialla puhuessaan asioista niiden oikeilla nimillä, ilmaistessaan rehellisesti sen, mitä tuntevat, enkä ymmärrä miksi heitä pitäisi siitä paheksua ja opettaa.
"demeter"
Yhtä hyvänä juoppo-isänä, kuin omakin isäni...
= Työt hoidettu, lapset kasvatettu.
Arvostettu ammattilainen, työ-kaverien ja ystävien kunnioittama...
Kuten isäni...
= Nuorena Armeijan käyneenä, hyvin arvo-sanoin.
Terveenä selvinneenä(?)
Parasta A-ryhmää, minä tosin ilman ylennyksiä.
Tietysti myös ilman vakavaa uhkaa ja kuolleita kavereita.
Minä en usko näiden aloitusten olevan aitoja.
Turhan usein samaan aikaan alkaa lehdistöissä ilmestymään samoja aiheita.
Mm. Hom. Lesb. Kirk. Aviol. Sivar. Eläk. Vaal.
Jos osaisin, masentuisin aina tällaisista venytyksistä.
yH.
Muistan kyllä meriittinne, hunksi. Mutta onhan se hyvä testata välillä, jos olisi vaikka alkanut pätkiä..))
Mistäpä sen oman vaikutuksensa toisiin niin tarkasti tietää. Joskus jälkikasvu jättää sanomatta "pahasti" toisen ja myös oman itsensä vuoksi. On kivampi säilyttää vanhemmasta ihannekuva ja helliä sitä kuin repiä haavoja auki.
Aitoja tai ei (aloitukset), mutta aina voi vastailla. Vähän kuin se intiaani Don Juanin neuvo: "tee työsi ikään kuin se olisi tärkeätä, tietäen, ettei se ole tärkeätä"...
"demeter1"
Omasta mielestäni myöskään en arvostele vaan kerron korutonta tarinaa omista kokemuksistani lyhyesti ja oikeastaan minua huvitti millaisia reaktioita se sai aikaan.Muistan kun koulussa kirjoitin aineen alaluokilla jostain aiheeseen liittyvästä, opettaja jätti arvioimatta sen, sanoi ette kykene sitä tekemään. Kirjoitti vaan aineen perän attä kouriintuntuvin esimerkein osaat kuvailla asioita. Tässä kohden vissiin olisi pitänyt sitten olla niitä valkoisia valheitä, joiden hyväksymisestä minua moititaan :).
Jos kiteytän lapsuuteni muistot yhteen asiaan, ehkä ainoa iso asia on se että jouduin ottamaan vastuuta tietyistä asioista liian varhain. Mutta oletan että se on poikinut myös hyviä asioita elämääni ja en todellakaan ole tässä asiassa yksim vaan meitä on monia muitakin.Ei kai isänikään elämä helppoa ollut, hänellä vaan ei ollut keinoja ratkaista asioita eikä siihenaikaan selaisia apukeinoja ollut kuten nykyjään, ainakin heille jotka niitä haluavat vastaanottaa.
No minusta sinä käsittelit asiaa suurella ymmärryksellä, ollakovaiei1 ja vähän minuakin ihmetytti, että se poiki tuollaista palautetta. Et mielestäni edes arvostellut mitenkään.
Viime vuonna isänpäivän aikaan - en muista olitko jo silloin täällä - isien muistelut kävivät eräiden kirjoittajien hermoon niin pahasti, että vastauksia piti sensuroida.
Silloin oli täysi rähinä päällä. Kaikkien muistojen olisi pitänyt olla hyviä..
No ehkä se johtuu siitä että isät ovat niin merkitävässä asemassa kuitenkin lastensa elämässä. Ehkä joillain nousee omia kipeitä isäsuhteita, käsittelemättömiäkin, pntaan, ja niitä on vaikea sietää, mene ja tiedä.
Sanotaanko että pojasta polvi paranee, vaan ei näy niin aina käyneen. Se niistä vanhan kansan viisauksista. Joka toinen pätee :)
Isukille maistu kans viina, mutta rahaa ei ollut oikein niin paljon käytössä kuin olisi ollut tarpeen ja lapsetkin tarvi aina välillä kenkiä ja kouluvarusteita, joten olimme kait esteenä isän sosiaalisen elämän rönsyilylle. Onneksi oli nalkuttava äiti joka piti huolta että perhe selviytyi arkipäivästä, kun isälle olisi mieluiten joka päivä ollut juhlaa. Ei silti, kyllä isä töitä teki, raskasta fyysistä maalaismiehen elämää (ei itse valittua, koska jos isä olisi saanut päättää hän olisi mieluummin ollut ns. "herra") ja omien sanojensa mukaan "raskas työ vaatii raskaat huvit". Tuli vain mieleen aina entä miten ne äitin huvitukset sitten? Raskasta oli hänenkin elämänsä ja työnsä.
Miten tuon kaiken kiteyttäisi? Tapaamme sisarusteni kanssa joka kesä maalla ja väkisinkin puheenaiheet siirtyvät lapsuuteen ja omiin vanhempiini. Nuorimmalla siskoistani on aivan eri kuva isästä kuin meillä kolmella vanhemmalla ja keskimmäisellä tyttärellä myös oma kuvansa. Ei isä mikään alkoholisti ollut, mutta kyllä me hyvin muistetaan ne aika säännöllisesti toistuneet reissut Mäntän viinakauppaan ja sitten viikolopun juopottelu joko sedän tai sitten kavereiden (uusien tai vanhojen, faija oli seuramies) koska niihin liittyi paljon kaikkea muuta, äidin huonotuulisuus, isän ajoittainen agressiivisuus (varsinkin jos joku yritti ottaa pullon pois) ja täysin oudon jengin kyläilyt....
Ei isä paha ollut meille lapsillekaan; mutta turhautunut ja kuten niin monet vanhemmat, asetti aivan mahdottomia vaatimuksia ja odotuksia lapsilleen joist a piti tulla vaikka mitä. Isä yritti kait elää omaa elämäänsä ja sodan vuoksi täyttämättä jääneitä toiveitaan meidän kautta. Kaksinaismoraali oli ajan hengen mukaan kova ja kuri myös, rangaistukset nykyajan silmillä katsottuna kohtuuttomia, mutta ihmisiähän me kaikki ollaan.
Ymmärrän tavallaan isäni käyttäytymisen ja hänen suuren turhautumisensa, mutta vaikka omaan koko joukon isäni luonteenpiirteitä (seurallisuus, vieraanvaraisuus, ulospäinsuuntautuminen) niin olen taas äidiltä perinyt suuremman vastuunottamisen, velvollisuudentunteen ja rahankäytön järkevyyden.
Monet muutkin ovat kertoneet taiteellisen ja luovan isän juopotelleen ja käytännöllisen, vastuuntuntoisen äidin vieneen perheen ja lasten kasvatuksen kunnialla päätökseen. Luultavasti tässäkin näkyy se miten vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat kuitenkin jollain tavalla toimivan kokonaisuuden.
Nämä käyttäytymismallit lapsuudestamme on hyvä käydä läpi aikuisiässä koska ne pyrkii toistamaan itseään. Tai sitten saamaan aikaan aivan päinvastaisen vaikutuksen.
Heh, ennen epäilin, että meillä on ollut sama veli, Paloma, Nyt huomaan, että meillä on tainnut olla sama isä ja sama äitikin::)) Niin tutuilta tuntuvat nuo vanhempiesi luonteen kuvaukset.
Ja meidän isä asioi myös siellä Mäntän viinakaupassa, Taksilla suhattiin 60 km:n matka, kun oikein paha jano yllätti ja rahaa sattui olemaan...
Oma isäni oli kyllä lempeä ja hyväntahtoinen. Vain humalassa hänestä tuli rähjä. Ei lapsia vaan äitiä kohtaan. Nykytiedon mukaan on vain niin, että vanhempaan kohdistetun väkivallan näkeminen vaurioittaa lasta melkein yhtä lailla kuin häneen itseensä kohdistettu. Allekirjoitan tuon.
Hyvän ystäväni isä oli myös alkoholisti. Hän ei edes isänsä ikääntyessä käynyt koskaan hänen luonaan eli hänellä ei ollut minkäänlaista tunnesidettä isäänsä.
Mitä ilmeisemmin isä oli psykopaatti, luonnevikainen, eikä hän pystynyt olemaan yhteydessä muihinkaan ihmisiin. Niin, että isäksi pääsee melkein kuka tahansa
eikä pelkästä siittämisestä ketään tarvitse kiitellä...
AP kirjoittaa Nyt minulla on isäni sukunimi. Olen jatkumo hänen suojatulle sukuninelleen. Isä,lepää rauhassa