Asuntojen hinnat yli VIISINKERTAISTUNEET

Edellisen laman aikaan sai kaksion 220 000 markkaa. Nyt samainen kaksio maksaa 200 000 Euroa. Euro oli noin kuusi markkaa 1996 liittymisessä.
44429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

YLE esitti tänään uutisissa tilaston vuodelta 2010 jonka mukaan pientä nousua. YLE ei uskaltanut verrata vuoteen 1996.

Äänestä

Joo, eikös poliitikot luvanneet silloin kun liityttiin EU:hun että kaikki hinnat laskee. Asuntojen hinnat nousivat ja monen muunkin hyödykkeen.

Missä nämä poliitikot, missä heidän vastuu?

Äänestä

Silloin oli vuokra kaksiossa 500mk ja nyt 1500e. Loivahkoa nousua on pidellyt tälläkin sektorilla.

Äänestä
  • No en todellakaan maksa 1500 euroa vuokraa.

    Äänestä

  • 490e kirjoitti:

    No en todellakaan maksa 1500 euroa vuokraa.

    Vuokravedätystä ja kämppien hintojen nostoja kutsutaan nykyään yhteisellä nimellä
    ASUNTOKEINOTTELUKSI.
    Näin kako-kepuli-"demarit" ovat sen organisoineet:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9390626

    Äänestä

Hullut on hinnat,sanonkin kaikille palstalaisille ettei tässä ole oikeasti mitään järkeä enään.

Selasin ja katsoin kohteita etuovelta ja muualtakin eri läänien hintapyyntöjä kiinteistöistä.

Ei ole järjen hiventäkään niissä,kaikkialla erilääneissä alkaa rintamamies talotkin olemaan ihan pihalle hinnoiteltu,kuka niistä viitsii maksaa 100000euroa ja yli,kun tuntuu että 50000euroakin on ihan pihalla.

Mutta enimmistö hintaalue on 100 000-200000euron välissä läänissä kuin läänissä,ja mitä saa? remontti kohteen,kuka hullu maksaa alle 2000 luvun talosta yli 100000euroa.

Tai jostain 1950 luvun talosta pyydetään 50000-150000 euroa.ei ole ihme jos kauppa on jäässä.

Heräisivät jo,mutta miten myydä kun useimmat meni ja maksoi liikaa alun perin jo.

Joku 70-80 luvun talo on alle 50000 euron olkoon vaikka helsingin kauppatorilla,pyynöissä ei ole enään todellisuutta ja siksi ne jääkin myymättä.

Äänestä

Nyt kannattaa odotella rauhassa noin viisi vuotta.

Äänestä

No jos hilda ranekin odottaa vielä viisi vuotta niin on palstalla käkkinyt aikaansa yhteensä 20 vuotta,onko tässä mitään järkeä kysyn vaan?

15 vuottakin on sellainen aika jos ei ostanut sun muuta niin se on siinä.

Hintojen todellakin pitäs laskea heti 50% ja sitten perään uusi lasku pariin kolmeen erään tuonne -90% tienoille nyky hinta pyynöistä,vanhat romu talot joilla havitellaan liki 100000euroa on kymmenen tonnin arvoisia,että niitä viitsii joku vielä remontoidakkin.

Äänestä

"Edellisen laman aikaan sai kaksion 220 000 markkaa. Nyt samainen kaksio maksaa 200 000 Euroa. Euro oli noin kuusi markkaa 1996 liittymisessä."

Siis yli 20 vuotta sitten?

Taisi olla palkatkin jotain ihan muuta silloin?

Äänestä
  • Juu oli. Silloin palkalla eli ja jäi säästöönkin.

    Äänestä

  • Ja miksi palkkojen on pitänyt nousta niin paljon että kohta viimeinenkin vientiteollisuuden työpaikka on kadonnut halvempiin maihin? Ei pienintäkään järkeä että palkkoja nostetaan vain sen takia että pystytään maksamaan nousevia asuntohintoja ja asumiskuluja. Herätkää nyt jo pahvipäät mihin tämä on johtanut..

    Äänestä

  • Et taida tietäääääää kirjoitti:

    Juu oli. Silloin palkalla eli ja jäi säästöönkin.

    "Juu oli. Silloin palkalla eli ja jäi säästöönkin."

    Just..edellisen laman aikana palkalla eli ja jäi säästöönkin.

    Menneitä aikoja kaivataan aina ja unohdetaan että meidän elintaso on noussut ihan sikana noista ajoista(70-80-90luvut) Ihmisillä on nykyään varaa matkustella..kanarian saarten sijasta lennetään jo thaimaahan jne. i-padit ja tietokoneet on ihan kaikkien ulottuvilla.

    Tippa linssissä muistellaan kuinka kahvi ja berliinin munkki maksoi kesoililla 1.50mk ja unohdetaan että kuukausipalkka oli 2000 markkaa.

    Ihan joka aikoina on kitisty että bensa on kallista..kahvi on kallista...asunnot on kalliita.

    Kukaan ei silloin siellä samaisella kesoililla tankatessaan naureskellut että "ihanan halpaa"

    Äänestä

  • the end kirjoitti:

    Ja miksi palkkojen on pitänyt nousta niin paljon että kohta viimeinenkin vientiteollisuuden työpaikka on kadonnut halvempiin maihin? Ei pienintäkään järkeä että palkkoja nostetaan vain sen takia että pystytään maksamaan nousevia asuntohintoja ja asumiskuluja. Herätkää nyt jo pahvipäät mihin tämä on johtanut..

    "Ja miksi palkkojen on pitänyt nousta niin paljon että kohta viimeinenkin vientiteollisuuden työpaikka on kadonnut halvempiin maihin?"

    Oliskohan ay-liikkeellä osuutta tähän? Palkat ja edut ovat nousseet ja tämähän meinaa sitä että hintataso nousee. Työnantajan on nostettava hintoja että hän saa maksettua työntekijän kohonneen palkan.

    Kysyntä ja tarjonta määrittää asuntojen hinnat.

    Äänestä

  • Nyt euro on 5,04mk. Ei voi verrata mummon markkaan. 90 senttiä on erotusta.

    Äänestä

Joo, mutta entäs poliitikkojen vastuu, siis niiden jotka lupailivat että EU:n myötä hinnat laskevat. He olivat kai virka-asemassa näitä luvatessaan joten lausuinnoilla lienee jotain vastuita. Hinnathan nousivat, eivät laskeneet.

Äänestä

"Joo, mutta entäs poliitikkojen vastuu, siis niiden jotka lupailivat että EU:n myötä hinnat laskevat. "

Vastuunkantoa vastuunkantoa siirtäen aina toiselle,ettekö ole oppinut ettei politiikkaan pidä luottaa,se on politiikkaa kaikki mitä ne suustaan päästää omien etujen tavoittelua,he eivät ajattele suomen taloutta vaan politiikkaa.

Äänestä
  • Tosiaankin aina kun politikko suunsa avaa, niin ajattelee hän vain sitä miten asettelisi sanansa jotta saisi saisi mahdollisimman paljon ääniä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • 4455??????????? kirjoitti:

    Tosiaankin aina kun politikko suunsa avaa, niin ajattelee hän vain sitä miten asettelisi sanansa jotta saisi saisi mahdollisimman paljon ääniä seuraavissa vaaleissa.

    Ja yhteiskunnan varoista palkkansa saava virkamies taasen pyrkii aina ajamaan asioita ja puhumaan siihen malliin millä turvaisi itselleen mahdollisimman hyvät palkat ja muut edut kuten eläkkeet.

    Äänestä

Joo, mutta virka-asemassa ei saa antaa katteettomia lupauksia. Eri asia kun pyrkii esim. eduskuntaan voi valehdella mutta virka-asema on hieman eri juttu.

Äänestä

Eihän ne varmaksi mitään lupaakkaan vaan heitetäään koukku ja katsojat /kuulijat yksinkertaisuudessaan menee koukkuun kiini,aina ne jättää takaoven auki eli ihminen alkaa kuvitella yltiöpositiivisesti jonkun poliitikon tiettyä lausumaa.

Muistat kai Kataisen niskalenkin sekä maininnan ei koske meitä,ei tämä velvoita varmaan lupaukseen edes virkamieheltä.

Se on suomessa yksinkertaisten ihmisten manipulointia,kaiken mitä luetkin jostain ei ole totuus vaikka välittäjä sen sinulle kertoo,uskot vaan sen auktoriteettiin ja asemaan kyseisestä asiasta.

Jos poliitikot olisi talouden alan ammattilaisia, niin emme olisi näin pahassa taloudellisessa tilanteessa/asemassa.

Heille kuuluisi vain politikointi ei talousasiat,hehän eivät osaa tätä josta onkin nyt todiste kaikille nähtävillä.

Suuria asioita kyllä tehdään mutta virheellisesti,sote uudistus painetaan läpi päätmärkänä,samoin on hyvin monen lain kanssa.

Ei eu tule mitään hintoja laskemaan tai käskemään laskemaan,ainoastaan he haluavat kontroloida suomea ja lopulta vievät mahdollisen päätäntä vallankin ja päättävät kaikesta jopa suomen taloudesta.

Kuka haluaa sitten maksaa veroja kun päätökset tulevat muualta,kassa saattaa siirtyä heidän käsiin.

Äänestä
  • Kyllä hinnat ovat halpuneet. Ovat tosin myös kallistuneetkin. Hinnat ovat suhteellinen käsite

    Äänestä

  • Kukkiva tölli kirjoitti:

    Kyllä hinnat ovat halpuneet. Ovat tosin myös kallistuneetkin. Hinnat ovat suhteellinen käsite

    Meillä on nämä veronmaksajien varoilla elätettävä porukka lisääntynyt rajusti aivan ulkomaita myöten. Tästä ei haluta puhua, nuollaan vain EU :ta ja uskotaan ikioman puoluepomon sanoihin.

    Äänestä

Kukkiva tölli? Kerro minulle minkä hyödykkeen hinta on halventunut?

Palkat eivät ole nousseet samaa tahtia kuin hinnat. Hintojen nousun syynä on ja oli se että ihmiset eivät hahmota markan ja euron eroa. se mikä maksoi ennen markan, maksaa nyt euron eli oikeasti siis kuusi markkaa.

Tämä pätee asuntoihin, ruokaan, autoihin jne.

Äänestä
  • 1994 tuntipalkkani oli 27 markkaa. Nyt se on 24 euroa. Faijan busterikin maksoi 1985 24000 markkaa, viime kesänä siitä sai myydessä enää 4000 euroa.

    Äänestä

  • Esimerkiksi tietokoneet. Ostin ensimmäisen koneeni vuonna 1990. Se maksoi 5000 markkaa ja oli 286-tehomylly, jossa oli megatavu muistia ja 20 megatavun levy.
    Kun viimeksi vaihdoin konetta, sain 700 eurolla arviolta tuhat kertaa nopeamman koneen, jossa oli 4000 megaa muistia ja 5 miljoonaa megatavua levytilaa. Seuraavassa vaihdossa epäilemättä rahalle saa vielä parempaa vastinetta.

    Tällaista minä kutsun edistykseksi. Eikä tarvitse edes ottaa huomioon sitä, että 700 euroa on minulle nyt viikon palkka, kun 5000 markkaa oli aikanaan kuukauden palkka.

    Äänestä

  • Muistin virkistystä kirjoitti:

    Esimerkiksi tietokoneet. Ostin ensimmäisen koneeni vuonna 1990. Se maksoi 5000 markkaa ja oli 286-tehomylly, jossa oli megatavu muistia ja 20 megatavun levy.
    Kun viimeksi vaihdoin konetta, sain 700 eurolla arviolta tuhat kertaa nopeamman koneen, jossa oli 4000 megaa muistia ja 5 miljoonaa megatavua levytilaa. Seuraavassa vaihdossa epäilemättä rahalle saa vielä parempaa vastinetta.

    Tällaista minä kutsun edistykseksi. Eikä tarvitse edes ottaa huomioon sitä, että 700 euroa on minulle nyt viikon palkka, kun 5000 markkaa oli aikanaan kuukauden palkka.

    "Tällaista minä kutsun edistykseksi. Eikä tarvitse edes ottaa huomioon sitä, että 700 euroa on minulle nyt viikon palkka, kun 5000 markkaa oli aikanaan kuukauden palkka."

    Nimenomaan tuo mainitsemasi palkkatieto on tärkeä jotta voidaan vertailla ostovoimaa ennen ja nyt.

    Edellämainitut ovat tärkeitä tietoja sillä muuten se on sitä Suomi 24 taloustieteilyä tyylin "halpa kahvi" tai "ennen sai 15 teepaitaa kymmenellä markalla ja ihanaa oli"

    Elektroniikka on tietty muutenkin halventunut ja jokapäiväivästynyt.

    Äänestä

  • "Hintojen nousun syynä on ja oli se että ihmiset eivät hahmota markan ja euron eroa. se mikä maksoi ennen markan, maksaa nyt euron eli oikeasti siis kuusi markkaa."

    Kuinka järkevää on miettiä että mitä sai markalla 20 vuotta sitten?

    Hinnat ovat nousseet KUTEN MYÖS PALKAT. Lisäksi rahayksikkökin on vaihtunut.

    Äänestä

  • Ostin v.2001 television testivoittajan maksoi markoissa 5400. Nyt saa 700eurolla
    erittäin hyvän 48 tuumaisen kaikilla mausteilla. Ensimmäiset videot ostin
    1982 ja maksoivat 6000mk. Palkat olivat silloin huomattavasti pienemmät.

    Äänestä

Niinpä. Tätä eivät vuokra-aasit käsitä.

Äänestä
  • Tänään vuokra-aasi. Huomenna asunnon omistaja.
    Muuttuuko käsityskyky jotenkin? Luulen että olen ihan sama ihminen ja samalla käsityskyvyllä varustettu huomisen jälkeenkin. Jotkut juntit tosin luulevat muuttuvansa kovastikin fiksuiksi asunnon "omistajina". :D

    Äänestä

Tämä on jännä juttu kun palstalla on alettu nyt kirjoittamaan eurosta ja markasta,kun otin aiheen täällä aikoinaan esiin muutamia vuosia sitten olisko kolme tai neljäkin vuotta niin minulle vaan naurettiin täällä,ei pidetty että vertasin markkaan.

Kaikki kielettiin markan suhteen ja muutenkin siitä vertaamasta jolloin aikaa oli kulunut kahdeksan vuotta kun markat oli vielä,niin palstalla se oli myrkkyä,markathan oli käytössä euron kanssa 2002 vuonna .

Erikoista ettei tuohon ole puututtu vielä,markka oli 5.94 yhtä euroa vastaan.

Äänestä
  • Suhde ei ole tänäpäivänä enää ollenkaan sama.

    Äänestä

Luki, tuletko Loordin saunaan esim. kahden viikon päästä? Loordi on nyt neljän viikon Espanjan loman jälkeen suomessa ja nautti nytkin hyvistä kelesitä.
Luki, voisimme käydä analyysiä asuntojen hinnoista ja keskustella jopa aunuksestakin se on sinusta kiinni.
Loordilla on rahaa ja hyvästä Loordi maksaa, mutta kanssasi voimme olla ihan asialinjallakin.
Ok-Miesten saunailta myöhemmin ja siellä otetaan sonnista mittaa, Loordi on lääkärin työssään nähnyt isojakin, siis tosi isoja sauvoja on päässyt kokeilemaankin, mutta pienikin käy,jos ottaa ylöspäin.
Kennostokeijot eivät Loordin saunaan pääse, Keijo käy kyllä vuokranmaksuun, kun Loordilla sijoitusasuntokin.

Äänestä
  • lordi se jaksaa, kansakuntamme ykköslääkäri , mopo keulii melkoisesti, menehän nyt se ylilutisi kanssa niitä sauvoja sovittelemaan, kjeh, kjeh.. Lukiakin vonkaa...

    Äänestä

Kaikkihan homofiilin ok-loordin kanssa saunaan haluaa, niin varmaan luulet pervo, mielisairas, ok-multipersoona.

Äänestä

Sai varmasti 220 000 mk:lla kaksion lamassa, mutta se sama kaksio ei todellaakaan maksa nyt 200 000 euroa. Nyt tuon hintainen on silloin ollut luokkaa 350 000 mk. Korko silloin oli tasan 10% ja ostokykyisiä kansasta myös.

Yleisesti yksiöt ja kaksiot eivät silloin rommanneet kuten perheasunnot, isoista omakotitaloista puhumattakaan.

Totuus kuitenkin on se, että jos ei kuluneina vuosina ole saanut ostetuksi kaksiota, ei sitä ostetuksi saa rommissakaan.

Äänestä

"Totuus kuitenkin on se, että jos ei kuluneina vuosina ole saanut ostetuksi kaksiota, ei sitä ostetuksi saa rommissakaan. "

Latetaanko nyt kumminkin vähän huumoria ja pistän paremmaksi ,jos tätä ei saa ostettua niin ei sitten saa koskaa mitään mistään.

http://www.nettiasunto.com/kitee/73856

Ja jos tohon ei ole koskaan rahaa niin sitten samasta läävästä pienempään...

http://www.nettiasunto.com/kitee/73393

Äänestä

Kauppaan on matkaa tuossakin noin 500m ja postiin ja saimaan rannalle sama matka laiva lautureineen.

Mutta kun kauppa ei käy,kukaan ei osta,ei vaan kannata ostaa mitään mistään,1000 eirolla pitäs saada tuo yksiö ja kolmio enintään 4000e.

Äänestä
  • Ei tuosta kolmiosta kannata mitään maksaa. Putkiremontti on tulossa kohta ja se ei ole tuollakaan kovin halpa juttu. Neljäkymppiä vähintään. Ja ties mitä muuta tuossa ilmoituksessa on jätetty sanomatta.

    Äänestä

Ei kannata maksaa oikein mitään enään,ihan hiluja vaan,lama on niin syvä.

Jos joku hullu maksaa noista kopeista suomen maassa eri hintoja on sekaisin täysin,rakentaminen ei maksa sen enempää.

Moni on maksanut ilmaa.8

Äänestä

Mun ivekn rakntamen makso 12 eroa laiton neliö vilmifaneria pohjaa nyt on mahku pästä kertoman kupla ei puto pojasta läpi uskon etä sykyllä -300 prs maholinen.

Äänestä

Nyt on hilda ranella kakat mujahtanut taas housuun kun otti volttia faktasta, käyttäen taas jälleen kerran toisen nimimerkkiä,kun muuta ei pysty enään.

Meinasinkin tuossa jo aiemmin mainita että hiton huonot tarinat täällä nykyisin,et oikein keksi mitään kun kaikki on jauhettu miljoona kertaa ympäri ämpäri,no mutta sinä aina aloitat uuden kieroksen eikö?

Jotenkin vaan tympii huonot aloitukset sinulla,osta nyt edes se eka perhe asunto niin saat aidon tunteen siitä.

Ai niin älä maksa ilmaa,monet maksoi viime vuosina ,älä sinä siihen polkaise enään.

Äänestä

Joo, ei kannata ostaa nyt eikä huomenna. Odotelkaa vaan tappiin asti ja ihmetelkää hintoja ihan rauhassa ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pientä nousua ehkä kirjoitti:

Edellisen laman aikaan sai kaksion 220 000 markkaa. Nyt samainen kaksio maksaa 200 000 Euroa. Euro oli noin kuusi markkaa 1996 liittymisessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu