Näen Siionin laulujen uudistusperiaatteissa tiettyjä ongelmakohtia. Tässä kaksi vakavinta:
1. Nykykielisyyteen pyrkiminen on mennyt mielestäni yli. Ymmärrettävyyttä on hyvä tavoitella, mutta palveleeko kirjakieli sitä? Uudesta laulukirjasta pyritään karsimaan esimerkiksi kaikki lyhennetyt omistuspronominit (sun, mun) sekä genetiivipäätteet (sanallas, kädelläs, äänelläs jne.). Paikoin tätä periaatetta noudatetaan niin fundamentalistisesti, että se tuntuu pikemmin haittaavan kuin edistävän ymmärrettävyyttä. Eivätkö ihmiset tunne ja usko enemmänkin rosoisella puhekielellä kuin täysin steriilillä kirjakielellä? Onko vaarana, että laulujen liian pitkälle menevä kirjakielellistäminen ei tee niitä ymmärrettävämmiksi vaan paremminkin etäännyttää niiden sanomaa laulajista?
2. ”Poliittinen korrektius”. Yhtenä johtavana uudistusperiaatteena näyttää olleen vahvojen ilmausten ja kielikuvien ”siistiminen”, liittyivät ne sitten Kristuksen kärsimykseen, hänen vereensä ja haavoihinsa, uskovan Kristus-suhteen läheisyyteen ja intiimiyteen, ihmisen syntisyyteen, Saatanan vaarallisuuteen tai maailman sekä Jumalan valtakunnan väliseen eroon.
Tiettyjen, liian aggressiivisten ja sotaisten kielikuvien karsiminen voi olla perusteltuakin. Hyvä, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen kestävä laulu on kuitenkin harvoin korrekti. Yleensä hyvä laulu sanoittaa jonkin akuutin ongelman tai ilonaiheen niin osuvasti, että toiset ihastuvat, toiset vihastuvat. Uskon ja hengellisyyden alueella se tarkoittaa sitä, että vahvat, jännitteiset kielikuvat havainnollistavat usein parhaiten sitä paradoksia ja mysteeriä, joka elävä sydämen usko on.
Varsinkin Kristuksen kärsimykseen liittyvien veri- haava- ja morsiusmystisten kielikuvien voi perustellusti väittää olevan koko lestadiolaisen lauluperinteen ydin. Siksi niitä tulisi kohdella hyvin varovasti ja kunnioittavasti. Kärsimysaiheisten kielikuvien karsiminen köyhdyttää koko kristillisyytemme teologista pääomaa.
Siionin laulut -kokoelmaa uudistettiin edellisen kerran vuonna 1976. Silloin laulukirjastamme poistettiin suuri joukko rakastettuja lauluja, jälkeenpäin arvioiden varsin kestämättömin perustein. Monet niistä olivat todella kauniita ja koskettavia niin sävelen kuin sanojen puolesta. Kokemukseni mukaan moni on jäänyt niitä kaipaamaan. Yksi suurimmista toiveistani olisikin ollut, että Siionin lauluihin olisi tässä uudistuksessa palautettu paljon vuoden 1976 uudistuksessa poistettuja lauluja. Laulukirjaehdotuksessa mukana on kuitenkin vain yksi, ”Synnit poissa, autuutta oi”. Onneksi tällainen korjausliike on yhä mahdollinen. Näin saisimme takaisin kristillisyytemme käyttöön näiden laulujen sisältämät hengelliset aarteet.
Hulluinhuonelainen / Joona Korteniemi
1. Nykykielisyyteen pyrkiminen on mennyt mielestäni yli. Ymmärrettävyyttä on hyvä tavoitella, mutta palveleeko kirjakieli sitä? Uudesta laulukirjasta pyritään karsimaan esimerkiksi kaikki lyhennetyt omistuspronominit (sun, mun) sekä genetiivipäätteet (sanallas, kädelläs, äänelläs jne.). Paikoin tätä periaatetta noudatetaan niin fundamentalistisesti, että se tuntuu pikemmin haittaavan kuin edistävän ymmärrettävyyttä. Eivätkö ihmiset tunne ja usko enemmänkin rosoisella puhekielellä kuin täysin steriilillä kirjakielellä? Onko vaarana, että laulujen liian pitkälle menevä kirjakielellistäminen ei tee niitä ymmärrettävämmiksi vaan paremminkin etäännyttää niiden sanomaa laulajista?
2. ”Poliittinen korrektius”. Yhtenä johtavana uudistusperiaatteena näyttää olleen vahvojen ilmausten ja kielikuvien ”siistiminen”, liittyivät ne sitten Kristuksen kärsimykseen, hänen vereensä ja haavoihinsa, uskovan Kristus-suhteen läheisyyteen ja intiimiyteen, ihmisen syntisyyteen, Saatanan vaarallisuuteen tai maailman sekä Jumalan valtakunnan väliseen eroon.
Tiettyjen, liian aggressiivisten ja sotaisten kielikuvien karsiminen voi olla perusteltuakin. Hyvä, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen kestävä laulu on kuitenkin harvoin korrekti. Yleensä hyvä laulu sanoittaa jonkin akuutin ongelman tai ilonaiheen niin osuvasti, että toiset ihastuvat, toiset vihastuvat. Uskon ja hengellisyyden alueella se tarkoittaa sitä, että vahvat, jännitteiset kielikuvat havainnollistavat usein parhaiten sitä paradoksia ja mysteeriä, joka elävä sydämen usko on.
Varsinkin Kristuksen kärsimykseen liittyvien veri- haava- ja morsiusmystisten kielikuvien voi perustellusti väittää olevan koko lestadiolaisen lauluperinteen ydin. Siksi niitä tulisi kohdella hyvin varovasti ja kunnioittavasti. Kärsimysaiheisten kielikuvien karsiminen köyhdyttää koko kristillisyytemme teologista pääomaa.
Siionin laulut -kokoelmaa uudistettiin edellisen kerran vuonna 1976. Silloin laulukirjastamme poistettiin suuri joukko rakastettuja lauluja, jälkeenpäin arvioiden varsin kestämättömin perustein. Monet niistä olivat todella kauniita ja koskettavia niin sävelen kuin sanojen puolesta. Kokemukseni mukaan moni on jäänyt niitä kaipaamaan. Yksi suurimmista toiveistani olisikin ollut, että Siionin lauluihin olisi tässä uudistuksessa palautettu paljon vuoden 1976 uudistuksessa poistettuja lauluja. Laulukirjaehdotuksessa mukana on kuitenkin vain yksi, ”Synnit poissa, autuutta oi”. Onneksi tällainen korjausliike on yhä mahdollinen. Näin saisimme takaisin kristillisyytemme käyttöön näiden laulujen sisältämät hengelliset aarteet.
Hulluinhuonelainen / Joona Korteniemi
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uudistettuja Siionin lauluja tutkaillessa huomio kiinnittyy siihen, että lähes jokaisen uudistuksen takana ovat N.R. ja I.K. vuosina 2008-2010.
Heillä molemmilla on loistavia runoilijan lahjoja, mutta kyseenalaistan sen, onko hyvää ja viisasta, että parin vuoden aikana käytännössä lähes kaikkien laulujen muokkaukset on tehnyt vain kaksi ihmistä.
Laulun uudistajien määrästä ja aikajänteestä voi varsin suoraan laskeskella, että työtä on tehty "liukuhihna"-meiningillä.
Voiko tällöin laulu-uudistukselta edes odottaa juuri muuta kuin laulujen samankaltaistumista?
Useamman kuuntelu- ja laulukerran jälkeen näistä lauluista on alkanut jäädä tyhjä ja imelä fiilis. Toisin sanoen ne ovat kuluneet "puhki" varsin nopeasti.
Minusta tuntuu aivan väkivallalta vanhoja lauluja kohtaan, kun kaikki laulut käydään läpi samalla kaavalla, poistetaan persoonallinen tyyli, tunteet ja steriloidaan laulut näyttämään ja kuulostamaan kaikki samanlaisilta. On hyvä, että tulee uusia lauluja ja on hyvä että joitakin poistetaan ja tehdään pieniä korjauksia laulettavuuteen tai uudistetaan muuten kieliasua. Mutta minusta se pitäisi tehdä hienotunteisesti alkuperäistä laulun henkeä kunnioittaen.
Kuka tässä oikeastaan ajaa sitä , että laulut muuttuvat arkipäiväsiksi. Ehkä sitten joku? Tämä arkipäiväistyminen on edennyt kaikissa uudistuksissa. Nyt se on aivan huuipussaan kun runokieltäkään ei saisi enää olla.
Kun hiljainen enemmistö ei ole aktiivinen eikä kerro toiveitaan, uudistustyössä voivat liian vahvasti näkyä tiettyjen yksittäisten uudistajien omat henkilökohtaiset mieltymykset.
Ne eivät välttämättä kestä aikaa.
Moni uudistusehdotuksessa oleva korjaus tekee laulusta vain äklöttävän siirappimaisen ja teennäisen, sentimentaalisen. Teennäisen "ylihengellisiä" ei kukaan kaipaa, aitous on niistä kadonnut!
Eihän ole kiellettyä laulaa niitä poistettuja siionin lauluja. Näin meillä runsaasti laulellaan niitä iltakylissä. Uskon sanomakin niissä on nykyisiä paremmat!
Kyllä se on meillä kiellettyä!
Kertausta:
Edellisen siioninlaulukirjan muutosten kritisoimisesta sai auttamatta väärähenkituomion, tiedän omastakin kokemuksesta. Olin silloiselle "luottoystävälleni" kertonut sen, että minusta tuntuu pahalta kun noita vanhoja siioninlauluja pannaan pois. Ystäväni oli kertomansa mukaan öisen miettimisensä seurauksena soittanut silloiselle ja nykyisellekin SRK:n vaikuttajalle, joka oli myös tuttumme, tämä oli tuominnut minun olevan väärässä hengessä.
Miten lienee nyt? Uskallatteko julkisesti ottaa kriittistä kantaa tuosta aiheesta? Jos tai kun otatte, mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään?
Suoraan kysymykseen suora vastaus, että ainakaan minä en ole edes tiennyt että jokainen tavis saisi ilmaista kantansa tästä asiasta ry:llä. ja kuka sitä rohkenee ääneen sanoa että ei nuo kaksi "armoitettua" laulujen muuttelijaa tekee ison vahingon siionin lauluille... siitä voisi tulla ikäviä seuraamuksia.
"Epärohkea" kirjoittaa:
"Suoraan kysymykseen suora vastaus, että ainakaan minä en ole edes tiennyt että jokainen tavis saisi ilmaista kantansa tästä asiasta ry:llä." ...
..." siitä voisi tulla ikäviä seuraamuksia."
Uteliaana kysyn, minkälaisia " ikäviä seuraamuksia" Ry:llä voisi laulujen "arvostelemisesta" tms. tulla? Vieläkinkö puhutaan vääristä hengistä?
Edellisestä kirjauudistuksesta vielä: Muistan että Ry:llä oli jonkinlaisia ryhmiä tai toimikuntia, joiden tehtävänä oli "virallisesti" pohdiskella laulukirjauudistus-asioita.
En toki kuulunut tuohonkaan toimikuntaan, joten kai se oli niin, että rivinaisen ja -miehen olisi ollut parempi vaieta kuin muuri.