KENET VALITSEN?

Olen lukion toisella luokalla oleva miehenalku, ja haluaisin yrittää, saisinko tyttöystävän hankittua, mutta vaihtoehtoja olisi kolme, keitä voisin kokeilla: kenet siis valitsen?

1. VANHA IHASTUS: Olin ihastunut häneen 7-9-luokilla koko ajan, ja meillä oli säätöä yhden aikaa. Olisi kiva ottaa häneen yhteyttä ja kysyä, miten hänellä menee ja seurusteleeko hän.

2. OPISKELUKAVERI: olen ollut ihastunut häneen koko lukion ajan, ja olen kertonut tunteeni hänelle. Hän sanoi, ettei ole kiinnostunut minusta, mutta en usko häntä. Uskon, että hän sanoi sen vain siksi, että hän on todella todella ujo.

3. KESÄTYÖKAVERI: olimme kuukauden samassa työpaikassa, ja hän on todella söpö tyttö. Olemme tavanneet pari kertaa työn ulkopuolellakin. Vaikea sanoa, olisiko hän ihastunut myös minuun.

Kenet siis valitsisin, ANTAKAA NEUVOJA!
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä valitse ketään vielä. Et selvästikään ole varma tunteistasi. Toisaalta olet niin nuorikin (sortsit vaan) että ehdit seukata myöhemminkin. Sulla tuntuu olevan kivoja kamuja nuo tytöt. Tsemppiä sulle silti.

Äänestä

kesätyökaveri tänä kesänä ;)

Äänestä

Nro 2!!

Äänestä

Neuvoja kaivataan yhä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukiolainen kirjoitti:

Olen lukion toisella luokalla oleva miehenalku, ja haluaisin yrittää, saisinko tyttöystävän hankittua, mutta vaihtoehtoja olisi kolme, keitä voisin kokeilla: kenet siis valitsen?

1. VANHA IHASTUS: Olin ihastunut häneen 7-9-luokilla koko ajan, ja meillä oli säätöä yhden aikaa. Olisi kiva ottaa häneen yhteyttä ja kysyä, miten hänellä menee ja seurusteleeko hän.

2. OPISKELUKAVERI: olen ollut ihastunut häneen koko lukion ajan, ja olen kertonut tunteeni hänelle. Hän sanoi, ettei ole kiinnostunut minusta, mutta en usko häntä. Uskon, että hän sanoi sen vain siksi, että hän on todella todella ujo.

3. KESÄTYÖKAVERI: olimme kuukauden samassa työpaikassa, ja hän on todella söpö tyttö. Olemme tavanneet pari kertaa työn ulkopuolellakin. Vaikea sanoa, olisiko hän ihastunut myös minuun.

Kenet siis valitsisin, ANTAKAA NEUVOJA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu