Koira kuoli lauantaina Kaarinassa talutushihnan jäätyä hissin oven ulkopuolelle.
Pelastuslaitoksen mukaan kaksi 12-vuotiasta tyttöä olivat olleet menossa pienen koiran kanssa hissiin, kun sen ovet olivat sulkeutuneet ja hissi oli lähtenyt liikkeelle. Toinen tytöistä oli ollut hississä koiran kanssa ja toinen oli jäänyt oven ulkopuolelle hihna kädessään.
Päivystävän palomestarin mukaan hissi oli kulkenut monta kerrosta ennen kuin hihnasta oli loppunut naru.
- Hississä ollut tyttö oli ollut sen verran paniikissa, ettei ollut tajunnut painaa hätäpysäytysnappulaa, kertoi päivystävä palomestari.
Hissi oli pysähtynyt, kun hihnan naru oli loppunut. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tytön saaminen pois hissistä.
STT
Pelastuslaitoksen mukaan kaksi 12-vuotiasta tyttöä olivat olleet menossa pienen koiran kanssa hissiin, kun sen ovet olivat sulkeutuneet ja hissi oli lähtenyt liikkeelle. Toinen tytöistä oli ollut hississä koiran kanssa ja toinen oli jäänyt oven ulkopuolelle hihna kädessään.
Päivystävän palomestarin mukaan hissi oli kulkenut monta kerrosta ennen kuin hihnasta oli loppunut naru.
- Hississä ollut tyttö oli ollut sen verran paniikissa, ettei ollut tajunnut painaa hätäpysäytysnappulaa, kertoi päivystävä palomestari.
Hissi oli pysähtynyt, kun hihnan naru oli loppunut. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tytön saaminen pois hissistä.
STT
Vastaukset 28
Vanhimmat
Onko nyt yleinen suruliputus? Hyvä ettei lapsi kuollut, sitäkin on sattunut.
Kirjoittajalle:
Lapsella ei tosiaankaan ole samaa ajattelukykyä ja ajattelun perspektiiviä kuin aikuisella. Että turhaan tulet tänne lapsia syyttelemään. Kyllä olet typerä! Ja jos olet aikuinen, mitä suuresti epäilen, ja jos sinulla on lapsia, voit toki nyt opettaa heille kaikki mahdolliset hätätilanteet ja ratkaisut niihin jo etukäteen, ettei kukaan sitten tule julkisesti sinun lapsiasi moittimaan typeriksi!
Hienoa kommentointia taas turkulaisilta. Että te olette sitten fiksuja ja empaattisia. Hienoa Turkulaiset!
EI! Vaan tuo äpärä on ollut idiootti joka talutti kouraa. HARMI ettei tyttö itse kuristunut!
Koira parka.
"just joo":lle:
Taisi "osua ja upota" ja se koira älähtää johon kalikka kalahtaa jne...
Sinun kakaroillasi ei ole ilmeisesti ajattelukykyä ja jos ihan oikeasti olet vanhempi niin en ihmettele kun huoltajansakin ääliö...
Jaaha, eipä sinulle pitäisi vaivautua vastaamaan, mutta 12-vuotias on vielä lapsi, joka pääasiassa leikkii. 12-vuotiaalla ei ole kokemusta, 12-vuotias ei välttämättä hissiä käyttäessään aikaisemmin ole edes noteerannut mitään pysätysnappulaa, 12-vuotiaalle hissi on vain ylös tai alas menoa helpottava laite.
Minun mielestäni tässä ketjussa tulee aivan törkeitä kirjoituksia! Törkeyksiä on helppo kirjoittaa, kun ei tarvitse omaa, todistettavasti omaa nimeänsä käyttää.
Ja kirjoittajien oma ikä luokkaa alta 15. Mitenkähän suu pantaisiin, jos kirjoituksistanne joku tekisi rikosilmoituksen?
Tyypillistähän se on, että ensinnäkin jokaisessa onnettomuustilanteessa, jos vain mahdollista, paikalla seisoo töllistelemässä ulkopuolisia. Näistähän sitten pelastuslaitoksen tyypit lehdistöön kertovat, että voi, voi, kun oli taas haittatekijöitä runsaasti. Ja nämä samat töllistelijät ovat myös kärkkäimmät antamaan ohjeita ja neuvoja miten olisi pitänyt toimia.
Mutta tässä tapauksessa nyt sitten oli tosiaan sääli, ettei tämä tapahtunut sinulle tai jollekin muulle negatiivisesti kommentoineelle, sillä silloinhan lehdessä olisi vain hehkutettu kuinka oli fiksu ja filmaattinen lapsi asialla!
Tosin fiksu ja filmaattinen lapsi ei tulisi tänne kirjoittelemaan typeryyksiä. Todennäköisesti hänen vanhempansa olisivat antaneet hänelle esimerkkiä miten tällaisia tapahtumia kommentoidaan ja mitä niistä sanotaan, mutta ehkä tässä on sitten tapahtunut juuri niin, vaikkakin kommentoinnin ja sanomisen tyyli ei ole se suotavin! Mitä kukaan oppii teidän kommenteistanne? Ei mitään, muuta kuin raukkamaisesti suoltamaan typeryyksiä.
Ymmärtäisin tuon jos nuo lapset olisivat olleet 5-vuotiaita, mutta 12-vuotiailta aika avutonta toimintaa. Ylipäätään se, ettei muka ehdi mitenkään reagoida, kun hissin ovet lähtevät menemään kiinni kesken kaiken. Jotain ne ovat tietysti pelleilleet, mutta eivät uskalla myöntää.
Pitää varmaan nostaa ikärajaa hississä ilman aikuista kulkemiselle 15 vuoteen, jos ei nykyään tuota enempää järkeä liiku päässä tuon ikäisillä lapsilla.
12 ikäisten pentujen pitäisi jo osata hissiä käyttää mutta ilmeisesti nämä kakarat on leikitelleet ja kantapään kautta joutuvat oppimaan elämää... Äiti ostaa niille varmaan uuden koiran...
Aikuisten vastuulla tuokin tilanne oli.
Eli kyllä siinä olisi iskän tai äiskän kuulunut olla mukana.
Tosin 12v kyllä pitäisi olla jo sen verran ajattelukykyinen, ettei nyt tuollaista pääse tapahtumaan. Siis alkaen siitä, että tämä hihna jäi tuonne oven väliin, minkä seurauksena kävi niin kuin kävi.
Ikävää kyllä silti. Niin lapsien kannaltakin varmaan ja vielä ikävempää tämän koiran kannalta, joka menetti henkensä vastuuttomien ihmisten vuoksi.
eemmää tajuu se kuali
Nää kaks likkaa on jotan helvetin tunareita, koulussakin varmaan takarivin taaveja, jotka eivät opi mitään, turha niiden on edes koulua käydä, kunneivat opi mitään.
Säälittää, kun tollasille annetaan koira hoidettavaksi, ostakoon vanhemmat seuraavaksi pehmolelukoiran,un eivät osaa hoitaa koiraa edes hissin käynnillä, saatana!
Rakkihullut itkee yhden rakin takia ja syyttelee lapsia, mutta jos rakki puree lasta niin vähättelette vaan, tappamisetkin yksittäistapauksia ja omaa syytä....
Mitä väliä yhdellä rakilla, niitä on aivan liikaa muutenkin, saastutatte joka paikan ettekä noudata mitään sääntöjä. Miksi syytätte lapsia kun aikuisetkaan ette kerää paskoja pois ja pidätte irti missä vaan, viette jopa uimarannoille.
Joopa, ihmispentuja on aivan liikaa, miksi aikuiset eivät käytä tarpeeksi ehkäisyä, jos panna haluavat, ettei tule sit tollasia alkukirjoituksen kaltaisia idioottipentuja, kyllä 12.vuotiaat osaavat jo käyttää hissiä, tai sitten nämä kaksi hissinkäyttäjäö ovat täydellisiä vatipäitä, joista ei KOSKAAN tule mitään !
Aloittaja vaikuttaa tosiaan vatipäältä ja pitäisi ne rakitkin leikkauttaa kun eivät pärjää yksin kaupungissa tai missään.
Ei aloittaja ole vatipää vaan ne hississä olleet kakstoistavuotiaat pennut, kun ovat niin tyhmiä, etteivät osanneet painaa punaista hälytysnappia....mut hei...jospa ne eivät osanneet lukea HÄLYTYS sanaa tai ovat värisokeita????
JIIIHAAA! Tulin just syöpäpolilta lekurista ja nyt se koitti,kauan odotettu hoitotauko! Kolme ja puol vuotta sytostaatteja ja viimesimmäks 25 krt. sädehoitoo ja nyt sano lekuri,että tauti on pysähtyny,etäispesäkkeet ennallaan,vatsalaukussa jopa pienentyneet,uusia ei missään, joten nyt pääsen seurantaan ilman lääkkeitä.Kahen - kolmen kuukauden päästä kuvat ja kokeet ja sit katotaan uusiks. Voihan vee tätä riemun päivää! HB alle sadan,mutta eikös se Reterikkikin laulanu aikoinaan että "harva meistä on rautaa..."Mustaa makkaraa vaan naamaan,nääs,niin eiköhän sekin asia korjaannu!
Siinä taas nähdään UUSAVUTTOMAT KAKARAT. Äiti syöttää varmaan ruuat suuhun saakka.
Toivottavasti eivät saa ikinä enää mitään eläintä. Tuo on jo mielestäni eläinrääkkäys tapaus.
Miksi sinä aloittaja kirjoitat Turku-palstalle, kun Kaarinassa jotain tapahtunut?
Tiedoksi, typeriä riittää tässä maailmassa....
- Nuori mies loukkaantui vakavasti ajettuaan päin seinää
- Kaasua jarrun sijaan - päin kioskin seinää
- Mies ajoi koiran yli, jätti tielle kitumaan...
Nainen tappoi "vahingossa" viisi lastaan, mutta ei rakkihulluja vaivannut yhtään.
Kyllä noista tyhmyyksistä pitäisi jotakin oppia. Entisaikaan annettiin vitsasta ja vastuuntunto opittiin siinä samassa. Nyky kakarat hemmotellaan ja kasvatetaan päin hel***tiä. Noille typerille teineille pitää antaa kunnon rangaistus. Laittaisin kotiarestiin kuukaudeksi ja iltaisin saisi kulkea vain hissillä. Eiköhän oppisi käyttämään hissiä.
Pistäkääs naamat muistiin, jos ei vanhemmat opeta, niin toivottavasti kaveripiiri.
Rakkihullut taas uhkailee, ip:nne selvitetään.
KANNATETAAN !!!
Täysin ajotaidoton bussikuski liikenteessä ihmisiä tappamassa! Ei muuta kun munista hirteen...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288723100082.html
Näinkö täällä sairaat ihmiset haluavat surullisiin onnettomuuksiin suhtautua?
Hävetkää!
Katsokaa peiliin, ja hävetkää!!!
nainenkin
Ja aloittaja on mieleltään hyvin sairas äpärä.
Purkaa omia kärsimyksiään täällä netissä.
Jättäkää tämän kaltaiset aloitukset vastaisuudessa kommentoimatta.
Kun on pienellä lusikalla annettu, ei voi isolla kauhalla vaatia.
eri juttu