Olen 15v ysille menevä poika. Ongelmani on, no en tiedä mikä minussa on vikana. Otetaan esimerkki. Minulla oli aivan unelmatyttö kiikarissa ja olin täysin rakastunut häneen. Minulla oli ollut tyttöä ennen pitkä masentava hetki kun mikään ei oikei luistanut. No sain iskettyä tytön ja tämä tuli meille. Suutelimme sängylläni ja tämä tuntui kuin ensisuudelmalta. Näin hänkin sanoi minulle. Sitten hänet haettiin kotiin ja viestittelin hänelle seuraavana päivänä mutta hän ei enää vastannut kunnolla. Kun parin päivän kuluttua kysyin mikä oli, niin melkein romahdin. Hän sanoi ettei ole valmis uuteen suhteeseen. Hän kehui minua täydelliseksi mutta en silti kelvannut. Aina kun olen kertonut tytölle tunteeni, tämä on vastannut; Sä oot niin täydellinen. Oot komee ja oot niin sulonen ja poikaystäväks täydellinen mut en tunne samoin.
Mikä on vikana? Jos olen täydellinen niin miksi kukaan ei tahdo minua. En ole ylimielinen. Olen aika ujo poika.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Mikä on vikana? Jos olen täydellinen niin miksi kukaan ei tahdo minua. En ole ylimielinen. Olen aika ujo poika.
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hän on löytänyt paremman?
Mä epäilen että kyse on vaan siitä ettet sä vaan ole löytänyt ketään, joka olis valmis suhteeseen