Tärkeää

Pieraisun synnyttämä ääni johtuu peräaukon kudosten värähtelystä. Ääni vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautuvan kaasun paine. Seisomisasento mahdollistaa yleensä istuma-asentoa äänettömämmän päästön.
999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pierun pidättäminen voi puolestaan olla aidosti epäterveellistä, koska silloin suolistossa olevat myrkylliset kaasuainesosat imeytyvät takaisin kehoon ja rasittavat elimistöä.

Äänestä
  • Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.

    Äänestä

  • H. Istorioitsija kirjoitti:

    Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun.

    viikon tärkein avaus.

    Äänestä

Kuvastaako tämä aloitus vanhoillisten uskon tasoa?

Äänestä
  • Johanna Hurttanaisen tutkimusryhmä totesi, että miehet tuottavat enemmän kaasua keskimäärin per päästö (110 ml) kuin naiset (80 ml). Naisten päästöissä oli puolestaan tilastollisesti merkittävästi (p < 0,01) enemmän rikkivetyä kuin miehillä. Edelleen Hurttanaisen ryhmän aistinvaraiset laboratoriokokeet totesivat naisten päästöissä olevan tilastollisesti merkittävästi (p < 0,02) enemmän keskimääräistä hajuintensiteettiä, minkä johdosta voitiin todeta hajun johtuvan suurelta osin rikkivedyistä.

    Pierun pidättäminen voi puolestaan olla aidosti epäterveellistä, koska silloin suolistossa olevat myrkylliset kaasuainesosat imeytyvät takaisin kehoon ja rasittavat elimistöä.

    Osaisikohan pierututkija Johanna laskea, kuinka paljon pierua syntyy suviseurakentällä?

    Äänestä

  • pakko uskoa.

    Äänestä

Lopeta Johanna Hurtigin pilkkaaminen ja siirry uuden puheenjohtajamme V. Juntusen linjoille kiittämään ja arvostamaan Johanna Hurtigia arvokkaasta ja koko liikkeen kannalta pelastavasta tutkimuksesta!

Äänestä

kuulemma erotettiin puhujan tehtävistä, kun hän saarnatessaan pieraisi äänekkäästi, nuuhkaisi ja lausahti: " Tallin haju ja kiitoksen äänet...!"

Äänestä
  • Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää... kirjoitti:

Pieraisun synnyttämä ääni johtuu peräaukon kudosten värähtelystä. Ääni vaihtelee sen mukaan, miten kireä henkilön rengaslihas on ja kuinka suuri on vapautuvan kaasun paine. Seisomisasento mahdollistaa yleensä istuma-asentoa äänettömämmän päästön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu