Heippa!
Tiedän, että ahmiminen ja oksentaminen eivät ole tervettä ja että suhtautumiseni ruokaan on ihan vinoutunut. Mutta silti pidän oksentamista ihan ok:na ja helppona ja harmittomana. Siis järki sanoo, että olen ihan sekopää, mutta silti en koe itseäni mitenkään sekoksi, vaikka minulla onkin erikoinen "harrastus". En pysty vastustamaan muutamia herkkuruokiani, vaan mun pakko ahmia esim. pussi sipsejä. Olen hoikka ja kaunis ja kaikkea, mutta silti vihaan läskireisiäni. Onneksi nykyään en enää oksenna kuin pari kertaa kuussa. Joskus oksensin päivittäin. Puhuminen auttoi, mutta ei auta enää. Ongelma on, etten usko oksentamisen vahingoittavan minua. Saan hyvä olon enkä liho.
Olen ihan pöpi.
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?
Tiedän, että ahmiminen ja oksentaminen eivät ole tervettä ja että suhtautumiseni ruokaan on ihan vinoutunut. Mutta silti pidän oksentamista ihan ok:na ja helppona ja harmittomana. Siis järki sanoo, että olen ihan sekopää, mutta silti en koe itseäni mitenkään sekoksi, vaikka minulla onkin erikoinen "harrastus". En pysty vastustamaan muutamia herkkuruokiani, vaan mun pakko ahmia esim. pussi sipsejä. Olen hoikka ja kaunis ja kaikkea, mutta silti vihaan läskireisiäni. Onneksi nykyään en enää oksenna kuin pari kertaa kuussa. Joskus oksensin päivittäin. Puhuminen auttoi, mutta ei auta enää. Ongelma on, etten usko oksentamisen vahingoittavan minua. Saan hyvä olon enkä liho.
Olen ihan pöpi.
Onko teillä muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun luin viestiäsi luulin melkein itse kirjoittaneeni sen..:/ eli tuttua on..
miten pystyit vähentämään päivittäistä oksentelua?
juu,mä oksennan ehkä pari kertaa viikossa...
sillon ku on syöny jotain oikeen hyvää ruokaa..Tuntuuu ettei ikinä laihu niin se on viimenen keino..
Mahtavaa etten olekaan yksin tuntemuksieni kanssa! Tai siis ole pahoillani muiden saman kokeneiden puolesta... ;)
Pystyin lähes kokonaan lopettamaan oksentelun, kun kerroin asiasta miehelleni ja parille ystävälleni kaksi vuotta sitten. Halusin oikeasti parantua. Yhdellä ystävälläni on anoreksiatausta, joten hänelle oli helppo tunnustaa. Sekin helpotti, kun muutin yhteen mieheni kanssa: en kehtaa oksentaa, jos joku voi kuulla. Tilanne tekee varkaan... Pyrin välttämään ahmimistilanteita. Terveellisen ja ravitsevan lämpimän aterian syöminen kerran päivässä auttoi (nimenomaan terveellisen, vakuutin itseni sen terveellisyydestä, paljon kasviksia jne. Ei siis kannata oksentaa terveellistä.), vaikka joskus olen sitäkin oksentanut, sillä ahmin yleensä jos on (edes vähän) nälkä. Liikuntakin auttoi. Olen kiinteytynyt tosi paljon ihan terveellisillä menetelmillä. Terveellisten elämäntapojen omaksuminen auttoi, ja niihinhän ei kuulu oksentelu, vaan terve suhtautuminen ruokaan. Terapeutille en halunnut mennä, vaikka varmasti kannattavaa ja tarpeellista.
Nyt oireiden alettua uudelleen (tai ei ne ihan kokonaan koskaan kadonneetkaan) luulen, että puhuminen auttaa todella ja asian tunnustaminen itselleen. Soitan miehelleni, kun tulee ahmimis- ja oksenteluolo (olen aina silloin yksin). Mutta aina en tietenkään pysty soittamaan, vaan syömishimo on niin suuri. Harkitsen nyt terapiaakin.
Jotenkin pitäisi saada suhde ruokaan kuntoon. Ruokahan on vain polttoainetta ja hyvä maku ja hyvä olo tulevat kaupan päälle.
Itsetunto mulla on aina ollut hyvä, mutta miksi sitten oksennan?!? Ehkä en olekaan niin vahva kuin kuvittelen. Toisaalta kuvittelen, että oksentelu on harmitonta ja saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: saan ahmia enkä liho. Joskus toivon, että olisin anorektikko, mutta minulla ei ole itsekuria sellaiseen. (onneksi!)