Yllättävä kesälomaviikko

Jalmari2

Olin lähes kolmekymppiseksi varttunut poikamies ja kokenut yhden kariutuneen avioliiton, kun vuokrasin jo talvella mökin Turun saaristosta kahdeksi viikoksi seuraavan kesäloman ajaksi. Ajattelin, että kun kesäloma pukkaa päälle, niin minulla on pyydystettynä joku friidu jonka kanssa vietän siellä viikon tai pari.
Kevät oli kumminkin kiireistä aikaa duuneissa, eikä sellaista friidua ollut löytynyt, jonka kanssa mökkisaareen lähtisin. Kesäloma pukkasi jo päälle, kun istuin perjantaina junan ravintolavaunussa matkalla viimeiseltä duunireissulta Turusta Helsinkiin. Mökki oli vuokrattu seuraavasta maanantaista eteenpäin ja mietin pääni puhki, lähdenkö sinne ollenkaan. Mitä tekisin jossain saaressa yksin? En mitään.
Ravintolavaunussa istui käytävän toisella puolella yksinäinen tyylikäsrintainen nuori nainen, jolta kysäisin kaljapäissäni, että lähtisikö hän kanssani viikoksi autiolle saarelle. Tyttö oli Tukholmassa töissä oleva sairaanhoitaja, joka oli tulossa viettämään lomaansa Suomeen. Suunnitelmia loman vietosta ei ollut muuten, mutta hän sanoi joutuvansa olemaan vanhempiensa luona Helsingissä viikonvaihteen. Loppujen lopuksi hän naama punaisena sanoi voivansa tullakin vuokramökilleni.
Matka takaisin Turkuun maanantaina oli tavattoman kiihoittava, olimmehan toisillemme ventovieraita.
Mökille päästyäme lämmitin kotiuduttuamme saunan ja kerroin, että kai me näin pitkän tuntemisen jälkeen voimme saunoa yhdessä. No tottakai se sopi, mutta riisuutuessaan hän oli kaiken aikaa selin ja peitti rintojaan ja muitakin sulojaan käsillään. Ensimmäisen löylyn jälkeisessä peseytymisessä hänen ollessa suihkussa selin minuun, menin samaan suihkuun ja hurjasti seisova mulkkuni oli vasten hänen selkäänsä ja pakaroitaan. Se riitti. Hän kumartui eteenpäin, nousi varpailleen ja ohjasi mulkkuni ilman sen kummempia seremonioita pilluunsa. Ensimmäinen panomme oli siis seisten takaapäin ja voin vakuuttaa, että koko seuraava viikko oli hurjinta mitä olen nussimissektorilla koskaan kokenut. Hän kuten minäkin oli elänyt kovassa puutteessa ja sen viikon aikana teimme yksinäisessä saarimökissä kaikkea mahdollista, mitä mies ja nainen ovat eläissään keksineet.
Kun viikko loppui, vein hänet maihin. Hän kertoi luvanneensa käydä tapaamassa sukulaisiaan eri puolilla Suomea. Emme tavanneet enää koskaan, mutta uskon että hänelle jäi siitä vookosta yhtä upea muisto kuin itselleni.

3

9084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kirjoita

      Upea muisto tuo kova keppo,kk

    • tositarina?

      tyylikäsrintainen????????
      kahdeksi viikoksi … Kun viikko loppui, vein hänet maihin

    • sara256

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3496
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2737
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe