Onko tietoa mistä johtuvat nukahtamisvaiheessa säpsähdykset/nytkähdykset? Itselläni on ollut niitä niin kauan kuin vain voin muistaa, mutta parin viime vuoden aikana niistä on tullut kiusallinen vaiva.
Nukahdan välillä ihan normaalisti, jolloin säpsähdän vain vähän, mutta nukahdan kuitenkin autuaaseen uneen. Välillä säpsähdykset ovat erittäin voimakkaita ja ne toistuvat aina siinä vaiheessa kun olen nukahtamaisillani. Lopulta olenkin sitten täysin virkeä ja silloin on unta turha odotella.
Muutoin uneen päästyäni yleensä nukun yön hyvin ja vaikka jossain vaiheessa yöllä herään jatkan untani aamuun saakka.
Onko muilla vastaavaa ongelmaa ja onko mitään keinoa, jolla noita säpsähdyksiä voisi vähentää tai poistaa??
Nukahtaessa säpsähtää
7
6688
Vastaukset
- Meeri
joskus kiusallisia. Saatan herätä säpsähdykseen. Myös poikani säpsätelee uneen vaipuessaan. Se on kehon rentoutumista, jännitykset laukeavat "säpsähtäen".
- Säpsy-Siiri
Sama vika täällä. Olen siinä uskossa, että unisäpsyt liittyvät aivokuoren sähköisen toiminnan purkautumiseen.
Ikäväkseni olen myös kuullut, että oireet saattavat liittyä epilepsiaan. Toivottavasti totuus ei ole noin karu.
Itselläni säpsähdykset ovat todella voimakkaita. Koko kroppa heilahtaa ja vieressä olevalta saattaa kuulua kysymys: "mikä sinulle tuli?" - UnetonUnelias
Mullakin tulee näitä säpsähdyksiä aina silloin tällöin, muutamalla kaverillanikin on sama vaiva. En siis usko, että toi oli jotain epilepsiaa, niin suurissa määrin tota kuitenki esiintyy. Jostain muistan kuulleeni/lukeneeni, että onkin teorian mukaan tää säpsähtäminen syntyy, kun ihminen on juuri vajoamassa uneen. Tää uneen vajoaminen tunnetaan putoamisena johonkin tummaan, syvään ja epämiellyttävään, josta ihminen haluaa pois -> säpsähtäminen hereille. Itse kukin voi sitten miettiä onko tuo vaan teoria, vaiko kenties ihan totta.
- maija
Mullakin on noita säpsähdyksiä. Ne johtuvat siitä kun lihakset rentoutuvat. Ne ovat kieltämättä kiusallisia, mustakin tuntuu kuin joku ampuisi mua ja se ei oo kivaa :/
- Tuikku
Mä lähtisin epäilemään myös uniapneaa,eli hengityskatkoja unen aikana.Jos säpsähdykset valvottaa niin kannattaa kysäistä lekurilta neuvoja.
Mullakin on ollut uniapneaa joskus,mutta lekurin avulla löydettiin keinot.Nyt en oo säpsähdellyt hereille pitkään aikaan.- Neuvoista kiitollinen
Kiitos viestistäsi. Tämä uniapnea on aivan uusi juttu mulle. Miten sitä sinun kohdallasi tutkittiin? Saitko siihen lääkkeet vai jotain muuta hoitoa?
- Tuikku
Neuvoista kiitollinen kirjoitti:
Kiitos viestistäsi. Tämä uniapnea on aivan uusi juttu mulle. Miten sitä sinun kohdallasi tutkittiin? Saitko siihen lääkkeet vai jotain muuta hoitoa?
Kävin siis lääkärillä ja kerroin hereille säpsähtelyistä ja hengityskatkoista.Lekuri pystyi siltä istumalta kertomaan diagnoosin.Mulle ei silloin annettu lääkitystä,koska olin vielä niin nuori.Muitakaan hoito-ohjeita en saanut.
Lähdin hakemaan itsekseni tietoa uniapneasta netistä,lehdistä ja kirjoista.Muistan lukeneeni jostain,että uniapneaa voisi opetella hallitsemaan hengitystekniikalla.Hain tietoa hengitystekniikastakin(en muista tekniikan nimeä) ja opettelin sen.
Mulla uniapnea hellitti itsekseen kun tein hengitysharjoituksia.Nyt on mennyt jo pitkän aikaa mukavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096656Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884291L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453619TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133010Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6261610- 661028
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551003- 9989
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?199984Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47959