Pomeranian meille?

Apua?

Koira tulisi 14 vuotiaalle tytölle. Koira on kuitenkin koko perheen. Vietäis ulos 3-4 neljä kertaa päivässä yhteensä väh. 1h ellei enemmän. Pääsis välillä koirapuistoon jos siitä innostuu. Asutaan kerrostalossa mutta koira koulutettaisiin olemaan haukkumatta. Ihan perheenjäseneksi tulee mutta treenataan kuiteski kotikoiran tavoille.

3

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3-vuotiaan pommin owner

      Pentuna meidän pommi oli hiljainen. Vanhempana (vuoden iästä eteenpäin) on alkanut haukkumaan vieraita (menee kyllä hetken päästä rapsutuksien toivossa lähelle) ja vieraita koiria. Asumme kylläkin maalla, joten meitä räksytys ei haittaa (eikä naapureitakaan). Sen verran itsepäisiä usein ovat, etteivät tahdo millään oppia ja ego on ISO.
      Pienpystykorvat räksyttävät melkeinpä kaikelle (kuuluu rodun alkuperäiseen luonteeseen), joten suosittelisin kerrostaloon jotakin muuta rotua.

    • Mietippä

      Ei riitä pienellekkään koiralle 1 tunnin yhteensä lenkit. Ovat aktiivisia ja tarvivat enemmän liikuntaa. Miettikäähän sitä koiran hankintaa vielä!

    • Koiria jo 30 vuotta

      Ei sitä kellon kanssa lasketa mikä on riittävästi. Monet koirat touhuavat sitten vastaavasti paljon sisälläkin ulkolenkkien lisäksi. Tapauskohtaista....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2064
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe