Oireilusta

Hei!

Minulla alkoi ilmetä vuonna 1996 outoja oireita (lihasheikkoutta ja outoa jääykkyyttä jaloissa ja käsissä. Myös kasvojen alueella alkoi ilmetä outoa jäykkyyttä). Oireet korostuivat selvästi, jos edellispäivänä oli ottanut alkoholia. Kävin lääkärissä ja minulta otettiin kaikki mahdolliset kokeet (selkäydinnestekokeet, tt-kuvat ym.)mutta mitään, edes vähän poikkeavaa ei minusta löytynyt. Näitä oireita on ollut koko ajan minulla tuon kahdeksan vuoden ajan ja aloitettuani nyt kuntoilun ja painonpudotuksen, oireet ovat palanneet pielestäni entistä voimakkaampina käsiin. Myös väsymystä on jonkin verran. Fyysinen kunto on muuten hyvä ja pystyn tekemään 6-8km juksu-kävelylenkkejä noin 4-5 kertaa viikossa. Onko kukaan saannut ms-diagnoosia ilman positiivisia testituloksia?

nim. huolestunut
71612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On se kumma , kun näille palstoille tunkeutuu aina joku ,joka on aivan väärässä paikassa.
Tämäkin HÄÄMÖTTÄJÄN olisi kuulunut mennä esim. mielenterveys palstalle ennustelemaan !
Olin just Maskussa ja sinne tuli 11 hlö:n ryhmä kuntoutusjaksolle. Heidän keskiikä oli yli 70v.
Iloisia ja suht hyväkuntoisia , ms potilaita.
Että ei pidä ennakoida pahimpaa , tässä voi joutua viellä reilut 30 v kärsimään eurojen puuteesta.Hyvää uuttavuotta 2004 kaikille !

Äänestä
  • No, tässä olen aivan samaa mieltä kanssasi, että tällä palstalla on porukkaa joka oikeasti kuuluisi mielenterveyspalstalle kuten SINÄ! Itsekin aikoinaan kyselin tällä palstalla oireistani, että voisiko olla MS, niin vastaukset olivat luokkaa kuvittelet omiasi, eikä täällä diagnooseja jaella.

    Terveyskeskuslääkärikään ei uskonut ja määräs fysikaaliseen. Tosin siellä fysikaalisessa taisi se yksi nuori kaveri aavistaa pahinta, mutta ei uskaltanut sanoa. Lopulta menin yksityiselle ja johan alkoi tapahtua. Magneettikuvissa näkyi useassa kohtaa plakkeja sekä selkäydinnäytteen vastaus: SELVÄ MS! Ja kyllä tämä sairaus kuitenkin suurimmalla osalla vie huonoon kuntoon, se kylmä tosi asia kannattaa vaan iskostaa päähän, vaikka kuinka se pahaa tekeekin! Pienemmällä osalla kuitenkin on sitä lievempää versiota.

    Kyllä tälläkin palstalla on välillä niin tökeröö porukaa, ettei tosikaan. Vaikka kysyjä esittää asiallisesti asiansa.

    Äänestä

Ettei sinulla vaan olisi kihti? Nuo oireesi kun lukeutuvat siihen.

Äänestä

Jos sinulla on oireita, jotka haittaavat elämääsi, älä odottele vaan vaadi tutkimuksia. Neurologiset sairaudet ovat niin monimuotoisia, ettei diagnoosia kannata arvailla, oireesi sopivat vaikka mihin. Tutkimukset tai ainakin niihin jonottaminen kestää, joten kannattaa aloittaa ennen kuin epätietoisuudesta tulee taakka.
Usko omiin tuntemuksiisi, kerro ne lääkärille, älä liioittele äläkä vähättele. Kerro kaikki, mikä on toisin kuin ennen, jokin vähäpätöinen asia voi auttaa lääkäriä oikeaan suuntaan. Onnea etsintään!

Äänestä
  • ihmeessä lääkäriin uudelleen!

    oireilua saattaa jatkua vuosikausia, ja sinä aikana voisit hoitaa mahdollista tautiasi ...

    Yksityisellä lääkäriasemalla tapaat varmasti ammattiinsa omistautuneen neurologin , ja asiat lähtevät rullaamaan.
    Pyydä lähete omaan yliopistolliseen sairaalaasi, diagnioosi voidaan tehdä ns Poserin kriteereillä, joista listassasi täyttyy vaaditut kolme.
    Tosin en tiedä muuta hyötyä diagnoosin teosta kuin varhainen kuntoutuksen aloitus ja hoito.
    tietysti oman etunsa antaa jossituksen loppuminen.
    Se on jo sinänsä aika iso asia, arvostan kovasti omassa tilanteessani.

    Äänestä

  • orion kirjoitti:

    ihmeessä lääkäriin uudelleen!

    Miten hitossa saan lähetteen yksityiseen sairaalaan ? Säästötalkoot estää kunnon tutkimisen, ja ihminen saa rapistua kaikessa rauhassa! Pääsisimpä edes Ortoniin, tutkimuksiin.

    Äänestä

Millaisia testejä tehdään jotta saadaan diagnoosiksi MS?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jov kirjoitti:

Hei!

Minulla alkoi ilmetä vuonna 1996 outoja oireita (lihasheikkoutta ja outoa jääykkyyttä jaloissa ja käsissä. Myös kasvojen alueella alkoi ilmetä outoa jäykkyyttä). Oireet korostuivat selvästi, jos edellispäivänä oli ottanut alkoholia. Kävin lääkärissä ja minulta otettiin kaikki mahdolliset kokeet (selkäydinnestekokeet, tt-kuvat ym.)mutta mitään, edes vähän poikkeavaa ei minusta löytynyt. Näitä oireita on ollut koko ajan minulla tuon kahdeksan vuoden ajan ja aloitettuani nyt kuntoilun ja painonpudotuksen, oireet ovat palanneet pielestäni entistä voimakkaampina käsiin. Myös väsymystä on jonkin verran. Fyysinen kunto on muuten hyvä ja pystyn tekemään 6-8km juksu-kävelylenkkejä noin 4-5 kertaa viikossa. Onko kukaan saannut ms-diagnoosia ilman positiivisia testituloksia?

nim. huolestunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu