jihadin oikeutus on perseestä

mies -81

Muslimeilla on oikeus lähteä sotaan tuntiessaan olonsa turvattomaksi. No jopas on oikeutus sodalle sanon minä. NL tunsi jatkuvasti olonsa turvattomaksi ja sitten piti turvallisuuden takaamiseksi valloittaa aina seuraava rajavaltio. Muslimit vissiin ajattelevat kokeilla samaa.

Lopputuloksena on sota _koko_ maailman kanssa, sitä Al-Qaida on hyvää vauhtia hankkimassa pelaamalla peliä, jossa länsimaailma lopulta kääntyy ylipäätään koko islamilaista maailmaa vastaan. Eikä vain länsimaailma, vaan Israel, Intia, Australia, Uusi-Seelanti, jne... Sellaisesta sodasta muslimeilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä, tämän todistaa historia. Adolf Hitler kokeili voimansa tunnossa kahden rintaman sotaa - ja hävisi surkeasti. Alkuun meni hyvin, mutta USA:n massa- ja materiaaliylivoimalle Hitler ei mahtanut mitään. Lopulta Saksa jyrättiin peräti kahdesta suunnasta, Luftwaffe ammuttiin alas Englannin kanaaliin ja Saksan laivasto upotettiin lähes viimeiseen paattiin. Kaupungit pommitettiin täysin paskaksi ja ikään kuin pisteeksi I:n päälle USA räjäytti kaksi ydinasetta Saksan liittolaisvaltiossa osoittaakseen, että tämä on nyt pojat loppu.
Muslimit kokevat vielä hirveämmän kohtalon mikäli jatkavat länsimaailman ärsyttämistä ja terrorismia, jossakin vaiheessa vihoviimeinen kipupiste ylitetään, lopputuloksena on III. maailmansota. Uusi maailmansota jäänee ihmiskunnan viimeiseksi koska sodasta jää henkiin vain hyvin vähän ihmisiä, valtioita jäänee kourallinen. Lisäksi maapalloa odottaa vuosien ydintalvi joka johtuu siitä, että III. maailmansota käydään aluksi suurilta osin ydinasein, länsimaailma hävittää muslimit vetypommittamalla ankarasti islamilaista maailmaa.

He, jotka joskus sodan jälkeen nousevat tuhkasta (mahdollisesti sota käydään 2010-2030-lukujen välisenä aikana?), rakentavat maapallon uudelleen. Seuraavan kerran länsimainen sivistys vallitsee todennäköisesti joskus 2060-luvulla maapallon ilmaston normalisoiduttua ja ihmismäärän kasvettua länsimaailmassa sen verran, että Eurooppaa ja Yhdysvaltoja voidaan ryhtyä jälleenrakentamaan. Muslimeilla ei ole maapallolla tulevaisuutta, he sytyttävät III. maailmansodan ja tuhoutuvat täysin.

5

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taha.islam

      >Muslimeilla on oikeus lähteä sotaan tuntiessaan olonsa turvattomaksi.

      Perusteet ja todisteet?

    • TulevaMuslimi

      ei riitä koraanin lauseeet! koska on äärimuslimeja jotka tulkitsee koraania omalla tavallaan ja sitten on ne jotka elävät koraanin oikean ja rauhan mukaisen opin mukaan (niitä suurin osa).

      ja mulle ainakin on turha tulla väittään että kristitty kirkko olisi jotenkin puhdas ja hyvä...

    • Karim

      Kumpikohan selviäisi ydinsodasta ennemmin hengissä, aavikoilla ja vuoristoissa kovaan elämään ja selviytymiseen harjaantuneet muslimit vai länsimaalset jotka kuolee nälkään kun jääkaapista loppuu virta...

      Jos ydintalvi tulee, tuskin kukaan voi selvitä hengissä yksinkertaisesti koska ruokaa ei voi tuottaa eikä sitä saada mistään, samoin eläimien ja kasvien kuoleminen tekisi tilanteesta varsin lopullisen.

    • Karim

      ...siitä että uhka on ilmeinen. Ei sotaan voi lähteä "koska tuntuu siltä", ja päätöksen on oltava varsin yksimielinen ja Imaamien johdettava sota-joukkoja!

      • mies -81

        Imaami johtamassa sotajoukkoja. Eipä ihme, että muslimit eivät ole ikinä pärjänneet sodissa muuta kuin terrorin keinoilla ja silloinkin saaneet muiden vihan niskaansa.

        Ei Armeijan eteen länsimaissakaan mitään pappeja laiteta perkele, vaan koulutettuja upseereja jotka hoitavat johtamisportaan ja heilläkin on ylempänsä aina ylipäällikköön saakka (tasavallan presidentti, käytännössä sodan aikana kuitenkin marsalkka).
        Muslimien likainen sodankäynti taitaakin johtua siitä, että muslimeilla ei ole käsitystäkään siitä miten sotiminen pitäisi hoitaa. Siviilien murhaaminen ensinnäkin on sotarikos ja toiseksi armeijat eivät ole mitään hihhulien roskajoukkoja vaan _maanpuolustukseen erikseen koulutettuja_ sotilaita, kukin omaan aselajiinsa ja tehtäviinsä. Mutta kun muslimit eivät ole ikinä oppineet Turkkilaisia lukuunottamatta järjestämään oikeita armeijoita.

        Ei Osama ole mikään sodankäynnin mestari vaan on uskontoa tekosyynä käyttävä imaami terroristi. Tuollaiset miehet johtavat muslimien sotia, tulos ei voi olla mitään muuta kuin raiskaamista ja murhaamista. Armeijan tehtävä on katsoa myöskin se, että tällaista EI tapahdu. Sotilaan on toteltava sodan lakeja (Geneven sopimus) ja maan omia sota-ajan lakeja. Suomessa lasten ja naisten raiskaamisesta ammuttiin talvi- ja jatkosodassa kenttäoikeuden päätöksellä. Myös rosvoaminen tai rintamakarkuruus rankaistiin ankarasti.

        Karim vain ei kertakaikkiaan tajua, että SODASSA ON LAIT JOITA ON NOUDATETTAVA. YK velvoittaa KAIKKI valtiot noudattamaan säädettyjä kansainvälisiä lakeja. Darfurissa ei ole menossa mikään muslimien ylväs uskonsota vaan oikea termi on kansanmurha. Muslimit murhaavat järjestelmällisesti mustaihoisia. Ja taas Osamalle taputetaan muslimimaailmassa suuresti. Mutta Koraanihan sallii murhaamisen, joten Karimille on vissiin turha puhua ihmisoikeuksista puhumattakaan laeista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe