Oonko mä oikeesti ansainnu tän kaiken pahan olon? Miks mut on luotu tämmöseks? En haluu olla tämmönen. En haluu olla minä, jos minä on tämmönen kuin nyt oon.
Miksen voi olla onnellinen? Tavallinen nuori, joka käy ulkona kavereiden kaa ja nauttii elämästään. Mulla on tavallinen perhe. Vanhemmat yhessä, siskoja kaks. Molemmat on pärjänny koulussa ja toinen menossa yliopistoonkin. Mun koko suku on täydellinen. Mä oon se musta lammas, jonka asioista ei puhuta. Mulla ei oo ketään jolle puhua. En vaan kestä enää. Haluun pois. Haluun elää, mut en näin. Oon paha ihminen. Toivoin mun vaarin kuolemaa, ja se kuoli. Varastelin kauan. Petin mun kaikkien kavereiden luottamuksen. Varastin mun kavereilta! Sitä ei vaan voi antaa anteeks. Mä kuuluisin nuorisovankilaan. En haluu enää jatkaa näin. Kai mun pitäs olla rehellinen. Mut en mä siihenkään pysty. Miks mä lopetin psykologin? Miks olin nii tyhmä. Se kaikki oli vaan esitystä vanhemmille. Miks mua ees kiinnostaa, mitä ne ajattelee? Mun elämä on tyhjä. Ei oo mitään jäljellä. Ei kavereita, ei rakastavia vanhempia. Jäljellä vaan kasa valheita. Tarviin apua. En pysty elämään ilman apua. Nyt se nähään. Mun pitäs olla onnellinen. Mun suku pitää musta. Olin just kivalla matkalla mun serkkujen ja perheen ja tädin kanssa. Meillä oli kivaa, mut silti mun sisällä on vaan tyhjyyttä. Tunnen vaan pettymystä, itseni vuoksi. Haluisin jaksaa ilman apua. Haluun olla normaali. Mut en oo. Kumpa mulla ois joku. Joku joka osaa auttaa mua. Ilman että kukaan tietäis. Vain minä ja joku jolle puhua. Jolle voisin soittaa millon vaan. Mut ei. Mulla ei oo ketään.
En enää jaksa. En jaksa esittää onnellista. En jaksa hymyillä kuvissa. En jaksa nauraa. En jaksa elää.
Mitä mä teen? En voi jatkaa näin. Miks mä? Miks mun pitää kestää tätä. En jaksa ajatella, että Jumalalla olis mulle joku suunnitelma. Onko Jumala oikeesti hyvä? Jos on, nii miks ei mulle? Enkö oo rukoillu tarpeeks? Enko oo uskonu tarpeeks? Vai oonko vaan tehny jotain, että ansaitsen tän? Tää ei oo mikään hetkellinen alamäki, tää on ikuista. Mut kai mä oon tän ansainnu.
Jos jaksoit tän lukea niin kerro, mitä mun pitää tehdä? Haluun elää, mut en näin. En voi puhua vanhemmille tai perheelle, kaverit oon ajanu kauas pois. Mulla ei oo ketään. En ees tiedä miks kirjotin tän tai kuka tän tulee lukemaan. Mut jos joku keksii ratkasun, nii vastata saa.
Miksen voi olla onnellinen? Tavallinen nuori, joka käy ulkona kavereiden kaa ja nauttii elämästään. Mulla on tavallinen perhe. Vanhemmat yhessä, siskoja kaks. Molemmat on pärjänny koulussa ja toinen menossa yliopistoonkin. Mun koko suku on täydellinen. Mä oon se musta lammas, jonka asioista ei puhuta. Mulla ei oo ketään jolle puhua. En vaan kestä enää. Haluun pois. Haluun elää, mut en näin. Oon paha ihminen. Toivoin mun vaarin kuolemaa, ja se kuoli. Varastelin kauan. Petin mun kaikkien kavereiden luottamuksen. Varastin mun kavereilta! Sitä ei vaan voi antaa anteeks. Mä kuuluisin nuorisovankilaan. En haluu enää jatkaa näin. Kai mun pitäs olla rehellinen. Mut en mä siihenkään pysty. Miks mä lopetin psykologin? Miks olin nii tyhmä. Se kaikki oli vaan esitystä vanhemmille. Miks mua ees kiinnostaa, mitä ne ajattelee? Mun elämä on tyhjä. Ei oo mitään jäljellä. Ei kavereita, ei rakastavia vanhempia. Jäljellä vaan kasa valheita. Tarviin apua. En pysty elämään ilman apua. Nyt se nähään. Mun pitäs olla onnellinen. Mun suku pitää musta. Olin just kivalla matkalla mun serkkujen ja perheen ja tädin kanssa. Meillä oli kivaa, mut silti mun sisällä on vaan tyhjyyttä. Tunnen vaan pettymystä, itseni vuoksi. Haluisin jaksaa ilman apua. Haluun olla normaali. Mut en oo. Kumpa mulla ois joku. Joku joka osaa auttaa mua. Ilman että kukaan tietäis. Vain minä ja joku jolle puhua. Jolle voisin soittaa millon vaan. Mut ei. Mulla ei oo ketään.
En enää jaksa. En jaksa esittää onnellista. En jaksa hymyillä kuvissa. En jaksa nauraa. En jaksa elää.
Mitä mä teen? En voi jatkaa näin. Miks mä? Miks mun pitää kestää tätä. En jaksa ajatella, että Jumalalla olis mulle joku suunnitelma. Onko Jumala oikeesti hyvä? Jos on, nii miks ei mulle? Enkö oo rukoillu tarpeeks? Enko oo uskonu tarpeeks? Vai oonko vaan tehny jotain, että ansaitsen tän? Tää ei oo mikään hetkellinen alamäki, tää on ikuista. Mut kai mä oon tän ansainnu.
Jos jaksoit tän lukea niin kerro, mitä mun pitää tehdä? Haluun elää, mut en näin. En voi puhua vanhemmille tai perheelle, kaverit oon ajanu kauas pois. Mulla ei oo ketään. En ees tiedä miks kirjotin tän tai kuka tän tulee lukemaan. Mut jos joku keksii ratkasun, nii vastata saa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
:(
hmm...älä vaivu synkkyyteen. aatteleppa asiaa tältä kantilta. että esim: minä jaksoin lukea tämän..ja vaikken sua pysty mitenkä auttaan .ni joku on sinuki tarinasi kuullu..Joten ehkä jossain vaiheessa sinunki elämä muuttuu..ja saat siihen sisältöä..Toivon sitä sinulle..ja niitä on hei kaikenlaisia auttavia juttuja nykyään..ja tääki on jo että olet kyentyny avautumaan..=)
Kiinitin huomioni sanoihisi. ´´Mun suku pitää musta.´´
Aloita siitä. Mieti tarkkaan, josko olisi vaikka joku serkku, josta saisit oikean sydänystävän, jonka kanssa jakaa asioita ja kertoa tunteista.
Ja johon voisit luottaa.