Yrittäkää pysyä vahvoina kateellisten edessä! Olette parempia!!

Lämmintä loppukesää!

Minua aina haukuttiin mielisairaaksi ja narkomaaniksi(selän takana) kaveripiirissäni, joka koostui vain neljästä henkilöstä. Kaiken takana oli se yksi ja ainoa "ystävä", jolle olin aina ollut niin sokean uskollinen.
Myöhemmin paljastui, että kaikilla kolmella oli mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia.
Enää en yhtään ihmettele miksi maineeni piti tuhota.

Tälläistä kateus teettää. Ei siihen tarvita kuin yksi kateellinen "ystävä", jolla taito manipuloida muut mukaan ja maine on tuhoon tuomittu.

Eikä häneltä puuttunut mitään. Oli kaunis vaimo ja lapsia. Suuri omakotitalo keskellä metsää ja varakkaat vanhemmat, joilta sai rahaa tiukan paikan tullen. Hän oli erityisen taitava manipuloimaan ja esittämään, mitä luotettavinta tietopankkia omasta mielestään.
Hän oli kaikkivoipa, joka tiesi kaiken. Ja jos ei tiennyt, käänsi kivet ja kannot, että lopulta kuulosti uskottavalta.
Onneksi pääsin hänestä eroon, muuttamalla pois.
Uusia "ystäviä" ei enää ole, mutta kaiken jälkeen en niitä aivan hei kaipaakkaan.

Hyvää, ihanaa ja oikein valoisaa ja lämmintä loppukesää kaikille rehellisille.

2

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tommi3

      Kateellisen ihmisen edessä kannattaa 'hehkutella' niitä ominaisuuksia joista kyseinen ihminen on kateellinen. Se on puhdasta myrkkyä kateelliselle ja päinvastainen reaktio jonka hän toivoo näkevansä kaiken pilkan ja huonon käytöksen seurauksena.

      • triinu

        Tuo onkin hyvä idea. Taidanpa kokeilla vastineeksi kaikesta skeidasta, jota olen saanut niskaani :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      90
      7177
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7099
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      118
      6320
    4. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5428
    5. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5245
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      42
      5141
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4625
    9. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      4134
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3655
    Aihe