Pohdintaa.

40-vuotias, eronnut kahdesti, kaksi lasta, työtön ja asunnoton:) luottotiedoton.
Tässäpä evästä. Vieläkö työrintamalle eläkeikään matalapalkkaisena vai heittäytyä hektiseen ja rentoon elämäntyyliin vailla päämäärää?
Lapset sen verran isoja että pärjäävät.
Mitä tehdä?
Naisrintamalla hyvin vaisua eikä väliä. En kaipaa. Vai sittenkin? Hippimäinen nelissäkymmenissä oleva neito ehkä kävisi..
Kuitenkin, lähtökohdat ovat sellaiset että niitä ei ole. Kaikki murskaksi. Vieläpä kaikki. Kumma että elämänilo voitti siinä kamppailussa kun imettiin piippua ja tehtiin päätöksiä elämästä:) siitä huolimatta että tiesin ettei jää mitään..
No, nyt sitten siellä pohjalla ihmetellään että mitäs seuraavaksi?
Vapaus vetää käteen vai jää käteen..
Oisko sittenkin pitäny painaa sitä nappia?
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elämä potkii päähän mutta älä välitä. Nykyään uskon siihen, että jos ihminen tarpeeksi kärsii, paistaa se aurinko sinne risukasaankin lopulta. Joskus on takaisinmaksun paikka. Sitä ennen voi mennä järki ja usko ja kaikki, mutta lopulta saa kaiken takaisin tuplana. T. viiden lapsen äiti, monesti eronnut ja kaiken menettänyt myös ne luottotiedot. Koita kestää, varmasti sinullekin on luvassa vielä paljon hyvää:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitässeuraavaksi kirjoitti:

40-vuotias, eronnut kahdesti, kaksi lasta, työtön ja asunnoton:) luottotiedoton.
Tässäpä evästä. Vieläkö työrintamalle eläkeikään matalapalkkaisena vai heittäytyä hektiseen ja rentoon elämäntyyliin vailla päämäärää?
Lapset sen verran isoja että pärjäävät.
Mitä tehdä?
Naisrintamalla hyvin vaisua eikä väliä. En kaipaa. Vai sittenkin? Hippimäinen nelissäkymmenissä oleva neito ehkä kävisi..
Kuitenkin, lähtökohdat ovat sellaiset että niitä ei ole. Kaikki murskaksi. Vieläpä kaikki. Kumma että elämänilo voitti siinä kamppailussa kun imettiin piippua ja tehtiin päätöksiä elämästä:) siitä huolimatta että tiesin ettei jää mitään..
No, nyt sitten siellä pohjalla ihmetellään että mitäs seuraavaksi?
Vapaus vetää käteen vai jää käteen..
Oisko sittenkin pitäny painaa sitä nappia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu