Urheilua lapsille?

Liekö Oulaisissa millainen tarjonta pienille urheilijoille? Yleisurheilua, jumppakerhoja, pallopelejä tms? Olemme lähialueelle vasta muuttanut perhe ja vanhempi lapsistamme (4v) olisi jo kovasti kiinnostunut pääsemään mukaan urheilujuttuihin. Nettiä ollaan yritetty selailla, mutta ei näytä löytyvän mitään. Samalla kysäisen myös että liekö Vihannista löytyy mitään vastaavanlaista tarjontaa? Jos joku sattuis jotain tietämään, niin kovasti innokkaina odottelisimme tietoa :)
19194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oulaisissa kaupunki ilmoittaa (muina vuosina) kerhoista kuukauden sisällä julkaistavalla lehtisellä. Ko lehtisessä on yleensä muidenkin kuin kaupungin kerhoja.

Äänestä

On niitä sisäpiiriläisille/eliitille!

Äänestä
  • paistaa !

    Äänestä

Itse olen kakarat pyrkinyt laittaan harrastuksiin mikä on ollut hinnaltaa ja toiminnaltaan järkevää. Joka asiaanhan ne haluas mutta rahat ei riitä. Jääurheilu on kyllä hinnoitellut itsenä ulos meidän perheestä, kyseinen halli on liian kallis investointi näin pieneen kylään ja siksi joutasivat maksamaan täysin hallista aiheutuvat kustannukset. Paljonkohan kaupunki avustaa verorahoilla? Mielestäni kohtuu hinta 20-30€ kk, mitä muut mieltä?

Äänestä
  • jäähallia köyhiä varten tehtykkää.
    Vain maksukykysille. ja meitä ei oo palijo oulaisissa.

    Äänestä

  • eihän sitä kirjoitti:

    jäähallia köyhiä varten tehtykkää.
    Vain maksukykysille. ja meitä ei oo palijo oulaisissa.

    sassiin . Näin oulaisissa toimitaan.

    Äänestä

  • köyhät kyykkyyn ja kirjoitti:

    sassiin . Näin oulaisissa toimitaan.

    Meillä käy lapset 4 h kerhoissa. Samalla maksulla pääsee kaikkiin. Seuraa ilmpitteöua ja vaikka soita toimistolle.

    Äänestä

  • eihän sitä kirjoitti:

    jäähallia köyhiä varten tehtykkää.
    Vain maksukykysille. ja meitä ei oo palijo oulaisissa.

    Siellä kouluaikaiset "Takarivin Taavi Isit" yrittävät toteuttaa omaa uneelmaansa, kun eivät pääseet aikanaan joukkueisisiin! Jospa pojasta polvi olis parantunut! " Turpa kiinni poika ja luistele"!

    Äänestä

  • KSHAJ kirjoitti:

    Siellä kouluaikaiset "Takarivin Taavi Isit" yrittävät toteuttaa omaa uneelmaansa, kun eivät pääseet aikanaan joukkueisisiin! Jospa pojasta polvi olis parantunut! " Turpa kiinni poika ja luistele"!

    sano entinen tyttöki.

    Äänestä

Katso urheiluseurojen nettisivuja, Oulaisten Huima, Oulaisten Taru ja näitä pienempiä erikoisseuroja.

Äänestä

Onko tuolla huimalla mitään toimintaa? Hiljaista näyttää olevan nettisivujen perusteella ainakin. Taru taitaa olla sellainen työväen seura ja huima porvareiden josolen nyt oikein ymmärtänyt?

Äänestä
  • Ei Oulaisissa mitään porvareita ole. Työväen aatteellisia on vielä joku suku, joka on vielä kaulaa myöten juoksuhaudassa. Valitettavasti

    Äänestä

  • Kentälle kirjoitti:

    Ei Oulaisissa mitään porvareita ole. Työväen aatteellisia on vielä joku suku, joka on vielä kaulaa myöten juoksuhaudassa. Valitettavasti

    sano entinen tyttöki.

    Äänestä

Sivullisena seuratessa tuota jääkiekkoa tuntuu siltä, että enempi vanhempien urheilulaji kuin lasten. Tosikkomaista touhua, kuin NHL: ssä pelaisivat, lapsipolot. Ajattelen niin, että vanhemmilla saisi olla jotakin kasvatusalan taustaa esim. Voidaan mennä kyllä ojasta allikkoon, kun jokainen meikäläisen matti pääsee valmentamaan.

Äänestä

Samaa olen ihmetellyt! Vielä on kesä ja kesälajit toiminnassa, mutta pienimätkin alkaa painaa kaukaloon vaikka riitäis vasta lokakuussa aikasintaan. Taitaa johtoporukalla olla voitto tärkein eikä pitkäjänteinen kasvattaminen ja lasten mukana pitäminen.

Äänestä
  • munasillaan, huh !

    Äänestä

Kysykääpä lapsilta, innokkaasti ovat menossa ja kivaa kun alkaa treenit

Äänestä

Vieläkö urheiluseurat ymmärtäisivät laittaa hinnat ikäluokittain kokonaisuudessaan näkyviin johonkin! Taitas kuluttajapalvelut edellyttää että näkyisivät, se on eri asia joa matkan varrella tulee esim. turnauksiin osallistumista, niin asiaa voi sitten ilmoittaa. Mutta muuten kausimaksu muut maksut = yhteensä € /kk, taitavat vain eri lajit keskenään kilpailla ja eivät uskalla ilmoittaa. Kateellisuus?

Äänestä
  • sano entinen tyttöki. Panoja ei paljastella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jose-fiina kirjoitti:

Liekö Oulaisissa millainen tarjonta pienille urheilijoille? Yleisurheilua, jumppakerhoja, pallopelejä tms? Olemme lähialueelle vasta muuttanut perhe ja vanhempi lapsistamme (4v) olisi jo kovasti kiinnostunut pääsemään mukaan urheilujuttuihin. Nettiä ollaan yritetty selailla, mutta ei näytä löytyvän mitään. Samalla kysäisen myös että liekö Vihannista löytyy mitään vastaavanlaista tarjontaa? Jos joku sattuis jotain tietämään, niin kovasti innokkaina odottelisimme tietoa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu