Minä olen tavallisesti sellainen nainen, joka ottaa tilan haltuun. Huomioi läsnäolevia, puhuttelee tuntemattomiakin, nauraa äänekkäästi ja on suustaan sukkela. Kysyy, kertoo, kuuntelee, on kiinnostunut. Ei mikään kaunotar vaan ihan tavallinen, itsevarma, oman arvonsa tunteva aikuinen nainen, joka ei pienestä häkelly.
Hänen edessään vain polvet pettävät alta. Jalat napsuvat hermostuneena lattiaan, raajoja tuntuu yhtäkkiä olevan jokunen liikaa. Katse harhailee milloin missäkin, kunnes palaa aina sinne, mistä lähtikin: hänen nauraviin silmiinsä. Suu vääntyy tahtomattakin hymyyn, mutta mitään järkevää en saa sanottua. Joskus koko keho aivan tärisee hänen katseensa alla.
Tunnen oloni aivan teiniksi, ja yhtäkkiä itsevarmuus on tiessään. Ei tällaista pitäisi tapahtua minulle! Huvittavinta tässä lienee se, että tiedän kyllä hänen nimensä, mutta en ole koskaan edes kunnolla keskustellut hänen kanssaan. Mitä minä värisevällä äänellä hänelle koskaan saisin edes sanottua? Eikä kiveen kirjoitettua ole sekään, että välttämättä enää edes tapaamme...
Hänen edessään vain polvet pettävät alta. Jalat napsuvat hermostuneena lattiaan, raajoja tuntuu yhtäkkiä olevan jokunen liikaa. Katse harhailee milloin missäkin, kunnes palaa aina sinne, mistä lähtikin: hänen nauraviin silmiinsä. Suu vääntyy tahtomattakin hymyyn, mutta mitään järkevää en saa sanottua. Joskus koko keho aivan tärisee hänen katseensa alla.
Tunnen oloni aivan teiniksi, ja yhtäkkiä itsevarmuus on tiessään. Ei tällaista pitäisi tapahtua minulle! Huvittavinta tässä lienee se, että tiedän kyllä hänen nimensä, mutta en ole koskaan edes kunnolla keskustellut hänen kanssaan. Mitä minä värisevällä äänellä hänelle koskaan saisin edes sanottua? Eikä kiveen kirjoitettua ole sekään, että välttämättä enää edes tapaamme...
Vastaukset 13
Vanhimmat
:D, ja kohtaamisten jälkeen työhuone pyöri ympärillä kuin hyrrä ja olin niin sekaisin:D
Hänen edessään olet epävarma. Pidät hänestä liikaa. Hyvin vahvaa ihastumista. Et halua että hän torjuu sinut tai ei pidä sinusta vaikka mikä olisi joten ahdistut. Suosittelen että tsemppaat koska kyllä sinun on kuitenkin yritettävä tehdä häneen vaikutus jos jotain haluat. Esim. itsellä on kokemusta että nainen käyttäytyy ihan idioottimaisesti, jopa ilkeästi, kun oikeasti onkin kiinnostunut (näin sanottuna kuulostaa ehkä vähän itsekeskeiseltä). Mutta se ei tietenkään anna kauhean hyvää kuvaa.
Sulla on varmaan joku alemmuuskompleksi, esität tai jotain. Keittiöpsykologisoisin että se on sellaista uhoa. Käyttäydyt itsevarmasti muiden miesten keskuudessa ikään kuin näyttääksesi että sinä et pelkää ja haistakaa vittu jos tuomitsette. Sitten sisimmässäsi kuitenkin haluaisit vain että joku mukava poika pitäisi sinusta. Vähän sellasta teinimeininkiä joo. Mitä vanhemmiksi naiset yleensä tulevat, niin sitä enemmän he ottavat miehen halut ja toiveet huomioon, ja jättävät sen uhon ja yksisilmäisen omien tarpeiden ja arvomaailman paasaamisen pois.
Muuten kai ihan hyvä tulkinta, mutta minun itsevarmuuteni ei ole "haistakaa vittu" -tyylistä uhoa vaan tietoa siitä, että olen arvokas ihminen ja niin ovat kaikki muutkin. En ainakaan tietoisesti tuo itseäni esille, vaan yritän antaa tilaa myös toisille.
Tällaista ei vain ole tapahtunut ennen, näin aikuisiällä siis. Toki olen ollut ihastunut monestikin, mutta toimintakykyä se ei ole koskaan vienyt.
Joo no tietysti kärjistin siinä. En pahalla tarkoittanut.
Ihastuminen on vaan varmaan tässä tapauksessa astetta syvempää, tai vaihtoehtoisesti pelko torjunnasta on kovempi. Hirveä epävarmuus vaivaa, ei voi/halua/uskalla olla oma itsensä vaikka järjellä voisikin ajatella että olen sellainen kuin olen, ota tai jätä.
Ihmisillä on erilaisia arvomaailmoja ja persoonia. En itse ainakaan lähtökohtaisesti lyttää ketään. Kannattaa vaan vastavuoroisesti olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen toisia kohtaan. Tai sitten vaan hyväksyä, että on liian erilaisia, ja reilusti luovuttaa. Tuollainen ihastuminen menee kyllä sekin sitten taas ajallaan ohi, jos "järjen voittoa" haluaa. Tavallaan surullista.
Kuulehan ap, jokainen vahvasti tunteva (ihastunut, pelkäävä tms) ihminen reagoi noin. Myös se vastapuoli, jos samoin tuntee. Tunteiden voimakkuus on vain eri ihmisillä hieman erilainen. Osa on tasaisempia ja osa tuntee onnen ja ikävän tunteetkin voimakkaina. Ja usko ap itseesi kukaan ei ole tavis, jokaisessa on jotakin hienoa. Luin muuten jostain juuri että voimakkaasti tuntevat naiset ovat monesti kunnianhimoisia ja intohimoisia ym.
Tästä tuli hyvä mieli, kiitos!:)
En ymmärtänyt tätä tilannetta.
Kuvailet kuinka reagoit mieheen useasti ja kuinka epäilet että miten pystyisit sanomaan hänelle mitään kun hänen katseensa alla käy noin, mutta silti epäilet että kohtaatteko koskaan?
Onko kyseessä siis joku satunnaistuttu?
Herkästi käy niin että juuri niitä ihmisiä joihin ei tutustu paremmin ja jotka toisaalta hieman kutkuttuvat niin tavallaan jäävät mieleen pyörimään ja kun se hetki tulee jolloin se toinen pitäisi kohdata niin siitä tulee tavallisuutta erikoisempaa.
Ainakin sen käsityksen sain että tapaatte harvoin joka ruokkii tuollaista tunnetta.
AIoin antaa ohjeeksit tutustua viattomasti tähän mieheen, mutta jos et tunne häntä ettekä itedä tapaatteko niin hyvin hankalaa..
Tapaamme satunnaisesti, mutta kuitenkin säännöllisesti. Olen töissä samassa paikassa, missä hän opiskelee, mutta olen irtisanoutunut enkä tiedä, ehdinkö tavata häntä enää.
Viaton tutustelu olisi minunkin valitsema lähestymistapa, mikäli edes sellaiseen kykenisin. Olisipa mielenkiintoista tietää, onko kukaan pystynyt "voittamaan" näitä tahdosta riippumattomia reaktioita vastaavassa tilanteessa ja saamaan toimintakykynsä takaisin!:D
Varmasti olet huomannut tilanteen ja tunteen intensiteetin vaihtelevan hiukan?
Koitat ottaa hiukan "etäisyyttä", tsemppaat itseäsi, että toinen on kuin kuka tahansa, jolloin saat hetkellisiä rohkeuden puuskia, jolloin edes ajoittain pystyt kommunikoiman lähes normaalisti.
Seuraavalla kerralla saattaa taas tulla takapakkia, koko intensiteetti pamahtaa täysillä päälle, ja tilanne kulkee jatkuvaa aaltoliikettä, mutta harjoittelu auttaa, ja aalloilla surffaminen sujuu paremmin.. :)
Kiitos tästä vinkistä, yrittänyttä ei laiteta! Ensi kerralla koetan kuvitella vaikka naapurin iäkkään herrasmiehen hänen tilalleen ja avata keskustelua:)
Naurattaan tai jotain muutakin... Mutta joku sanoi joskus, että jos jännittää vaikka esiintyminen suurelle joukolle niin ajattele ne kaikki alasti siihen. Jospa se auttaja, ajattelet sen kohtees alasti.
Mä olen täysin sinun vastakohta. Ujo ja arka, varsinkin miehille puhuminen on vaikeaa. Olen aina ennen ollut ihastuneena juuri tuollainen, en ole edes kuvitellut juttelevani ihastuksille. Nyt tapasin miehen kelle on helppo jutella, hän tuo pelkällä olemassa olollaan minulle rohkeutta ja itseluottamusta. Hän rauhoittaa minut ja samalla vetää puoleensa kuin mangneetti. Eli ei nyt en tunne minkäänlaista pelkoa tai jännitystä, kuin tuntisin hänet entuudestaan. En tiedä tunteeko hän samoin. Katseemme kohtaa usein ja jäämme hetkeksi tuijottamaan toisiamme.
Hassua, mulla tosiaan menee ihan päinvastoin. Tavallisesti ihastuessani olen "lyönyt kaikki kortit tiskiin": flirttaillut ja kiusoitellut, kysellyt ja kuunnellut ja olenpa ehdottanut treffejäkin useammin, kuin kerran. Mikä lie tämä tällainen ilmiö, että kumpikin muuttui nyt vastakohdakseen? Mielenkiintoista:)