Tuntea syvästi ja mieltäjärisyttävästi, kärsiä ja riutua ikävästä, sekoilla sanoissaan ja teoissaan, huokailla päivät pitkät. Tilanteessa, jossa minkäänlaista toivoa ei ole - joko et saa tunteillesi vastakaikua tai toinen tai molemmat ovat varattuja.
Tai sitten vaihtoehto kaksi. Et kykenisi ihastumaan etkä rakastumaan, fyysisiä patoutumiasi voisit purkaa merkityksettömällä seksillä.
Itse toivoisin, että joku asentaisi minuun kytkimen, jolla tuon ykkösvaihtoehdon voisi muuttaa kakkoseksi kaikkein toivottomimpina päivinä.
Kumpi mielestäsi parempi?
2
544
Vastaukset
- kokenut nainen
Parasta olisi että löytäisi heti kun mielenkiinto vastakkaiseen sukupuoleen syntyy (n.16v) itselleen täydellisen kumppanin, osaisi itsekin olla sellainen ja rakkaus vaan kasvaisi päivä päivältä vuosi vuodelta ja eläisi loppuelämänsä onnellisena ja silti uteliaana elämää ja sen kaikkia ilmiötä kohtaa.
- sydämellinen nainen
Olen tuossa ensiksimainitussa tilanteessa. Sydän on aivan vereslihalla. Ei hetken rauhaa itseltään, eikä Häneltä. Ja juuri niin, molemmat varattuja.
Mutta on tämä kuitenkin parempi. Surullisensuloisen elämänmakuista, huikaisevan ihanaakin hetkittäin (kun katsomme toisiamme silmiin hymyillen kuin ellun kanat).
Rakkautta on liiankin kanssa elämässä, rakastan aviomiestä, lapsia aivan valtavasti ja tätä toistakin miestä rakastan. Paljon.
Ei ihme, että sydän meinaa pakahtua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668