Elämäni paras mökkireissu

persimmon-phil

Astun saunan ovesta sisälle hämärään ja kuumankosteaan saunaan. Välittömästi oven avattuani, huomaan märät, violetinmustat bikinit väliseinän koukkuihin ripustettuna. Katson sinua sinua silmiin, virnistän hölmösti ja sinä vastaat virnuiluuni hillityllä hymyllä. Pienestä ikkunasta pilkistää vain hieman päivänvaloa. Erotan vain vaivalloisesti paljaat, hiestä kiiltelevät rintasi. Se riittää herättämään painetta uimashortseissani. Vaikka olen useasti ennenkin nähnyt oman rakkaani alasti, en voisi kyllästyä siihen näkyyn ikinä. Teininä olin hakenut ja löytänyt, niin kuin monet muutkin, rutkasti kuvia isorintaisista naisista internetin ihmeellisessä maailmassa. Nyt sellainen istuu minun kanssani saunassa, täysin alasti, ilman estoja. Naurahdan omalle onnelleni ääneen, samalla kuin riisun yönsiniset shortsini kuivumaan bikiniesi vierelle.

Pyydän sinua siirtymään lähemmäs sivuseinää, jotta mahdun pienen saunan ylälauteelle viereesi istumaan. Katselemme hetken toisiamme puhumatta sanaakaan. Nappaan puuvartisen löylykauhan ja kippaan pari kauhallista vettä sihisevälle kiukaalle. Hikikarpalo valuu otsaasi pitkin, tipahtaa ylähuulelta leualle ja lopulta rintavakoon. Katson kuinka sen matka jatkuu navan vierestä kohti karvatonta alapäätäsi. Pari viikkoa sitten olit päättäny kokeilla, miltä posliiniksi ajaminen tuntuisi. Näky sinun paljaasta pimpistä saa minut joka kerta täysin mielenvikaiseksi. Suutelen sinua ensiksi poskelle, sitten suulle ja lopulta kaulalle. Samaan aikaan sormeni vaeltelevat nännipihallasi. Otan nupun peukalon ja etusormen väliin ja nipistelen hellästi. Tunnen kuinka nännisi muuttuu kiinteäksi nappulaksi. Silmäsi painuvat kiinni ja päästät äänettömän huokauksen. Siro kätesi tarttuu kiinni jo täysin heränneestä kullistani. Edestakainen, rauhallinen liike tuntuu taivaalliselta enkä tahtoisi että tämä hetki loppuu ikinä. Yritän ehdottaa pikaista saunapanoa, mutta kieltäydyt vedoten vanhempiisi. "Ne kuulee varmasti.. illalla sitten, jooko?". Hampaitani kiristellen nyökkään hyväksyvästi. Olisihan meillä koko ilta aikaa, kun illalla olisimme mökillä kahdestaan.

"Mä meen jo pesuille", huikkaat ja nouset puolittain ylös. Siirryn hieman pettyneenä nojaamaan taaksepäin tehdäkseni tilaa sinulle. Liikut eteenpäin kumartuneena hieman epämukavan näköisesti polvieni ja saunan kaiteen välistä. Paikka on ahdas, joten käännät pyllysi minua kohti mahtuaksesi paremmin. Edessäni oleva näky on uskomaton; pyöreät, sopivasti runsaat, lähes kermanvalkoiset pakarat vain muutaman sentin päässä sykkivästä peniksestäni. Hetken mielijohteesta, jopa eläimellisellä vaistolla, minä tartun sinun vyötäröstäsi kiinni molemmin käsin. Meinaan survaista elimeni voimakkaasti kutsuvaan vakoosi, mutta viime hetkellä saan hillittyä itseni. Enhän tietenkään tahdo satuttaa. Sen sijaan vedän sinua istumaan syliini käsilläni. Otat pehmeän otteen kalustani ja alat hivuttaa sitä sisääsi todella kiusallisen hitaasti. Tunnen heti, että pelkoni oli turhaa, olet jo kostunut hiplailuistamme. Siirrän käteni hyväilemään hikisiä rintojasi samalla kun istahdat alas asti, niin että olen kokonaan syvällä sisälläsi. Hetken me vain istumme lauteilla, sisäkkäin, ajan pysähtyessä. Tunnen kuinka supistelet lantionpohjan lihaksia, jo valmiiksi tiukka kolo kiristyy melani ympärillä. Alat ratsastaa päälläni hitain ja pitkin vedoin. Alan tuntea kivesten pohjassa ja selkärangassani painetta ja suloisen makeaa pistelyä, kun orgasmini alkaa olla tuloillaa.

18

19371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yht'äkkiä saunan ulompaan oveen koputetaan ja hyppäät puolipaniikissa pois päältäni. "Ruoka on jo valmista, tulkaa nopeasti ettei pääse jäähtymään", äitisi huutaa kahden oven takaa. En osaa sanoa kuinka pitkään ehdimme puuhastella, olin menettänyt ajantajuni täysin. Huudamme takaisin, että olimmekin juuri tulossa ja naureskelemme nokkeluudellemme. Pyydät minua kaatamaan saavista lämmintä vettä päällesi, jotta voit pestä hiuksesi. Levität shampoot hiuksiisi ja käännät minulle selän, jotta vesi valuisi saunan keskellä olevaan viemäriin. Alan kaataa lämmintä vettä säästeliäästi päällesi, kun samalla puolijäykkä penikseni koskettaa peppuvakoasi. Koukistan polviani ja ohjaan sykkivää, pinkinpunaista kaluani häpyhuulillesi. Nyt on minun vuoroni supistella lantionpohjan lihaksia. Tunnen kuinka pamppuni nytkähtelee ulompia häpyhuulia vasten ja unohdamme taas hetkeksi itsemme. En kuitenkaan mene sisään, vaan kiusoittelen sinua järkeni rajamailla. Sinä voihkit shamppoot puoliksi silmillä ja minä seison hankalassa asennossa, tyhjä vesisaavi käsissäni. Havahdumme siihen, kun vesisaavi tipahtaa melkein kiukaan päälle ja leikkimme jää taas kesken, kun muistimme että meitä odotetaan jo. Sovimme jälleen kerran, että illalla jatkamme siitä mihin jäätiin. Puet vauhdikkaasti punaisen topin ja mikroshortsit yllesi. Minä jään vielä hetkeksi huuhtelemaan itseäni viileällä vedellä, jotta kehtaisin mennä ruokapöytään. Vielä pari tuntia, niin koko mökki olisi meidän kahden ja vain meidän kahden..

      Syömme hyvän, mutta kevyen illallisen yhdessä vanhempiesi ja isosetäsi kanssa. Otan ruoan yhteydessä lasin punaviiniä ja yhden tölkin olutta. En tahdo päihtyä liikaa, koska odotan jo iltaa malttamattomana ja tahdon pitää tunnon herkkänä. Pelaamme ruoan jälkeen hetken korttia puolivaloilla, yritämme vain saada aikaa tapettua (älypuhelimet olivat vasta pilke insinöörin silmäkulmassa tähän aikaan). Riisun sinua katseellani kortinpeluun ohessa. Näen kuinka nännisi paistavat kireästä punaisesta topista läpi ja yritän hillitä minun alkavaa erektiota pöydän alla. Sinun Nokian puhelimesi muistutusääni piipittää pöydällä. Nappaat pikkuruisen pillerin suuhusi ja otat huikan vettä kyytipojaksi. Seksi ehkäisypillereiden kuvioontulon jälkeen on ollut uskomatonta. Olen joutunut opettelemaan pidättelemään siemensyöksyä näinä viime kuukausina täysin alusta alkaen. Rojahdan vuodesohvalle ja alan selailemaan aikakausilehteä, haaveillen samalla tulevasta illasta. Sinä lähdet poimimaan mustaherukoita toiselta puolelta mökin tonttia äitisi kanssa.

      Herään yhtäkkiä sohvalta, lehti avattuna lattialle tipahtaneena. Haukoittelen, venyttelen ja alan katsella ympärilleni. Hieron silmiäni ja kummastelen, miten ihmeessä nukahdin. Ilmeisesti mökkiaskareet, sauna, ruoka ja olut oli tehnyt temput. Suuntaan kulkuni pihan pokki muutaman metrin päässä sijaitsevalle päämökille, jossa meidän tulisi nukkua tämä yö poikkeuksellisesti, kun olimme paikalla vain kahdestaan. "Päämökki" oli käytännössä vain yksi iso huone, jossa oli naurettavan pieni keittonurkkaus. "No iltaa herralle!", tervehdit minua kun astelen mökkiin hieman unisen näköisenä. Makaat sohvalla edessäni meikittömänä ja hiukset sotkuisena, kirjaa lukien. Päälläsi on minun vanha t-paita, joka on ainakin 3 kokoa sinulle liian iso, paitsi ehkä runsaiden rintojen kohdalta. Jalkasi ovat paljaat, valkoisen t-paidan pitkä helma ylettää melkein polviin asti. Näky on tyrmäävän seksikäs. Mieleni tekisi kaataa sinut välittömästi lattialle ja repiä vähät vaatteesi pois. Maistelen hetken tilannetta ja kysymällä varmistan että sinun porukat ovat tosiaan häipyneet, eivätkä ole tulossa takaisin. Levitämme mökin lattialle 4 isoa patjaa ja päällystämme ne puhtailla valkoisilla lakanoilla. Laitamme verhot ikkunoiden eteen parhaamme mukaan. Isosetäsi asuu lähistöllä ja on aina olemassa pieni riski että hän tulee haahuilemaan mökille vielä illan aikana. Kello on kuitenkin vasta puoli yhdeksän, joten päätämme yrittää vielä hetken tappaa aikaa.

      • Istumme pirttipöydän ääressä vastakkain ja sinä alat jakaa kortteja. Pyörittelen Alias-pelin tiimalasia toisella kädelläni ja vaihdan 3 korttia, jonka jälkeen otan pakasta uudet. "Väri", hihkaiset ja lyöt kortit pöytään. Näytän kieltä, muka vihaisena sinulle ja isken ysiparini pöytään. "Pokeri on kyllä aika tylsä peli", huokaat, "varsinkaan ilman panoksia". Samalla idealamppu syttyy päässäni ja silmissäni välähtää. Ehdotan, että pelataan sitten pokeria panoksilla. Häviäjä "joutuu" suorittamaan voittajalle hänen haluamansa seksuaalisen palveluksen, mutta vain minuutin ajan kerrallaan. Tiimalasi pitäisi huolen ettei homma karkaisi käsistä liian nopeasti. Kulmakarvasi kohoaa hieman kysyvästi, mutta nyökkäät välittömästi; "Okei"

        Asetumme lattialla oleville patjoille istumaan vastakkain. Minä hieron ja plärään kortteja edestakaisin. Radio elämöi taustalla, kaksi naista laulamassa pirtsakkaa biisiä rusketusraidoista. Jaan kortit meille ja sinä voitat ensimmäisen pelin. Tiedustelen, että mitähän neiti tahtoisi minun tekevän. Aloitamme rauhallisesti ja käsket minua suutelemaan sinua. Käännät tiimalasin ja alan maistella huuliasi ja kieltäsi. Suutelemme kiihkeästi ja samalla käteni lähtevät kuin automaattisesti hakeutumaan povellesi ja takapuolellesi. Sinä päästät toruvan äännähdyksen, otat käsistäni kiini ja siirrät ne poskillesi. Hitonmoista kiusoittelua, minä ajattelen, mutta sehän sopii. Lopussa palkkio odottaa. Haron vaaleita kihartuneita hiuksiasi molemmin käsin ja suoritan "käskyni" loppuun kunnialla. Pehmeät huulesi maistuvat makeilta marjoilta ja kesältä. Alan jälleen jäykistyä housujeni sisällä. Tiimalasista valuu kaikki hiekka alas ja jaan uudet kortit.

        Innostun huomatessani että nyt on vahva käsi. Isken suoran lattialle voitonvarmana ja katson sinua silmiin kysyvästi. Asetat kortit rauhallisesti yksitellen eteeni. "Ei hitto", totean, kun huomaan että sinulla oli täyskäsi. "Mun tissitkin tahtoo huomiota", ilmoitat tuhma hymy huulillasi. Nouset istumaan polviesi varaan samalla kun alat hivuttaa t-paitaa yltäsi. Paidan helma nousee aluksi paljastaen valkoiset pikkupöksysi, sitten kalpeahkon, hieman pömpöttävän vatsan. Helma jää kiinni runsaiden rintojen kohdalta nostaen niitä samalla ylös. Vedät paitaa tuskallisen hitaasti ylöspäin, kunnes lopulta molemmat rinnat valahtavat vapaaksi alas hölskähtäen. Käännän tiimalasin ympäri ja alan tunnustelemaan etusormillani kannujesi kaaria. Piirtelen sormillani kumpujen sivuja, siirtyen niiden alapuolelle. Kutittelen nännipihojen ympäriltä ja huomaan samalla kuinka nännit kovettuvat silminnähden. Vilkaisen tiimalasia, puolet hiekasta on jo valunut. Kumarrun alas, jotta pääsen käyttämään suutani. Lipaisen aluksi molempia nännejä ahnaasti kerran. Sinä taivutat päätäsi taaksepäin ja vaikeroit sanattomasti. Näykin huulillani vasenta rintaasi suurpiirteisesti samalla nipistellen oikeaa nänniä sormillani. Vaihdan puolia ja nappaan oikean puolen törröttävän nännin huulieni väliin. Imaisen huolella ja liikuttelen kieltäni villisti törröttävän nappulan ympärillä. Puraisen vielä hillitysti pari kertaa. Nännit ovat melkein kuin lego-ukkeleiden päät, kun hiekka tiimalasista taas valuu loppuun.

      • persimmon-phil kirjoitti:

        Istumme pirttipöydän ääressä vastakkain ja sinä alat jakaa kortteja. Pyörittelen Alias-pelin tiimalasia toisella kädelläni ja vaihdan 3 korttia, jonka jälkeen otan pakasta uudet. "Väri", hihkaiset ja lyöt kortit pöytään. Näytän kieltä, muka vihaisena sinulle ja isken ysiparini pöytään. "Pokeri on kyllä aika tylsä peli", huokaat, "varsinkaan ilman panoksia". Samalla idealamppu syttyy päässäni ja silmissäni välähtää. Ehdotan, että pelataan sitten pokeria panoksilla. Häviäjä "joutuu" suorittamaan voittajalle hänen haluamansa seksuaalisen palveluksen, mutta vain minuutin ajan kerrallaan. Tiimalasi pitäisi huolen ettei homma karkaisi käsistä liian nopeasti. Kulmakarvasi kohoaa hieman kysyvästi, mutta nyökkäät välittömästi; "Okei"

        Asetumme lattialla oleville patjoille istumaan vastakkain. Minä hieron ja plärään kortteja edestakaisin. Radio elämöi taustalla, kaksi naista laulamassa pirtsakkaa biisiä rusketusraidoista. Jaan kortit meille ja sinä voitat ensimmäisen pelin. Tiedustelen, että mitähän neiti tahtoisi minun tekevän. Aloitamme rauhallisesti ja käsket minua suutelemaan sinua. Käännät tiimalasin ja alan maistella huuliasi ja kieltäsi. Suutelemme kiihkeästi ja samalla käteni lähtevät kuin automaattisesti hakeutumaan povellesi ja takapuolellesi. Sinä päästät toruvan äännähdyksen, otat käsistäni kiini ja siirrät ne poskillesi. Hitonmoista kiusoittelua, minä ajattelen, mutta sehän sopii. Lopussa palkkio odottaa. Haron vaaleita kihartuneita hiuksiasi molemmin käsin ja suoritan "käskyni" loppuun kunnialla. Pehmeät huulesi maistuvat makeilta marjoilta ja kesältä. Alan jälleen jäykistyä housujeni sisällä. Tiimalasista valuu kaikki hiekka alas ja jaan uudet kortit.

        Innostun huomatessani että nyt on vahva käsi. Isken suoran lattialle voitonvarmana ja katson sinua silmiin kysyvästi. Asetat kortit rauhallisesti yksitellen eteeni. "Ei hitto", totean, kun huomaan että sinulla oli täyskäsi. "Mun tissitkin tahtoo huomiota", ilmoitat tuhma hymy huulillasi. Nouset istumaan polviesi varaan samalla kun alat hivuttaa t-paitaa yltäsi. Paidan helma nousee aluksi paljastaen valkoiset pikkupöksysi, sitten kalpeahkon, hieman pömpöttävän vatsan. Helma jää kiinni runsaiden rintojen kohdalta nostaen niitä samalla ylös. Vedät paitaa tuskallisen hitaasti ylöspäin, kunnes lopulta molemmat rinnat valahtavat vapaaksi alas hölskähtäen. Käännän tiimalasin ympäri ja alan tunnustelemaan etusormillani kannujesi kaaria. Piirtelen sormillani kumpujen sivuja, siirtyen niiden alapuolelle. Kutittelen nännipihojen ympäriltä ja huomaan samalla kuinka nännit kovettuvat silminnähden. Vilkaisen tiimalasia, puolet hiekasta on jo valunut. Kumarrun alas, jotta pääsen käyttämään suutani. Lipaisen aluksi molempia nännejä ahnaasti kerran. Sinä taivutat päätäsi taaksepäin ja vaikeroit sanattomasti. Näykin huulillani vasenta rintaasi suurpiirteisesti samalla nipistellen oikeaa nänniä sormillani. Vaihdan puolia ja nappaan oikean puolen törröttävän nännin huulieni väliin. Imaisen huolella ja liikuttelen kieltäni villisti törröttävän nappulan ympärillä. Puraisen vielä hillitysti pari kertaa. Nännit ovat melkein kuin lego-ukkeleiden päät, kun hiekka tiimalasista taas valuu loppuun.

        Istut nyt edessäni pelkät pikkuhousut jalassa, posket hieman punoittaen. Yritän istua mukavasti, mutta kanki boksereissani tekee jokaisesta asennosta tukalan. Sekoittelen korttipakkaa pari kertaa, jaan uudet kortit. Jako ja peli on ohi 8 sekunnissa, minun ässäpari voittaa sinun jätkähain. Käsken sinut käsittelemään kärsimätöntä, levotonta meisseliäni. Asetun selälleni makuulle ja ohjaan sinun kätesi housuistani pois pyrkivän elimen kohdalle. Laitan tyynyt takaraivolleni, jotta voin paremmin nähdä mitä tapahtuu. Riisut housuni pois ja jämäkkä kyrpäni ponnahtaa ylväänä esille, valmiina taisteluihin. Alat hivuttaa itseäsi sitä kohti jalkopäästäni. Tunnen kuinka pehmeät, lämpimät rinnat koskettelee minua sääriin, polviin ja lopulta reisiin. Törröttävät nännisi tuntuvat selvästi ihollani. Ohjaat sykkivän sauvani rintavakoosi puristaen samalla tissejäsi yhteen. Alat liikutella itseäsi ylös, alas, ylös ja alas. Värisen nautinnosta ja suljen silmäni hetkeksi. Rintasi ovat kuin lämmintä samettia kyrpäni ympärillä. Siirryt istuma-asentoon jalkojeni väliin ja tartut tiukasti kiinni minun kullini varresta. Teet muutaman runkkausliikkeen ja päätät alkaa kiusoitella. Nuolet hitaasti varresta nuppiin päin. Kun sileä ja viileä kielesi saavuttaa terskani, meinaan hypätä kaksi metriä ilmaan ja laueta kasvoillesi. Päästät irti ja siirryt istumaan takaisin lattialle. Katson hämmentyneenä tyhjäksi valunutta tiimalasia ja kiroan mielessäni hetken meidän pokeripelin sääntöjä.

        Alat sekoitella kortteja, häviäjähän tekee työt. Asetun puoliksi istumaan, puoliksi makaamaan, kyljelleni sinun eteesi. Kullini seisoo koomisesti vapaana. Sinä istut pepullasi, polvet koukussa. Rintasi ovat polvien takana piilossa, mutta minulla on suora näkymä jalkojesi väliin. Pupillini laajenevat kun näen kostuneen paikan pikkuhousuissasi. Alan huomaamatta vetelemään kaluani, näky on liian kiihoittava että pystyisin vain olemaan paikallani. Kortit jaetaan ja kädet on nopeasti katsottu. Sinä voitat erän jälleen. Tönäiset minut selälleni ja kuiskaat vaativalla äänellä korvaani "Nyt kuivapanoa". Muistelen suhteemme alkuaikoja samalla kun asetun mukavammin selälleni. Emme halunneet hätiköidä yhdynnän kanssa aikoinaan, mutta tykkäsimme kyllä leikkiä kaikenlaista hauskaa. Normaalisti meidän kuivapanossa toisella tai molemmilla, oli alushousut jalassa. Harrastimme siis seksiä ilman varsinaista yhdyntää, vaatteiden läpi. Muistelen lämmöllä kertoja, kun olimme lauenneet yhtäaikaisesti housuihimme, pelkästään ns. kuivapanon avulla.

        Sinä asetut hajareisin vatsalleni istumaan. Isot, vaaleat rintasi roikkuvat edessäni. Pinkit, melkein terävät nisät erottuivat selkeästi vielä vaaleammilta nännipihoilta. Lasket itsesi makaamaan päälleni. Pehmeät, silkkiset rintasi puristuvat rintakehääni vasten. Tartun pakaroistasi kiinni ja ohjaan kosteisiin pikkuhousuihin verhoutunutta lemmenvakoasi minun jäykkää siitintä vasten. Suutelemme kielillä ja työntelemme itseämme toisiamme vasten. Hikinen vartalosi sulautuu minuun ja se tuntuu mahtavalta. Lasket pääsi olkapäätäni vasten ja kuulen kiimaista yninää korvaani vasten. Sujautan toisen käteni pöksyjesi sisälle ja alan kosketella sinua pilluraon ja peppureiän väliseltä alueelta. Tunnen kuumuutta ja kosteutta sormillani, housuissasi lähestulkoon höyryää. Muutan samalla vähän asentoani, nyt pääsen rynkyttämään paljaalla melallani sinun klitorista vasten. Alan tekemään nopeita, painavia vetoja sitä vasten. Samalla liikuttelen sormeani vakosi ympärillä, menemättä kuitenkaan kunnolla sisällesi. Suustasi pakenee korkea, tukahdutettu ininä. Puristat sormillasi olkapäitäni ja jäykistyt hetkiseksi. Yhtäkkiä painelet itseäsi minua vasten kuin riivattu ja päästät kiimaisia ääniä korvaani. Meinaan laueta, jo ties kuinka monetta kertaa tänään, mutta saan pidäteltyä kuin ihmeen kaupalla. Onneksi radio alkaa soittaa juuri poikkeuksellisen ärsyttävää kappaletta, saan ajatukseni siirrettyä hetkeksi siihen. Paras tunne maailmassa on laueta sinun sisällesi, joten olen iloinen että en pilannut sitä tältä illalta, ainakaan vielä. Lyhistyt päälleni makaamaan tyytyväisenä, korva rintakehälläni ja lähestulkoon läähätät hengästyneenä hetken. Kumpikaan ei tiedä missä vaiheessa tiimalasista on hiekka loppunut.

        Tässä vaiheessa kaikki pelko on jo unohtunut, siitä että joku tulisi vielä kurkkimaan ikkunan takaa. Uusi pokeripelimme on kuitenkin sen verran jännittävää, että jatkamme sitä tunnollisesti, ainakin toistaiseksi. Vetäydyt pois päältäni, vasemmalle kyljellesi makaamaan. Asetun eteesi myös kyljelleni, niin että jalkojesi väli on minun silmien edessä. Välimatka toisiimme on alle metri. Hypistelen kortteja hajamielisesti samalla nauttien näkymästä, kun alat riisua täysin kastuneita puuvillaisia pikkuhousuja pois jaloistasi. Sinä kiinnität huomiota tykyttävään kulliini ja tarjoat paremmat näkymät nostamalla toista jalkaasi ilmaan. Huomaan kuinka kiiltelevää pillunestettä on valunut hieman aukosta ulommille häpyhuulille ja välilihan alueelle. Yritän jakaa kortit nopeasti, mutta ne pomppivat kömpelösti käsistäni koska katseeni ja ajatukseni ovat täysin toisaalla kuin kortinpeluussa. Voitan vuorostani erän enkä joudu miettimään montaakaan sekunnin kymmenystä seuraavaa siirtoani.

        Heitän kortit sivuun ja siirryn lähemmäksi kohti kutsuvaa, kosteaa, lämmintä piirakkaasi. Nostan hieman jalkaasi ja asetan pääni jalkojesi väliin. Sinä tiedät vanhasta tottumuksesta mitä minä haluan. Onhan 69-asento ollut meidän lempijuttu jo pidemmän aikaa. Viimeiset viikot se oli ollut minulle erikoisen upeaa, nyt kun olet ajellut kaikki häiritsevät karvat pois. Tunnen kuuman hengityksen lähestyvän penikseni kärkeä. Alan lipomaan sinun sisäreisiä härnäävästi. Nuolen anteliaasti ulompien häpyhuulien ympäriltä, ne maistuu suolaiselta ja makealta. Otat melani varovaisesti suuhusi ja pyörittelet kieltäsi taidokkaasti terskani ympärillä. Levitän sormillani sinun limaisia häpyhuulia, hiplaan kielen kärjellä klitoriksen nuppua. Tunnen kuinka imu suussasi lakkaa hetkeksi ja päästät vaikeroivan äänähdyksen. Lipaisen ahnaasti pitkällä kielelläni alhaalta ylös, aloittaen vaon alapuolelta, lopettaen vasta klitoriksen yläpuolella. Kullini lepää suussasi puoliksi unohtuneena. Siirrän päätäni vähän taaksepäin, painelen peukalollani herkkunappulaasi ja näen, kuinka vako alkaa supistella. Jätän peukaloni klitorikselle härnäämään, siirrän saman käden pikkurillin aukkosi suulle. Hivutan ohuen sormeni sisällesi, samalla käännellen sitä villisti ympäriinsä. Pimppisi supistelee kiihkeästi sormeni ympärillä ja päästelet vaikeroivia ääniä, minun melani edelleen suussasi. Painan toisella kädelläni sinua alavatsasta ja työnnän vielä nimettömän sormen sisällesi. Ehdin työntelemään sormia muutaman kerran, kun järisyttävä orgasmi ottaa sinusta vallan. Selkärankasi kaartuu ja vetäydyt taaksepäin täristen ja voihkien kovaan ääneen. Näen kuinka peppureikäsi laajenee ja supistelee samalla. Mieleni tekisi kääntää sinut ympäri ja porautua syvälle sinne, mutta en tee sitä.. en ainakaan vielä.

        Nousen hetkeksi ylös ja potkaisen tyhjäksi valuneen tiimalasin mökin nurkkaan. Sinä et edes huomaa tai välitä. Makaat edessäni vatsallasi. Ihosi on kiiltelee hiestä. Hymyilet ja huokailet tyytyväisen näköisenä, poskesi ovat helakat ja hikiset. Kyykistyn polvieni varaan lattialle. Makaat edessäni alapuolella, jalat liimattuina yhteen. Levitän omat jalkani niin, että polveni ovat ikäänkuin pihteinä sinun reisien ulkoreunoja vasten. Työnnän vielä tyynyn allesi jotta minulla olisi parempi kulma upottautua suloihisi. Otan varresta kiinni sormillani ja ohjaudun hitaasti kohti häpyhuuliasi. Liu'uttelen terskallani muutaman kerran edestakaisin. Työnnyn tarkoituksellisesti ohi vaosta vielä pari kertaa. Vihdoin alan hivuttaa itseäni sisääsi, niin hitaasti kun vain pystyn. Nuppini painautuu ja hieroo emätinaukon sisäseiniä vasten, sinä alat päästellä korkeita ja kiihoittuneita ääniä. Painan kyrpäni pohjaan asti ja joudun taas pidättelemään lastiani jonkin aikaa. Tunnut niin älyttömän hyvältä, ihan kuin minulla olisi avain joka on suuniteltu ainoastaan sinun lukkoosi. Sinä yrität puskea kiimassasi minua vasten, mutta olen tilanteen herra johtuen asennostamme, joten et pysty siihen kunnolla.

        Aloitan hitaasti edestakaisen liikkeen. Penetroin sinua pitkillä, rauhallisilla vedoilla. Tulen melkein ulos asti joka vedolla ja painaudun jokaisella työnnöllä syvälle sisääsi. Kiimapillusi litisee ja lätisee äänekkäästi kun pumppaan rytmikkäästi sinua lattiaa vasten. Nojaudun vielä eteenpäin ja siirrän oikean käteni lantioltasi kaulasi ympärille. Tartut etusormestani ja viet sen suuhusi. Alat imeä ja purra sormeani kiihkossasi. Kaluni varressa on sinun kiimanesteitä, sitä kerääntyy joka työnnöllä lisää. Otan liukkaaksi imeskellyn etusormeni pois suustasi ja alan lähestyä sinun peppua sormellani. Pyörittelen sormea reijän ympärillä.. silittelen sormellani välilihaasi. Siirrät oman kätesi allesi ja alat hieroa klitoristasi nopeaan tahtiin. Voihkimisesi voimistuu jokaisella työnnölläni entisestään. Alan tuntea alipainetta kyrpäni ympärillä kun vakosi alkaa taas supistella ison O:n merkiksi. Painan sinut vasemmalla kädelläni alas lattiaa vasten, samalla työntäen oikean etusormeni peppuusi. Voihkaiset kova-äänisesti ilmoille ja suusi avautuu täysin ammolleen. Alan tuntea selkärangassani ja kivespusseissa olevani tulossa hyvinkin pian. Kasvosi rutistuu ja päästelet itkunsekaisia hyvänolon huutoja. "MMMHH MMMMMMHHHaaaaAAAAAAAA.. MMMM..tuu äähhhmm..mun sisälleEEÄÄÄH". Otan sormeni pois supistelevasta pepustasi ja tikkaan kymmenen viimeistä vetoa sisääsi kuin kiimainen jänis. Ähisen ja korisen järjettömästi kun orkkuni alkaa. Kiimainen pimppisi lypsää kalustani siemennesteet sisääsi. Pidätelty lastini on järkyttävän runsas. Vapautan itseni kuudella, seitsemällä sykäyksellä ja romahdan sen jälkeen päällesi makaamaan.

        Yritän saada hengitystäni kiinni, kyrpäni lepää edelleen sisälläsi. Tunnen kuinka jo vähän viilentynyt sperma valuu hiljalleen ulospäin. Vakosi puristelee edelleen minua, kun yrität toipua jälkiorgasmistasi. Tilanne alkaa kiihoittaa minua uudestaan ja löysä elimeni alkaa jäykistyä vaossasi. "Älä katoa minnekkään", kuiskaan korvaasi ja annan pienen suukon kaulallesi. Irroittaudun vastahakoisesti sinusta ja kun vetäydyn pois, vaaleaa nestettä alkaa valua lakanoille. Astun parilla askeleella keittonurkkaukseen, nappaan oliiviöljyn kulmakaapista. Huomaan tuoreen banaanin hedelmäkulhossa, vilkaisen taakseni varmistaakseni ettet näe minua ja nappaan myös banaanin käteeni. Palaan taaksesi, tai oikeastaan päällesi, samaan asentoon. Avaan oliiviöljypullosta korkin ja ruiskaustan lämmintä nestettä peppuvakoosi. Ruiskautan vähän myös puoliksi kovalle veitikalleni ja hieron sitä tasaisesti kaikkialle. Työntelen sormeani, samaa sormea joka oli vain hetki sitten sinun suussa, hitaasti peppuusi tarkoituksena saada se liukkaaksi isompaa tavaraa varten. Alan koputella porttejasi varrellani.. sinä otat pakaroistasi kiinni ja levität niitä sievästi minua varten. Työntelen kärkeä sisään varovaisesti mutta päättäväisesti. Joudun aluksi tukemaan varttani tyvestä, koska peppusi on erittäin tiukka. Hiljalleen alan irroittaa otettani ja pääsen pökkimään kunnolla sinua. Valutan vielä liukasta öljyä baananille ja vedän itseni melkein ulos asti. Työnnän banaanin varoittamatta emätinaukon sisälle. Vedät henkeä puoliksi shokissa, kun samalla survon melani takaisin peppureikään. Pusken vuorotellen banaania pilluusi ja elintäni peppuusi. Toimin täysin kiihkon vallassa.. en oikeastaan edes välitä vaikka sinua sattuisi tässä vaiheessa. Ilmeesi sekä ääntelysi kertoo kuitenkin puhtaasta nautinnosta, joten en uhraa ajatukselle sen enempää aikaa.

        Työnnän banaanin syvälle, niin että ainakin 3/4 hedelmästä on pimppasi sisällä. Nostan sinut makaamaan nelinkontin, sinä vaikeroit ja hengität raskaaksi. Nousen jalkojeni varaan.. nyt alan toden teolla poraamaan persettäsi. Hikipisaroita tippuu otsaltani selällesi, kun rankaisen sinua doggy-asennosta. Tartun toisella kädelläni hiuksistasi ja pyörittelen niistä itselleni kireän otteen. Revin vaativasti päätäsi taaksepäin hiuksistasi.. asetan toisen käden leukasi alle kaulallesi. Huomaan kuinka hapuilet banaania ja alat työntelemään sitä vauhdilla sisääsi edes-takas. Koko päivä, ilta ja tilanne on mielestäni niin kiimaisen utopistinen, että en ehdi edes kunnolla tajuta, kun minulta on jo tulossa. Sinä voihkit, huudat, naurat ja itket samaan aikaan, kun alat saavuttaa järisyttävää orgasmia. Pääsi tipahtaa alas ja päästät niin kovan intohimoisen huudon, että se kuuluu varmaan kilometrin päähän. En pysty enää pidetellä kun näen sinun hikisen kroppasi tärisemässä edessäni. Samassa tunnen kuinka sormesi hapuilevat kiveksiäni.. hierot muutaman kerran minua pusseista, minä alan laukeamaan samantien. Pumppaan ja ruiskutan lämpimät mällini syvälle sisääsi, sinä teet pakonomaisia liikkeitä. Hetken ajan tunnen terävän piston niskassani pelästyn menettäväni tajuntani. Tipahdan vierellesi huohottamaan ja kaappaan sinut syleilyyni. Makoilemme tyytyväisinä paikallamme ainakin puoli tuntia ennen lakanoiden vaihtoa ja jälkien siivoamista. Lyhistymme uusille, puhtaille lakanoille lusikka-asennossa ja nukahdamme sikeään, rauhalliseen uneen. Elämäni paras mökkireissu.

        ________________________________________________________

        Kirjailijan sanat: Tämä oli eka julkaisemani ja kirjoittamani seksinovelli. Tahdon kehittyä kirjoittajana, joten otan mielelläni vastaan vinkkejä tai mielipiteitä. Tykkäsitkö kirjoitustyylistä? Oliko tarina liian pitkä? Liian herkkä tai liian rivo?

      • Hyvää kerrontaa
        persimmon-phil kirjoitti:

        Nautiskelijan novelli. Juuri sellaista hidasta ja viivyttelevää, lopussa palkitsevaa seksiä novellin pariskunnalle. Kaukana pornosta, joka vaan aiheuttaa nopean himontuntern ja nopean laukeamisen ilman nautintoa. Ei vaikuta aivan nuoren tekstiltä.

      • homonuuh

        Muna paisuu

    • rat mac boy

      Kirjota lyhyemmin örvelö ehän tuota jaksa kukaan lukea

      • 0_0

        et varmaan tiedä mikä novelli on?O_O

    • Paras lukemani pitkään aikaan! ;)

    • Topi Parjanen täti

      Helkkarin hyvä! Tällästä vaan lisää!

      • sananvihaaja

        Tykkäsin,mutta kiihotus lopahti sanojen piirakka ja panetraatio kohalla...tuli sellai olo et mitä vittua....täydelline muute jos oisit käyttäny muita ilmaisuja

    • nainen8

      Paras pitkään aikaan! Lisää tällasia :)

      • Doc

        Hyvin kuvailtu tarina,kiihotti kyllä !
        Yks juttu vaan,että naisen sisään ei kannata alkaa mitään banaaneja työnnellä ilman kondomin suojaa sillä hedelmän pää saattaa repiä limakalvoja ja banaanin kuoressa on suojamyrkkyjä ym.bakteereita. Jos siis välität naisesi terveydestä niin tuota ei kannata tehdä,muuten saattaapi tulla lääkärireissu .

    • Kiitos kaikille kommenteista. 8500 lukukertaa on erittäin imartelevaa.

      sananvihaaja: panetraatio on kyllä kauhea sana, mutta penetraatio aivan normaali termi, "työntyä". Piirakasta näin jälkeenpäin kyllä olen samaa mieltä, heikko taiteellinen ratkaisu :) Koita selvitä.

      Doc: hyvä tietää, edes näin jälkeenpäin ;)

    • Uuuhaaaaahhhhhhhhh

      Alapääni koskui aika paljon

    • Anonyymi

      Hyvä tarina.
      MUTTA miksi ihmeessä kirjoitit sen preesens muodossa?

      Tarina olisi ollunna paljon mielenkiintoisempi kun olisit kirjoittanut sen menneessä aikamuodossa. Kuten monet seksitarinat kirjoitetaan.

      Esimerkki:

      Astun saunan ovesta sisälle hämärään ja kuumankosteaan saunaan.

      Imperfekti muodossa ja paranneltuna:

      Astuin ovesta sisälle hämärään ja kosteana kuumuudesta hohkaavaan saunaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      680
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe