Tajuaa enemmän, mutta aina on myös niitä jotka ei tajua. Esimerksi tajuan että ios on nopein markkinoilla olevista mobiililaitteista, androidit ei yllä samaan nopeuteen audiolatenssissa.
0Äänestä
hoksaaja.
audiolatenssi on tarpeellinen yhdelle ihmiselle maailmassa, joten sillä ei ole merkitystä.
0Äänestä
kuka hiffaa
hoksaaja. kirjoitti:
audiolatenssi on tarpeellinen yhdelle ihmiselle maailmassa, joten sillä ei ole merkitystä.
10ms ero..ehkä
0Äänestä
Audiolatenssi.

Meinaat että yksi ihminen on kaiken musiikin tehnyt?
Kannattaa ehkä miettiä pikkuisen enemmän näitä asioita.
0Äänestä
Kirkan kaima
Audiolatenssi. kirjoitti:
Meinaat että yksi ihminen on kaiken musiikin tehnyt?
Kannattaa ehkä miettiä pikkuisen enemmän näitä asioita.
Ei kai kukaan kahju i phonella musiikkia tee, parempaa tulee jo per..ja siinä on bunuksena myös haju !
0Äänestä
Audiolatenssi.
Kirkan kaima kirjoitti:
Ei kai kukaan kahju i phonella musiikkia tee, parempaa tulee jo per..ja siinä on bunuksena myös haju !
Tekee ios laitteella monikin ja käyttää apuvälineenä, mutta siitähän ei ole kysymys.
Edelleen suosittelen mitettimään ja käyttämään sitä pääkoppaa, ei yksi ihminen kaikkea musiikkia ole tehnyt, audiolatenssi on yksi tärkeimmistä asioista musiikkihommissa.
0Äänestä
Rämpyti tämäkin

Olis kiva kuulla vaikka joku piisi. Ei sitä kolmen homon räppiä se ei ole biisi
0Äänestä
Audiolatenssi
Rämpyti tämäkin kirjoitti:
Olis kiva kuulla vaikka joku piisi. Ei sitä kolmen homon räppiä se ei ole biisi
Etkö omista itse yhtään biisiä, tai kuuntele mitään bändiä? You tubeen kun kirjoitat vaikka Symphony X niin alkaa soimaan musa.
0Äänestä
et silleen
Audiolatenssi kirjoitti:
Etkö omista itse yhtään biisiä, tai kuuntele mitään bändiä? You tubeen kun kirjoitat vaikka Symphony X niin alkaa soimaan musa.
Piip piip...
0Äänestä
Audiolatenssi.
et silleen kirjoitti:
Piip piip...
Ompa järkevä vastaus, no mitäpä voisi odottaakaan.
0Äänestä
piip piippaa vain
Audiolatenssi. kirjoitti:
Ompa järkevä vastaus, no mitäpä voisi odottaakaan.
Kuka muusikko tekee piisit i phonella, nyt ei kaivata mitään "takahikän pera" vastauksia, vaan henkilöä jonka levyjä on myyty miljoonia !
0Äänestä
Audiolatenssi.
piip piippaa vain kirjoitti:

Miksi iphonella pitäisi musiikkia tehdä? Kyllähän silläkin musiikkia tehdään, mutta eihän siitä ollut kyse vaan audiolatenssista kun joku tietämätön väittää että yksi ihminen arvostaa musiikinteossa rytmitajua, eli napakkuutta ja soittoa rytmissä, eikä viivettä. Joku väittää että 99% kaiken maailman muusiikinharrastajista tekee musiikkinsa viiveellä, eli kauhealla audiolatenssilla.
0Äänestä
Sätky-nukke

Sä pääset heti toihin firmaan "Suomen selitykset"
Jutusi muuttuu kuin tuuliviirillä suunta !
0Äänestä
Audiolatenssi.
Sätky-nukke kirjoitti:
Sä pääset heti toihin firmaan "Suomen selitykset"
Jutusi muuttuu kuin tuuliviirillä suunta !
Eihän ne minulla mihinkään ole muuttuneet, audiolatenssi on musiikissa erittäin tärkeä asia. Applen laitteet pystyy tuottamaan pienen latenssiajan, joka on kilpailijoilla edelleen liian suuri.
Joku väitti että musiikintekijöitä ei ole kuin yksi kappale maailmassa joka ymmärtää viiveettömän musiikin päälle.
0Äänestä
3Timo
piip piippaa vain kirjoitti:
Kuka muusikko tekee piisit i phonella, nyt ei kaivata mitään "takahikän pera" vastauksia, vaan henkilöä jonka levyjä on myyty miljoonia !
No varmaan monikin? Tähän saa esmes iRigin, ja tän (ja iPädin) saa skulaamaan Midi-kontrollerina esmes FL Studiossa, ja saa tähän kitaranviritintä, sointukarttaa ja mitälie skitta-softaa mitä voi hyvinkin käyttää apuna sävellellessä!? Ja monet on vieläpä suht huokeita! Oari hassua euroa, tai jopa täysin ilmasia!?
0Äänestä
urputtaja.
jos mulle joku tulisi kadulla esittelemään jotain taskukelloa applen älykellona, tuskin jaksaisin urputtaa vastaan. aivan sama
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tajuaa enemmän, mutta aina on myös niitä jotka ei tajua.
Esimerksi tajuan että ios on nopein markkinoilla olevista mobiililaitteista, androidit ei yllä samaan nopeuteen audiolatenssissa.
audiolatenssi on tarpeellinen yhdelle ihmiselle maailmassa, joten sillä ei ole merkitystä.
10ms ero..ehkä
Meinaat että yksi ihminen on kaiken musiikin tehnyt?
Kannattaa ehkä miettiä pikkuisen enemmän näitä asioita.
Ei kai kukaan kahju i phonella musiikkia tee, parempaa tulee jo per..ja siinä on bunuksena myös haju !
Tekee ios laitteella monikin ja käyttää apuvälineenä, mutta siitähän ei ole kysymys.
Edelleen suosittelen mitettimään ja käyttämään sitä pääkoppaa, ei yksi ihminen kaikkea musiikkia ole tehnyt, audiolatenssi on yksi tärkeimmistä asioista musiikkihommissa.
Olis kiva kuulla vaikka joku piisi. Ei sitä kolmen homon räppiä se ei ole biisi
Etkö omista itse yhtään biisiä, tai kuuntele mitään bändiä?
You tubeen kun kirjoitat vaikka Symphony X niin alkaa soimaan musa.
Piip piip...
Ompa järkevä vastaus, no mitäpä voisi odottaakaan.
Kuka muusikko tekee piisit i phonella, nyt ei kaivata mitään "takahikän pera" vastauksia, vaan henkilöä jonka levyjä on myyty miljoonia !
Miksi iphonella pitäisi musiikkia tehdä?
Kyllähän silläkin musiikkia tehdään, mutta eihän siitä ollut kyse vaan audiolatenssista kun joku tietämätön väittää että yksi ihminen arvostaa musiikinteossa rytmitajua, eli napakkuutta ja soittoa rytmissä, eikä viivettä.
Joku väittää että 99% kaiken maailman muusiikinharrastajista tekee musiikkinsa viiveellä, eli kauhealla audiolatenssilla.
Sä pääset heti toihin firmaan "Suomen selitykset"
Jutusi muuttuu kuin tuuliviirillä suunta !
Eihän ne minulla mihinkään ole muuttuneet, audiolatenssi on musiikissa erittäin tärkeä asia.
Applen laitteet pystyy tuottamaan pienen latenssiajan, joka on kilpailijoilla edelleen liian suuri.
Joku väitti että musiikintekijöitä ei ole kuin yksi kappale maailmassa joka ymmärtää viiveettömän musiikin päälle.
No varmaan monikin?
Tähän saa esmes iRigin, ja tän (ja iPädin) saa skulaamaan Midi-kontrollerina esmes FL Studiossa, ja saa tähän kitaranviritintä, sointukarttaa ja mitälie skitta-softaa mitä voi hyvinkin käyttää apuna sävellellessä!? Ja monet on vieläpä suht huokeita! Oari hassua euroa, tai jopa täysin ilmasia!?