Ukilaiset "pojat" ja ulkomaan tytöt

Toinen keskustelu päinvastoin. Miksi Ukilainen mies ottaa vierasmaalaisen vaimon? Itse lähdin 20 vuotta sitten U:gin pahimpana työttömyysaikana Suomalaisen dieselvoimalayhtiön töihin kiertämään maailmaa kun silloisessa kotikaupungissa ei ollut toivoa tulevaisuudesta töiden tai naiskumppanin suhteenkaan. Tuohon aikaan työttömille lähinnä naurettiin.
Kymmenkunta vuotta tuli alkuaikoina kierrettyä Afrikan maissa ja täytyy sanoa että kaikkea tuli koettua ja nähtyä naisten saralta. Tuli tutustuttua lukeneisiin ja ei-lukeneisiin naisiin. Kyllä oli pitkä valkoihoinen mies jatkuvan pyydstämisen kohteena. Hurjalta tuntui alkuaikoina että mitä ne naiset minusta nyt oikein haluavat? No parempaa elämää "länsimaissa" tietenkin.
Muutaman tummaihoisen kanssa tuli paremmin tutustuttua, ja ihan alussa testimielessä aina tein selväksi että en ole miljonääri tai muutenkaan rahamiehiä, niin yleensä he sanoivat etteivät välitä minun rahoistani tai autoista. Miksi minä niin luulen, he kysyivät? Tuntuivat loukkantuvan kun sellaista sanoin. Ite tuntui että nyt ollaan paratiisissa. Ei tullut kotikaupungin tyttöjä ikävä ei.
Nuo naiset antoivat todella naisellisuuden näkyä ulospäinkin. Vartalon muotoja saivat muutkin ihailla. Vaatetus korosti kurveja, ja kurvejahan tummilla naisilla riitää. Todella harvoin näki "lautap.......", tai naisellisuuden tuhoavia inhottavia löysiä vaatteita.
Ja ystävällisyys oli heillä ihan oma tasoaan. Mielellään tekivät ruokaa vaikka et pyytänyt. Hyvin harvoin tahtoivat lähteä ulos syömään. Puhua sai ummet ja lammet jotta suostuivat lähtemään. Ja ruoka oli aina huippuluokkaa, vaikka aineksista oli välillä pulaa. Ja iltaisin tahtoivat hierota ihan vapaaehtoisesti raskaan työpäivän jalkeen. Useimmiten oltiin 12 tuntisia päiviä. Toki siinä itsekin jäyhä suomalaisuus äkkiä hävisi tuollaisessa ympäristössä. Uskomattomalta tuntui tuo ystävällisyys ja avuliaisuus.
Yksi nainen erityisesti noilta työreissuilta pysyy kuolemaan asti mielessä. Eräänä iltana Gabonissa palattuamme majapaikkaan Port-Gentilin viidakkovoimalaitostyömaalta, lähdimme parin työkaverin kanssa lähikuppilaan oluelle ja matkan varrella törmäsin, sanan varsinaisessa merkityksessä, Ketiaan, 183cm:ä pitkään teke-heimon tyttöön. Oli hän ilmestys kuumankosteassa yön pimeydessä, ja siitä alkoi yksi elämän unohtumattomista ajoista.

Mutta aikansa Afrikkaakin. Työt veivät toiselle mantereelle Etelä-Amerikkaan, Brasiliaan. Siellä alkoi uusi vaihe elämässäni tutustuttuani nykyiseen vaimooni. Oli se pirunmoinen järkytys Ugi-syntyperäisille sukulaisille kun tumma nainen tuli sukuun. SItä itteensä puhuivat jatkuvasti. Eroa, rahanmenoa ym. ym. no mitä hyötyä heille siitä oli?? Edelleen naimisissa usean vuoden jälkeen. Välillä latinalainen temperamentti kuohuu, mutta en edelleenkään vaihtaisi perussuomalaiseen. Kyllä vieläkin säväyttää kun emantä laittaa lanteen keinumaan. Siis latinorytmin tahtiin:).
Se vain Ugissa oli huonoa että tuolloin ei kukaan, edes työkkäri, osannut neuvoa mitenkään kotiuttamisasioissa tai kielikursseissa tms. Nykytilannetta en tiedä, sillä muutto oli pakosta edessä.
Joku varmaan kommentoi että hyvä kun muutit, mutta ehei, palaan vielä jokupäivä Ugiin.
Ja onhan tässä vielä sekin hyvä puoli että eläkepäivinä voi ottaa tirsat viidakossa puunlatvalaavussa, eikä tarvitsi työntää rollaattoria yksityisen hotikodin floskapihalla.