Tänne on saatu nyt hyödyllistä ja rakentavaa keskustelua aikaan, kiitos kaikille osallistujille. Toivottavasti herjaviestit poistuvat jatkossakin.
Tämän tahdon kertoa vielä, lupasin vastata Aspergerinfossa kirjoittajalle, mutten sitä ole tehnyt. Syy; en ole yksinkertaisesti jaksanut paneutua omaan foorumiini vähään aikaan, tarkoitus kyllä olisi edelleen sekä myös päivittää sitä, kirjoittelen tänne koska sinne ei kirjoittele juuri kukaan jostain syystä enkä tahtoisi pitää monologia siellä. TOIVOTTAVASTI TÄMÄ KIRJOITTAJA JOLLE EN OLE VASTANNUT VIELÄKÄÄN EI LOUKKAANNU, SYY EI OLE HÄNESTÄ JOHTUVA.
Eli syistä vielä; koirallani on halvausvaara, henkeäni on uhattu ja minua vainottu jo pidemmän aikaa. Tänne on helpointa tällä hetkellä kirjoittaa varsinkin nyt kun täällä on muitakin.Kuumuus myös ahdistaa.
Sitten vielä, en ole Alarik enkä tunne Alarikia, vaikka hän minun nimimerkilläni onkin ikävästi kirjoitellut.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Toivon parasta koirallesi ja myös sinulle. Toivottavasti nuo häiriköt ja uhkailijat jättävät sinut pian rauhaan.
Kiitos toivotuksista. Minulla on pitkä pinna mutta vainoaminen ahdistaa sekä se, jos menetän koirani lähiaikoina, joka on minulle ainut hengissäpitävä voima. Ja kiltti sekä tervepäisempi kuin moni saksanpaimenkoira. 6 tutkintapyyntöä on tehty ja poliisi vihjaisi tämän viimeisimmän johtavan tekijälle rangaistukseen. Itse en koskaan ole käyttäytynyt aggressiivisesti, mutta uhkaajani on eli aika kummalliselta tuntuu, jos poliisi ei asiaa ota tosissaan.
Kiusaamisen välttää parhaiten jättämällä nämä palstat lukematta :)
Ei se noin mene. Jokaiselle on suotava mahdollisuus osallistua keskusteluihin ilman pelkoa kiusatuksi joutumisesta.
tullut valtava määrä samanlaista tyhjänpäiväistä jaarittelua, jota aspalsta on täynnä.
Ei näin, vaan vihdoinkin ollaan päästy asiaan, mikäli sinä et tule tänne pilaamaan vertaistuellista keskustelua.
Huomioikaa, että suomi24-foorumi on uudistanut palstajakoaan eli neurologiset sairaudet eivät enää löydy suoraan terveys-otsikon alta.
Terveys/Sairaudet ja vaivat/Neurologiset sairaudet/Autismi
Mielestäni suomi24-foorumin otsikointi on pielessä; aspergerius esim. EI OLE sairaus eikä vaiva!