Toinen Mooseksen Kirja 22:10
" Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia."
Miksi annettaisiin ohjeita, jos tämä olisi kiellettyä?
2. Samuelin Kirja, 13:1
" Sen jälkeen, kun Daavid oli siirtynyt Hebronista Jerusalemiin, hän otti vielä useita vaimoja ja sivuvaimoja, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä."
Daavid siis teki mielestänne syntiä? Hänellä oli vielä kaiken lisäksi näitä kritisoimianne sivuvaimoja.
5. Mooseksen kirja 21:15:
" Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella. Hänen on tunnustettava ensin syntynyt poika esikoisekseen ja annettava hänelle kaksinkertainen osuus omaisuudestaan, sillä poika on hänen miehuutensa ensimmäinen hedelmä ja esikoisoikeus kuuluu hänelle."
Ei tämä kieltämiselle vaikuta, jos annetaan ohjeita, kuinka tulee toimia?
" Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia."
Miksi annettaisiin ohjeita, jos tämä olisi kiellettyä?
2. Samuelin Kirja, 13:1
" Sen jälkeen, kun Daavid oli siirtynyt Hebronista Jerusalemiin, hän otti vielä useita vaimoja ja sivuvaimoja, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä."
Daavid siis teki mielestänne syntiä? Hänellä oli vielä kaiken lisäksi näitä kritisoimianne sivuvaimoja.
5. Mooseksen kirja 21:15:
" Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän, hän ei perinnönjaosta määrätessään saa suosia lempivaimonsa poikaa ensin syntyneen kustannuksella. Hänen on tunnustettava ensin syntynyt poika esikoisekseen ja annettava hänelle kaksinkertainen osuus omaisuudestaan, sillä poika on hänen miehuutensa ensimmäinen hedelmä ja esikoisoikeus kuuluu hänelle."
Ei tämä kieltämiselle vaikuta, jos annetaan ohjeita, kuinka tulee toimia?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Raamatussa on tilanteita, milloin jopa vaimo on antanut miehelleen toisen vaimon. Lisäksi on sekin tilanne, missä Leean ja Raakelin isä pakotti molemmat tytöt naimisiin saman miehen kanssa. Yleensä syynä näyttää olleen lapsettomuus tai pelko siitä, että tyttö ei muuten pääse naimsiin. Tässä siis on haluttu turvata perheen tulevaisuus tavalla tai toisella. Kuitenkin näyttää siltä, että ongelmilta ei ole säästytty. Vanhassa Testamentissa ei ole siis annettu määräystä moniavioisuudesta, mutta ei kiellettykään. Moniavioisuuden on sanellut käytäntö ja elämästä selviämiskeinot. Ilmeisesti kuitenkin näiden ongelmien takia, mitä on ollut Jumala laissaan jaksaa muistaa myös toisen vaimon mahdollisuuden. Hän siis painottaa sitä, että jos kerran tulee toinen vaimo, niin ensimmäistä on kohdeltava yhtä hyvin
Vanhan testamentin juutalaisen miehen ei tarvinnut kuitenkaan tyytyä vain yhteen naiseen. Moniavioisuus oli yleistä. Hankaluuksia aiheutti se, että juutalaisen käsityksen mukaan naisen sukupuolivietti oli kiihkeämpi kuin miehen. Vanhassa testamentissa on monta todistusta asiasta: Lootin tyttäret juottivat isänsä juovuksiin voidakseen maata hänen kanssaan, Potifarin vaimo yritti vietellä Joosefin, Leea ja Raakel kävivät kauppaa siitä kumman kanssa Jaakob makaisi, Delilah aiheutti Simsonin tuhon, kuningatar Iisebel vietteli miehensä kuningas Ahabin Baalin palvelijaksi.
Naisten kyltymättömyys mahtoi olla rasituksena jo Jaakobille, jolla Leean ja Raakelin lisäksi oli tyydytettävänään kaksi orjatarta, Bilha ja Silpa. Vanhemmat vaimot naittivat kumpikin orjattarensa Jaakobille jotta tämä siittäisi lisää lapsia. Jaakob teki työtä käskettyä, ja kumpikin vaimo piti oman orjattarensa lapsia ominaan. Vanhan Testamentin kertomuksesta käy selvästi ilmi, että siinä teltassa ei ainakaan sopu vallinnut. Kun väsynyt Jaakob palasi illalla vainioilta oli jompikumpi vaimoista vastassa komentamassa milloin omaan, milloin orjattarensa vuoteeseen.
Avioliitot solmittiin nuorina, pojat yleensä noin viisitoistavuotiaina, tytöt nuorempina. Kaikkien oli mentävä naimisiin. Juutalaisessa yhteisössä ei ollut paikkaa yksinäiselle henkilölle. Leskien oli solmittava uusi avioliitto mahdollisimman pian. Tähän liittyi myös Vanhan Testamentin leviraattiavioliitto, tapa jonka mukaan miehen on naitava veljensä lapseton leski, jolloin ensimmäisenä syntyvä poika saa vainajan nimen.
Vanhan testamentin juutalaisen miehen ei tarvinnut kuitenkaan tyytyä vain yhteen naiseen. Moniavioisuus oli yleistä. Hankaluuksia aiheutti se, että juutalaisen käsityksen mukaan naisen sukupuolivietti oli kiihkeämpi kuin miehen. Vanhassa testamentissa on monta todistusta asiasta: Lootin tyttäret juottivat isänsä juovuksiin voidakseen maata hänen kanssaan, Potifarin vaimo yritti vietellä Joosefin, Leea ja Raakel kävivät kauppaa siitä kumman kanssa Jaakob makaisi, Delilah aiheutti Simsonin tuhon, kuningatar Iisebel vietteli miehensä kuningas Ahabin Baalin palvelijaksi.
Ovatko nämä esimerkkejä naisten kyltymättömyydestä vai siitä, että seksillä saa tahtonsa läpi? Naisellahan seksuaalivietti on oman tahdon alainen. Nainen voi myös olla miehen kanssa, vaikka hänellä ei juuri olisikaan seksuaalista fiilistä kovin vahvasti.
Mielestäni täytyy erottaa VT:n Jumala ja juutalainen kansa, jonka keskelle hän antoi lakinsa, jonka kautta hän ilmoitti itsensä. (Kaks eri asiaa.) Se, että näin tapahtui, ei tee juutalaisista synnittömiä, eikä sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan kansat. Jumala ilmoitti tahtonsa, ei sen mukaan, että he olisivat sen ansainneet, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan.
Se että Jumala vaikutti heidän keskuudessaan, ei myöskään tee heistä synnittömiä. Jumala alunperin tarkoitti yhden miehen liittymään yhteen naiseen, mutta kansan tavat eivät noudattaneet Jumalan tahtoa. Sen keskellä hän kuitenkin vaikutti. Minun mielestäni miehen ei pidä hylätä muita vaimojaan vaikka hänestä tulisi kristitty. Sillä hylkääminen on armotonta. Ei Jumalakaan kannustanut hylkäämiseen. Se mitä ihmiset tekivät silloin liittyi heidän kultuuriinsa.
Miksi ihmeessä tulisi ottaa monta vaimoa?
En näe muuta syytä kuin lihan himon tällaiseen, ainakaan nyky-yhteiskunnassa. Jos leskiä ja orpoja on, joilla ei ole varaa elatukseen, Raamattu kehoittaa jokaista huolehtimaan heistä -ilman mitään vastakorvausta -seksiä tms.
Uusi Testamentti taas antaa naiselle ja miehille yhtäläiset oikeudet avioliitossa jne. sekä kieltää moniavioisuuden yms. huorinteon.
Lisäksi maamme laki kieltää moniavioisuuden, ja meidän tulee noudattaa lakia ja kunnioittaa esivaltaa, näin Raamattu neuvoo.
Onko täällä nyt musliminaisia, jotka joutuvat jakamaan miehensä " rakkauden" toisen, kolmannen tai neljännen naisen kanssa, vai miksi lupaa tällaiseen etsitään jopa Raamatusta????
Sorry nyt, mutta minua henk.koht. ällöttää moniavioisuuskeskustelukin... ja se, että sitä meidän maassamme joku todella kannattaa... Olen aina tuntenut syvää sääliä naisparkoja kohtaan, jotka jossain " kaukomailla" joutuvat tällaisia asioita oikeasti kohtaamaan. Olen kai sen verran " feministi" .
Löydätkö sinä näistä teksteistä naisen seksuaalista himoa vai seksillä jonkin tarkoitusperän toteuttamista. Minun täytyy tunnustaa, että jos itse olisin kovin perso seksille, niin minä kyllä mieluummin hyppisin sinne sänkyyn itse kuin antaisin miehelleni uuden vaimon: vaimon antaisin, jos mies olisi huomattavasti persompi kuin minä seksille.
Simson ja Delilah:
Tuom. 16:
4 Sen jälkeen hän rakastui erääseen Soorekin laaksossa asuvaan naiseen, jonka nimi oli Delila.
5 Niin filistealaisten ruhtinaat tulivat naisen luo ja sanoivat hänelle: " Viekoittele hänet ja ota selko, missä hänen suuri voimansa on ja miten voisimme voittaa hänet, että saisimme hänet sidotuksi ja masennetuksi; niin me annamme sinulle kukin tuhat ja sata hopeasekeliä" .
6 Silloin Delila sanoi Simsonille: " Ilmaise minulle, missä sinun suuri voimasi on ja miten sinut voidaan sitoa ja masentaa" .
7 Simson vastasi hänelle: " Jos minut sidotaan seitsemällä tuoreella jänteellä, jotka eivät ole kuivuneet, niin minä tulen heikoksi ja olen niinkuin muutkin ihmiset" .
Raakel ja Jaakob:
1.moos 30:
1 Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: " Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen" .
2 Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: " Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?"
3 Mutta Raakel sanoi: " Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä" .
4 Ja hän antoi hänelle orjattarensa Bilhan vaimoksi ja Jaakob yhtyi häneen.
5 Ja Bilha tuli raskaaksi ja synnytti Jaakobille pojan.
6 Niin Raakel sanoi: " Jumala hankki minulle oikeuden, ja hän kuuli minun ääneni ja antoi minulle pojan" . Sentähden hän antoi hänelle nimen Daan.
Jaakob ja Leea:
1. Moos 30:
9 Kun Leea näki lakanneensa synnyttämästä, otti hän orjattarensa Silpan ja antoi hänet Jaakobille vaimoksi.
10 Ja Silpa, Leean orjatar, synnytti Jaakobille pojan.
11 Niin Leea sanoi: " Onneksi!" Ja hän antoi hänelle nimen Gaad.
Potifarin vaimo ja Joosef:
1. Moos 39:
7 Mutta Joosefilla oli kaunis vartalo ja kauniit kasvot. Ja tapahtui jonkun ajan kuluttua, että hänen isäntänsä puoliso iski silmänsä Joosefiin ja sanoi: " Makaa minun kanssani" .
8 Mutta hän kieltäytyi ja sanoi isäntänsä puolisolle: " Katso, isäntäni ei itse välitä mistään, mitä talossa on, vaan on uskonut minun haltuuni kaikki, mitä hänellä on.
9 Hänellä ei ole tässä talossa enemmän valtaa kuin minulla, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään, paitsi sinut, koska olet hänen puolisonsa. Kuinka minä siis tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan!"
10 Ja vaikka vaimo joka päivä puhui sellaista Joosefille, ei tämä suostunut makaamaan hänen vieressänsä eikä olemaan hänen kanssaan.
11 Mutta eräänä päivänä, kun Joosef tuli taloon toimittamaan askareitaan eikä ketään talonväestä ollut sisällä saapuvilla,
12 tarttui hän Joosefin vaippaan ja sanoi: " Makaa minun kanssani" . Mutta tämä jätti vaippansa hänen käsiinsä, pakeni ja riensi ulos.
Lootin tyttäret:
1. Moos 19:
30 Ja Loot lähti Sooarista ja asettui vuoristoon molempien tyttäriensä kanssa, sillä hän pelkäsi asua Sooarissa; ja hän asui luolassa, hän ja hänen molemmat tyttärensä.
31 Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: " Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa.
32 Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
33 Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi
Moniavioisuus voi olla koettelemus mutta se voi olla myös siunaus.
Eikö parasta halua itselleen ja siskolleen...
Esim leskeksi jääneelle naiselle jolla on jo useampi lapsi ja joka on " elämäntyönä" yhden perheen kasvattanut voi moniavioisuus olla ihana ja helpottava vaihtoehto. Saa perheeseen miehen ja kumppanin ja toisaalta sitten jää riittävästi omaa tilaa... ihan vaan esimerkkinä..
Toisaalta mniavioisuus voi olla myös ihan nuorellekin aiemmin naimattomale naiselle se ensimmäinen vaihtoehto.
Olen mies joka rakastaa pillun nuolemista. Minulla on tästä kyllä kokemusta, mutta haluaisin kehittyä todella hyväksi! voisitteko pliis kertoa miten kieltä ja sormia pitäisi käyttää, jotta nainen saisi parhaan tyydytyksen? Tiedän kyllä, että ei ole mitään yleistä "naisen käyttöohjetta", mutta kertokaa kuitenkin mistä itse pidätte?
Raamatun opettama luomisjärjestys on yksiavioisuus. Silti moniavioisuus mainitaan usein Vanhassa testamentissa.
Yksiavioisuutta alleviivaa jo luomiskertomus (1. Moos. 2:2). Itse asiassa 5. Moos. 17:17 kieltää kuningasta pitämästä useampia vaimoja. Moniavioisuutta ei sinänsä torjuta kohdassa 5. Moos. 21:15-17, vaan sitä säädellään.
Samanaikaisesti kerrotaan useista miehistä, joilla on useita vaimoja. Heitä ovat mm. Abraham ja Jaakob, mutta erityisesti Daavid, Salomo ja hänen poikansa Rehabeam. Moniavioisuus ei ollut patriarkkojen aikana ja maatalousyhteiskunnassa vain miehen lystinpitoa, vaan varsin arkisen työn mahdollistamista - oli laumat ja oli pellot. Sen sijaan kuninkailla ja hallitsijoilla tapa näyttää olleen hyvin yleinen ja nimenomaan statussymboli ja diplomatian väline.
Uuden testamentin maailmassa moniavioisuutta ei enää tunneta, vaan Jeesuksen ja apostolien ohjeet liittyvät yhden miehen ja yhden naisen väliseen avioliittoon.
Luterilaisen uskon mukaan näemme, että ilmoitus on kehittynyt ja Jumalan antama valo lisääntynyt aina Kristuksen ilmestymiseen ja apostoleihin asti, jolloin ilmoitus päättyi. Abraham oli köyhä mies Kaldean Uurissa, kun Jumala kutsui hänet. "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan". Jumala lupasi tehdä Abrahamista suuren kansan ja siunata sen ja sen kautta kaikki maailman kansat - kaikki muu on Jumalan kansalle kerrottu myöhemmin, vaihe vaiheelta.
Noissa ei ole seksuaalista himoa vaikuttimena.
Potifarin motiivi vaikuttaa olleen seksuaalinen halu. Lootin tyttärien motiivi on ollut saada lapsia.
Moniavioisuus oli entisinä aikoina tarkoitettu edistämään kansan lisääntymistä. Silloin oli paljon pieniä kaupunkivaltioita ja klaaneja, jotka olivat jatkuvassa sodassa naapureidensa kanssa. Taisteluissa saattoi kuolla suuri osa alueen miehistä. Jäljellä olevia miehiä piti käyttää mahdollisimman tehokkaasti, jotta kansa ei kuolisi sukupuuttoon. Tällöin moniavioisuus oli luonnollinen ratkaisu.
Moniavioisuutta edisti tietenkin vielä miesten taipumus laajempiin seksisuhteisiin. Sitähän ilmenee vielä nykyäänkin.
Moniavioisuus oli sallittua VT:n aikana, mutta päättyi UT:n aikana. Se ilmenee mm. Paavalin sanoista: "haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa" (1. Kor. 7:2). Huom. yksikkömuodot: "oman vaimonsa", "oman miehensä". Ei lue "omien vaimojensa". VT ei tunne moniavioisia naisia, joten moniavioisuus oli sallittua vain miehille. Tämä "etuoikeus" päättyi UT:n aikaan.
Koska moniavioisuutta kuitenkin UT:n aikana esiintyi muiden uskontojen keskuudessa, Paavali tähdentää erityisesti sananpalvelijoiden yksiavioisuuden tarpeellisuutta:
"Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan" (1. Tim. 3:2).
"Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään." (1. Tim. 3:12.)
"Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa." (Tit. 1:6.)
Jeesuksen sanoista ilmenee myös yksiavioisuus: "Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen."" (Mark. 10:11-12.) Jeesus ei edes esitä vaihtoehtoa, että mies voisi ottaa useampia vaimoja. Hän toteaa, että jos hylkää vaimonsa ja menee uusiin naimisiin toisen kanssa, tekee väärin. Sanoista ilmenee, miten itsestäänselvyytenä Jeesus yksiavioisuutta pitää.
Niistä VT:n sivuvaimoista. Käsitykseni mukaan sivuvaimo ei tarkoittanut samaa kuin avovaimo. Käsitykseni mukaan sivuvaimo eli vanhojen käännösten jalkavaimo tarkoitti vaimoa, jolla oli kyllä jonkinlaisessa liitossa miehen kanssa, mutta jolla ei ollut aviovaimon oikeuksia. Kuitenkin mies elätti myös hänet ja liitto oli tavallaan purkamaton, toki VT:n aikana oli mahdollista kirjoittaa erokirja: "Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan." (5. Moos. 24:1.) Käsitykseni mukaan erokirjan kirjoittaminen tapahtui kuitenkin sydämen kovuudesta, niin olen lukenut.
Sivuvaimojen aika näyttää päättyneen samalla kuin moniavioisuuskin, UT:n aikaan. UT:sta ei löydy yhtään sivuvaimoa.
Sivuvaimo ei vastannut nykyistä avovaimoa eikä salaista rakastajatarta, vaan oli perheen orjatar tai palvelijatar, jonka mies otti seksikumppanikseen antamatta hänelle kuitenkaan vapaan vaimon oikeuksia. Toki lienee mahdollista, että sivuvaimon asemasta on voinut ”ylentyä” vapaaksi vaimoksi. Sivuvaimoakaan ei ymmärtääkseni voinut noin vain heittää pois ilman erokirjan kirjoittamista. Sivuvaimolla oli siis selvä asema miehen puolisona, hän ei ollut samassa asemassa kuin muut orjattaret.
Suomessa isännät saattoivat menneinä aikoina painostaa maatilan piikoja seksipuuhiin itsensä kanssa. Vaikka kysymys ei ole raiskauksesta, siinä on kyse työnantajan aseman hyväksikäytöstä. Samantyyppistä hyväksikäyttöä lienee ollut VT:n patriarkoilla, kun he ovat vaatineet orjattaria ryhtymään sivuvaimoikseen. Orjattaren elatus on ollut täysin isännän käsissä. Hän on voinut uhata lähettää orjattaren pois, jos ei ole alkanut sivuvaimoksi. Toisaalta sivuvaimoksi alkamalla on saattanut pystyä jollain tavalla ylentymään ja saamaan etuja, joita tavallisen orjattaren asemassa ei ole ollut mahdollista saada.
Onko moniavioisuus raamatullista
Vanhassa testamentissa mainitaan monia Pyhiä, joilla oli useita vaimoja.
Vääjäämättä mieleen tulee, hyväksyykö Jumala sen, koska ei nuhtele, vai ei.
Usein sekoittuukin asia, mikä on Jumalan tahto, ja mikä ihmisten tahto. Sitä myös sekoittaa se, että ymmärrettiin niin, että Kuningas omistaa kaikki ihmiset. Todellisuudessa omistaja on Jumala.
Jeesusta tentattiin usein juuri tästä ja Jeesus viittasi 1. Moosekseen ja sanoi; "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi? Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin
että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala
on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." Kun Jeesukselle esitettiin jatkokysymys, miksi
Mooses oli säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja, Jeesus selitti,
että syy on ihmisen sydämen kovuudessa.
Liittohan oli alun perin miehen ja naisien välillä, mutta lankeemuksessa tuli aivan muuta ja siksi Jumala teki lain, ja sen juuri ja ainoastaan Israelin kansalle, omalle kansalleen.
Laki turvasi aina heikomman etua (Matt.19:4-12).
Jumala varoitti, ettei Israelin kuninkaalla ei saanut olla monia vaimoja, kuten ympärillä olevien kansojen kuninkailla oli.
Siitä huolimatta lähes kaikilla Israelin kuninkailla oli useita vaimoja.
Uuden testamentin aikaan juutalaisten keskuudessa ei hyväksytty moniavioisuutta.
SENTÄHDEN TÄMÄ KYSYMYS EI KOVIN VOIMAKKAASTINOUSE ESIIN evankeliumeissa. Se oli jo selvää juutalaisille.
Juutalaiseen kulttuuriin kuuluu se, ettei selviä asioita tarvitse toistella.
Toisaalta kyllä, niissä nousevat kyllä esiin monet muut ihmiselämän ongelmat; avioliiton osilta erityisesti kysymykset aviorikoksesta ja avioerosta.
Kysymys moniavioisuudesta NOUSI ESIIN VASTA SIINÄ VAIHEESSA, kun seurakuntaan alkoi tulla myös PAKANOITA, heille ei aina ollut juutalainen kulttuuri tuttua, kuten ei kaikille palstalasillekaan, mukaan luettuna luterilaiset papit.
"Jumala varoitti, ettei Israelin kuninkaalla ei saanut olla monia vaimoja, kuten ympärillä olevien kansojen kuninkailla oli."
Totta. "Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta" (5. Moos. 17:17).
"Siitä huolimatta lähes kaikilla Israelin kuninkailla oli useita vaimoja."
Totta tuokin. Useita vaimoja ottanut Daavid oli kuitenkin Herran palvelija:
"Sen jälkeen, kun Daavid oli siirtynyt Hebronista Jerusalemiin, hän otti vielä useita vaimoja ja sivuvaimoja, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä." (2. Sam. 5:13.)
"Jerusalemissa Daavid otti lisää vaimoja, ja hänelle syntyi vielä poikia ja tyttäriä." (1. Aik. 14:3.)
Sen sijaan lukuisia vaimoja ottanut Salomo luopui Herrasta. Useiden vaimojen ottaminen ei vienyt Salomolta uskoa. Se vei, että Salomo otti vaimoikseen vieraiden jumalien palvelijoita, jotka käänsivät hänen sydämensä uhraamaan vieraille jumalille.
1. Kun. 11:
Salomo palvelee vieraita jumalia
1 Kuningas Salomolla oli vaimoinaan lukuisia vieraiden maiden naisia, joita hän rakasti. Faraon tyttären lisäksi hänellä oli moabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, sidonilaisia ja heettiläisiä vaimoja.
2 He olivat lähtöisin niiden kansojen parista, joista Herra oli sanonut israelilaisille: "Pysykää loitolla heistä, ja hekin pysykööt teistä loitolla. Muuten he viekoittelevat teidän sydämenne omien jumaliensa puoleen." Salomo rakasti näitä naisia ja kiintyi heidän jumaliinsa. [2. Moos. 34:16 ]
3 Hänellä oli seitsemänsataa kuninkaallista vaimoa ja kolmesataa sivuvaimoa, ja he veivät hänen sydämensä harhaan.
4 Salomon vanhuuden päivinä vaimot viekoittelivat hänen sydämensä muiden jumalien puoleen, eikä hän ollut enää täydestä sydämestään uskollinen Herralle, Jumalalleen, niin kuin hänen isänsä Daavid oli ollut. [Sir. 47:19]
5 Salomo rupesi palvelemaan Astartea, sidonilaisten jumalatarta, ja ammonilaisten iljetystä Milkomia. [Tuom. 2:13; 2. Kun. 23:13]
6 Salomo teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, eikä seurannut Herraa uskollisesti niin kuin isänsä Daavid.
7 Hän rakensi Jerusalemin itäpuolella olevalle vuorelle uhripaikan Kemosille, moabilaisten iljetykselle, ja ammonilaisten iljetykselle Milkomille. [4. Moos. 21:29]
8 Samoin hän teki uhripaikkoja muitakin vierasmaisia vaimojaan varten, niin että he saivat suitsuttaa ja uhrata jumalilleen.
9 Herra vihastui siitä, että Salomon sydän oli kääntynyt pois hänestä, Israelin Jumalasta. Vaikka Herra oli kahdesti ilmestynyt Salomolle [1. Kun. 3:5, 1. Kun. 9:2]
10 ja kieltänyt häntä palvelemasta muita jumalia, hän ei ollut totellut Herran kieltoa. [1. Kun. 6:12]
11 Herra sanoi Salomolle: "Sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani etkä määräyksiä, jotka sinulle annoin. Sen tähden minä repäisen rikki valtakuntasi ja annan sen palvelijallesi. [1. Sam. 15:28, 1. Sam. 28:17; 1. Kun. 14:8]
12 Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi, minä riistän sen poikasi kädestä.
13 En myöskään riistä pojaltasi koko valtakuntaa, vaan jätän hänelle yhden heimon palvelijani Daavidin ja valitsemani kaupungin, Jerusalemin tähden." [1. Kun. 12:17 | 2. Sam. 3:18 ]
Niin voi käydä nykyäänkin. Jos otat vieraan jumalan palvelijan puolisoksi, hän kääntää sydämesi uhraamaan myös omalle jumalalleen. Onhan huomattava, ettei Salomo suinkaan tyystin lopettanut uhraamasta Herralle. Hän vain ajatteli, että taivaaseen on monta tietä, parasta varmistella niistä kaikkia. Miten tyypillinen ajattelutapa nykyäänkin: monta tietä taivaaseen, parasta uhrata kaikille jumalille.
Raamatun aikanakin useimmilla miehillä oli vain yksi vaimo, sillä silloinkin haaremin pitäminen vaati varallisuutta. Samoinhan nykyäänkin muslimimaissa, joissa moniavioisuus on sallittua, käytännössä n. 99,9 % miehistä lienee yksiavioisia. Suomessa Hjalliskin joutuu pitämään vain yhtä vaimoa kerrallaan.
Moniavioisuus on täysin normaalia. Useimmat maailman kulttuureista suosittelevat monimiehisyyttä mutta sitten käytännössä useimmat avioliitot ovat kuitenkin vain yhden miehen ja yhden naisen välisiä. Monissa monivaimoisuuden sallivissa maissa vaimojen määrä riippuu miehen varallisuudesta. Kyvystä elättää sekä vaimot että suuri määrä jälkeläisiä.