Maksakirroosidiagnoosin jälkeinen juominen

Äitini sai maksakirroosidiagnoosin noin kolmisen vuotta sitten, jolloin joutui sairaalaan ja oli hyvin lähellä kuolla. Keltaisuus, nestettä vatsaontelossa, verioksennukset etc. No, toipui kuin toipuikin ja lopetti tämän jälkeen alkoholin käytön kokonaan.

Sairaalakeikan jälkeen kävi muutaman kerran kontrolliverikokeissa ja kaikki on ollut ok. Muutenkin on nyt tämän sairaalareissun jälkeen ollut terve ja hyvävointinen.

Paitsi nyt sitten viimeisen puolen vuoden aikana olen muutaman kerran puhelimessa ollut kuulevinani, ettei siellä ollakaan ihan selvin päin. Ja totta tosiaan, lomalla yhtenä päivänä oli ihan todistetusti kännissä kuin käki. Väittää, että oli vain poikkeus, eikä ole muuten juonut.

Mutta, mutta: vaikka olisi tottakin tämä vain pari juomiskertaa, niin miten mahtaa maksa kestää? Minun varoittelut maksasairaudella torpataan niin, että ei viina koskaan hänen maksalleen mitään tehnyt, ne oli ne kolesterolilääkkeet jotka on nyt lopetettu (uskokoon kuka tahtoo). Ammattitaidottomat lääkärit vain huijaa. Ja eikä hänellä mitään kirroosia ole, koska ei näytepalaa otettu. Oli kuulemma vain lääkkeiden aiheuttama maksatulehdus, joka on jo parantunut.

No, oli miten oli; maksassa on jotain ollut ja nyt on juominen ainakin jossasin määrin aloitettu uudelleen. Olen kovasti huolissani, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Onko muilla vastaavasta kokemuksia?
15549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ota ensimmäiseksi selvää, mistä olet antanut itsellesi ymmärrettävän, että tyypillä on kirroosi diagnisoituna? Väität sitä totuutena, potilas eri mieltä. Jompi kumpi väärässä.

Samalla voisit kyllä varata itsellesi ajan psykiatrilta, olet sairaalloisen luuloharhainen muitten ihmisten asioista, sekä mielikuvituksesi kehitteleemielikuvituksellisia sairauksia terveille ihmisille.

Järkevintä olisi, että työnnät löylykauhan syvälle perceeseesi ja menet kerholle rukoilemaan toveriseuraan äidillesi loppuiän kestävää toipumista parantumattomansta sairaudestaan, alkoholismista.

Äänestä
  • Olet vain perssilmään kiintynyt juoppoidiootti...

    Äänestä

Huoleni loppuivat välittömästi, kun työnsin löylykauhan perceeseeni !

Äänestä

Tuo viesti olisi voinut olla minun kirjoittamani. Minun äitini kuoli maksakirroosiin 6 v päästäaatuaan diagnoosin. Ei uskonut hänkään diagnoosiaan oikeaksi. Jatkoi tissuttelua kuitenkin kunnes vointi meni niin huonoksi, ettei jaloillaan pysynyt. Sairaalassa oli keltaisen muutaman viikon, meni maksakoomaan ja kuoli. Tiedän tuon huolen, se on raastavaa. Koita jaksaa ja et voi äidin puolesta lopettaa hänen juomista koskaan.

Äänestä

Äitisi juomiselle sinulla ei ole valtuuksia tehdä mitään. Omasta olostasi voit huolehtia vaikkapa tapaamalla ihmisiä, jotka ovat tai ovat olleet samanlaisssa tielanteissa kuin sinä. Heitä voit tavata Al-Anon yhteisön kokoontumisissa.

Äänestä

Alkoholistin puheiden ainoa tarkoitus on edesauttaa hänen juomistaan. Jos alkoholisti on kerran juonut itsensä kirroosikuntoon, hän tekee sen uudestaan; takuulla ei kyseessä ole yksi tai kaksi erillistä kertaa.

Hän tarvitsisi tehokasta ulkopuolista apua jotta kykenisi näkemään tilansa. Voit vain yrittää saada hänet uskomaan tämä. Ja rukoilla.

Äänestä

Ei syytä huoleen.Äitisi on valinnut tiensä ja kuolee pian.Se ei ole sinun vikasi etkä sinä voi asialle mitään.Kukaan ei voi asialle mitään,joten älä ainakaan syyllistä itseäsi tai muitakaan ulkopuolisia.Ainoa syyllinen asiaan kuolee pian.

Yritä elää omaa,kunnollista elämääsi ja vain todeta tapahtuvat tosiasiat.
Tässä asia tiivistettynä.

Äänestä

Olipa sairas viesti. SINÄ olet syyllinen äitisi kuolemaan. Muista aina se!

Äänestä

"täys ääliölle" Syytätkö omaa juomistasi toisten aiheuttamaksi? Sinähän olet se joka juo.. Oma valinta se on silloin. Toinen oma valinta on itse haluta lopettaa. Muista sinä tämä!

Äänestä

"Ainoa syyllinen asiaan kuolee pian."

Ainoa? Alkoholismi on sairaus. Todella törkästi sanottu. Noin sanomalla takuuvarmasti saadaan toinen tapettua alta aikayksikön.Alkoholismi-nimistä sairautta voidaan hoitaa mm. tukemalla alkoholistia olemaan juomatta jos tällä lisäksi on siihen oma halu, ei todellakaan syyllistämällä! Vai onko alkoholistejakin kahta eri lajia; niitä, jota tarvitsevat raitistuakseen tukea ja kannustusta lähipiiriltään ja sellaisia, jotka raitistuvat päähän potkimalla?

Äänestä

Raitistumiseen tarvitaan OMA HALU! Äitisi ei ole löytänyt sitä vielä koska puolustelee omaa juomistaan niin pontevasti.
Äitisi pitäisi saada ehdottomasti poikki juominen ja raitistua kokonaan.Maksa pettää kohta lopullisesti.
Syy ei ole missään tapauksessa sinun!

Äänestä

Ei ole äidinkään syy. Kuka alkoholismigeeniä kantava tekee lapsia, joilla on vahva taipumus saada samasta sairaudesta kärsiviä lapsia?! Kuka/millainen ihminen on niin vastuuton?

Äänestä
  • "Kuka alkoholismigeeniä kantava tekee lapsia, joilla on vahva taipumus saada samasta sairaudesta kärsiviä lapsia?!"

    Kärsiikö vastasyntynyt lapsi alkoholismista?, (pois lukien tietenkin FAS-lapset jotka ovat raskauden aikana altistuneet alkoholille.)
    Entä pitäisikö alkoholismi geeniä kantavien alkoholistien lapsille perustaa omia AA-kerhoja?
    Varhaisen puuttumisen periaatteella, ongelmia ennalta ehkäisten. LOL

    Äänestä

  • "vielä vakavampaa" Alkoholismi on vakava sairaus eli en vähättele sitä alkuunkaan. Silti ottaisitko huomioon että ei ne geenit pelkästään kaikkea aina ratkaise. On myös paljon muita vakavia sairauksia mitkä kulkevat geeneissä eli tuolla sun ajatuksella meitä ihmisiä ei taitaisi olla tällä pallolla juuri yhtään.Eli eivät vakavat sairaudet liity vain alkoholiin.
    Eli olisiko vaikka mut pitänyt abortoida vaikka äitini ei ole/ollut alkoholisti mutta suvusta geenejä löytyikin isän puolelta? Enkä ole yhtään katkera geeneistäni vaikka eivät niiiin täydelliset olekaan.
    Mitenkä on sun sukutaulusi laita? Geeniperimät tulevat sukupolvienkin takaa..
    Vaikka tämä nyt alkoholismi palsta niin juuri tämä sairaus on vain yksi sairaus muiden riippuvuus sairauksien joukossa.
    Laitappa palautetta.

    Äänestä

V-U, te ootte kipeitä löylykauhoinenne. Oikeeesti, hohhoijaa, kuka tollasta shittiä jaksaa edes kirjoittaa. Hankkikaa niin pitkä kauha, että sen voi työntää joko perästä tai nielusta, ihan sama!!! Kunhan jostain päästä tulee ulos :DDD

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tytär12456 kirjoitti:

Äitini sai maksakirroosidiagnoosin noin kolmisen vuotta sitten, jolloin joutui sairaalaan ja oli hyvin lähellä kuolla. Keltaisuus, nestettä vatsaontelossa, verioksennukset etc. No, toipui kuin toipuikin ja lopetti tämän jälkeen alkoholin käytön kokonaan.

Sairaalakeikan jälkeen kävi muutaman kerran kontrolliverikokeissa ja kaikki on ollut ok. Muutenkin on nyt tämän sairaalareissun jälkeen ollut terve ja hyvävointinen.

Paitsi nyt sitten viimeisen puolen vuoden aikana olen muutaman kerran puhelimessa ollut kuulevinani, ettei siellä ollakaan ihan selvin päin. Ja totta tosiaan, lomalla yhtenä päivänä oli ihan todistetusti kännissä kuin käki. Väittää, että oli vain poikkeus, eikä ole muuten juonut.

Mutta, mutta: vaikka olisi tottakin tämä vain pari juomiskertaa, niin miten mahtaa maksa kestää? Minun varoittelut maksasairaudella torpataan niin, että ei viina koskaan hänen maksalleen mitään tehnyt, ne oli ne kolesterolilääkkeet jotka on nyt lopetettu (uskokoon kuka tahtoo). Ammattitaidottomat lääkärit vain huijaa. Ja eikä hänellä mitään kirroosia ole, koska ei näytepalaa otettu. Oli kuulemma vain lääkkeiden aiheuttama maksatulehdus, joka on jo parantunut.

No, oli miten oli; maksassa on jotain ollut ja nyt on juominen ainakin jossasin määrin aloitettu uudelleen. Olen kovasti huolissani, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Onko muilla vastaavasta kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu