Hyvää huomenta kaikille. Aamuni ei tosin alkanut hyvin...kävin tapani mukaan katsomassa postini ja siellä oli seuraavanlainen viesti:
”Lillithillä taas kruunu vaikkaa kahdesti meni joten mistähän mä kruununi löytäsin”
Nici lilitth käyttää ainakin kahta eri niciä, toinen on ajan.puuterihuntu.onhan hänellä muitakin, jotka tunnistaa kirjoituksistaan ja jopa myöntänyt ne omikseen.
Eräs Luotsi poisti hiljan häneltä VIP statuksen nicistä ajan.puuterihuntu ja nyt joku toinen Luotsi vipannut hänet tuolla toisella nicillä. Ko.olevan chattärin käytös ei ole mielestäni vipin arvoista, joten aiheesta on poistettu.
Muistaakseni olemme sopineet keskuudessamme, että luotsi joka poistanut vipin myös palauttaa sen?
Ymmärtänette varmaan toisen chattärin suuttumuksen kun hänelle ei ole palautettu vipiä, vaikka oman kertomuksensa mukaan se poistettu aiheetta ja siitä mitään ilmoittamatta.
Tämä moka ei ole suinkaan chattärin, vaan luotsin joka vipin antanut.
Nici lilitth on taitava keskustelija niin halutessaan ja uskoisin, että täten saanut luotsin vakuuttuneeksi fiksusta käytöksestään.
Voisimmeko sopia, että jos luotsi ei tunne hyvin jotakuta vipin pyytäjää, tiedustelee sitä huoneen ns. vakiluotseilta, jotka pääsääntöisesti tuntee chattärit ja tietää heidän käytöksestään?
Nuo VIP statukset kun ovat joillekkin chattäreille "henki ja elämä". *nauraa*, niin ja ikuinen riidan kuin kateuden aihe.
Hyvää loppuviikkoa toivotellen!
Chat Luotsit.
8
106
Vastaukset
Itse en vippaa ellen tunne kunnolla chattaajaa enkä välttämättä vaikka tuntisinkin, etenkään mikäli tiedän että on (ehkäpä jopa useampikin) vip jo ennestään. Yksi ilta tuossa minulle juurikin suututtiin kun en suostunut vippamaan vaikka vannottiin että on asiallinen jne., mutta en tuntenyt kyseistä chattajaa joten ystävällisesti totesin etten silloin häntä vippaa. Kun nuo vipitkin ovat vähän sellaisia että tiedän monia joilla voi olla kolme ellei enemmänkin näitä vippejä eri nimimerkeillään. Mielestäni ehkä max. 2 olisi hyvä taikka sitten vain yksi/chattaaja.
Koko vip statuksen myöntäminen pitäisi ottaa luotsien harteilta pois. Olisi yksi riidan aihe vähemmän.
Eihän vippejä ole pakko myöntää ollenkaan, jollei halua. Minulle kävi vastaavanlainen tapaus. Minun antamani vippi oli poistettu. Kysyin poistaneelta luotsilta syytä ei vastannut, kumminkin myöhemmin tuli viesti, että voin antaa sen takaisin jos henkilö pyytää. Vanhimmat huoneessa on eräs chättäri joka on useasti minulta kysynyt, koska hän saa vipin takaisin. Kokoasiasta en tiedä mitään, joten sanoin kysy vipin poisottaneelta luotsilta. Osa vipeistä on niin vanhoja, että niiden antaja sefu ei välttämättä ole enään tehtävässä, joten sen pois otto tarvittaessa on hankalaa. Monet chättääjät pyytävät vippiä siksi, että pääsisivät täyteen huoneeseen, tuo suinkaan ei ole vipin antamisen perusta. Myöskin vippiä haluava henkilö voi esim. Nuoret aikuiset sivulla käyttäytyä hyvin, mutta esim. Tukikeskustelussa ei. Tämäkin olisi mielestäni syy keskusteluun huoneiden luotsejenkanssa, annetaanko vippiä vai ei.
Minä en vippaa, enkä suosittelekaan enää ketään ja se on fakta ja pitää nyt!
Harkinnassani ollut, että jätän koko homman, koska tämä on mennyt nykyisin kaikilta tahoilta *ei mielekkääksi* ja näyttää, että jopa puolueelliseksi tietyltä taholta.
Pitäisi olla vaan koko aika nöyrä ja madella maassa hattu kourassa, eikä saisi sanoa mielipiteitään, vaikka niitä on välillä kysyttykin julkisesti, mitä mieltä kukin on esim. vaikka uudistuksista jne.
Huoneet meni melkolailla piloille, ei ne nyt noin vapaiksi olisi saanut tulla sentään, kun ei ole enää minkäänlaisia rajoituksia.
Itse *jonnekin suuntaan" jokin aika sitten, kun oli se tiukka systeemi voimassa vielä ja kaikki valittivat tuosta muutoksesta, tai ns. tiukennuksesta vanhoihin sääntöihin, niin sanoin... ja ehdotin, että *he ovat asiakkaita ja eihän heidän elämää voi joku Suomi24 määrätä " Tuolla en tarkoittanut sitä kuitenkaan, että tuolla eleltäisiin, kuin " pellossa " täysin sikin sokin ja taaskaan chattaajat eivät olekaan tyytyväisiä. Ylläpito ei ole tyytyväinen ollenkaan, kun sinne olen sanonut heille suoria mielipiteitäni, sekä chattareiden. Mietin, että onko tässä enää mitään järkeä tai mieltä koko touhussa. Hukkaan tuntuu menneen täällä se 10 vuotta ja risat tältä osin.
Taitaisi ehkä sittenkin olla mukavampi olla vain ihan normi chattarina tuolla muiden kanssa... hmm...Ja sitten vielä se että chattareita vipataaan ennenkuin tuo 6kk on täynnäkään, kuten kuuleman mukaan eräskin chattaaja oli vipin jo saanut ennenaikojaan, keneltä, en tiedä mutta itse en ole vipannut.
Heissan kaikki!
Saaks mää rutista täällä taas, että ette hermostu minuun?
Miettinyt tässä että ehdoittaiskos todellakin YP:lle, että vain he antaisivat noita VIP statuksia chattäreille tai poistetaan kokonaan tuo VIP systeemi.
Aina kun menen valvomaan vanhemmat huoneeseen alkaa se valitus,miksi tuolla tai tuolla on vip ja multa poistettiin, eikä kukaan luotsi kertonut syytä. Kytätään ja tarkistetaan chattäreiden profiilit ja annas olla jos löytävät jonkun nicin joka ei täytä YP:n antamia määräyksiä esim. rekkausajan suhteen (6kk). No löytyihän sieltä semmoinenkin taas ja niin alkoi narina. Nici puhinnalle_ on rekannut 20.05.2014 ja omaa vipin, (kuka lienee taas vipannut).Ko. chattäri ei edes käyttäydy "kruunun" arvoisesti, aika useasti nimittelee rumasti toisia chattäreitä, kiroilee ja kehuu, että hän on vanha sefu, ym. Vanhasta nicistä poistettiin VIP juuri tuon huonon käytöksen (huorittelun) vuoksi.
Tein tänään päätöksen, että yhtäkään vipiä en anna ja en myöskään suosittele yhtäkään niciä luotsiksi. Saatampa olla poissa näkyvistä hetken aikaa jos vaikka seuraisin vain sivupöydässä huoneen menoa ja meininkiä.
Kivaa viikonloppua kaikille!Niinkuin aikaisemmin jo mainitsin, vippiä ei ole pakko antaa ollenkaan.Pelkkänä kriteerinä ei ole se, että 6kk on täynnä, vaan henkilö on käytökseltään toisiakohtaan hyvä ei hauku, eikä mene mukaan riitatilanteisiin. Kielenkäyttö myöskin cättäreitä kohtaan tulisi olla hyvä. Mitään varsinaisia ohjeita vipinantamiseen ei mielestäni ole annettu yp.taholta, kuin tuo 6kk ollut cätissä aktiivisesti mukana. porukoilla on vääräkäsitys siitä, että kun 6kk täyttyy saa automaattisesti vipin, näinhän se ei ole. Kertokaapa jos olen väärässä.
Hei lkor!
Ei ole siitä kyse onko pakko antaa vai ei sitä pahuksen vipiä, vaan siitä, että niitä annetaan tarkistamatta asiaa eli ei noudateta tuota 6kk määräaikaa ja myös niille jotka eivät kirjoittele asiallisesti!
YP on antanut seuraavanlaisen ohjeistuksen:
Chat-huoneen sheriffit myöntävät vip-oikeuksia ahkerille ja asiallisille chattaajille. Kun olet ollut Suomi24:n jäsen yli kuusi kuukautta ja täytät muut vipin ehdot, ota yhteys chat-huoneen sheriffiin ja pyydä häneltä vip-oikeuksia. Jätän tämän "jahnaamiseni" tähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000538890824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?112267Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1771368Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja171026- 61857
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41837Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37682Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75612