Millismietteitä

Omistan akvaarion ( 54 l. ) ja se on ollut muutaman vuoden tyhjillään. Eilen kokeilimme mieheni kanssa kestääkö saumat vielä vettä ja kestiväthän ne.
Joskus meillä oli miljoonakaloja, ja muistelen,että olivat hyvin helppoja kaloja, joskin hyvin lyhytikäisiä. Montako miljoonakalaa tuohon altaaseen mahtuisi? kiitoksia
3187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Millisten pito riippuu pitkälti vesijohtovedestäsi, koska laji tarvitsee kovaa vettä. Yleensä Suomessa vesijohtovesi on liian pehmeää ja akvaarioveden kovettaminen on oma urakkansa. Muistelet, että kalat olivat lyhytikäisiä. Nykyiset millikset ovatkin jalostettu "piloille", mutta suurin syy tuohon lyhytikäisyyteen lienee teilläkin ollut se liian pehmeä vesi. Kysykääpä vesilaitokselta veden arvoista ja tehkää päätös sitten. Millisten määrä riippuu paljolti siitä, otatteko muitakin kovan veden kaloja altaaseen. Kannattaa myös muistaa, että hyvissä olosuhteissa miljoonakala on lisääntymisessä nimensä veroinen...

Äänestä

Kuten edellinen vastasikin, ovat aika innokkaita lisääntymään (itse tajusin tuon miljoonakala -nimen vasta vähän aikaa sitten :D *miten niin hölmö*). Mutta jos ottaa vain toista sukupuolta, ei liikakansoituksesta luonnollisesti ole vaaraa.

Äänestä

Tehän voisitte tehdä niin, että hankitte isomman akvaarion varsinaiseksi pääakvaarioksi ja pidätte tuon 54 litraisen karanteeni yms. käytössä. ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millis kirjoitti:

Omistan akvaarion ( 54 l. ) ja se on ollut muutaman vuoden tyhjillään. Eilen kokeilimme mieheni kanssa kestääkö saumat vielä vettä ja kestiväthän ne.
Joskus meillä oli miljoonakaloja, ja muistelen,että olivat hyvin helppoja kaloja, joskin hyvin lyhytikäisiä. Montako miljoonakalaa tuohon altaaseen mahtuisi? kiitoksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu