mikä miehessä tekee sen että aloitetta ei voi tehdä muuten kuin päissään ja kahden kesken. kyseinen mies on kuin ei huomaiskaan mua, jos seurassa on muita. mutta sitten, kun päästään kahden kesken olemaan - piru on irti. joskus kun olemme kahdestaan,sitä vain puhutaan ja vilkuillaan molemmat eri suuntiin - pientä härnäystä tietenkin tapahtuu. toisinaan sitten, kun molemmat on ottaneet muutaman rohkaisuryypyn sitä päädytään nukkumaan hellästi vierekkäin ja suudellaan. kumpikaan ei soittele tms. minun passiivisuus johtuu nyt lähinnä siitä että olen tehnyt selväksi mitä hän minulle merkitsee enkä ala ahdistelemaan enempää.
joskus on jälleen näkeminen ollut aika myrskyisää, molemmat ovat vain aukoneet päätään toisilleen ja olleet kuin toinen olisi vain ilmaa. mikä tätä miestä riivaa?
itse olisin heti valmis ottamaan hänet omaksi rakkaaksi ja lopettamaan turhat juoksut, mutta mies ei jostain syystä ota asiaa vakavasti (pintapuolisesti katsottuna), mutta luulisi että hänenkin päässään tunteet olis hieman kuumana...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tekstisi oli juuri kuin omasta tilanteestani myös; mies ei osoita mitään huomiota kun paikalla on toisia tai jos alkoholilla ei ole osuutta asiaan. Hän syyttää tästä ujouttansa mutta ei hän kylläkään sellaiselta tunnu. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet sellaistakin tunteiden heittelehdintää palavasta rakkaudesta vihaan ja välinpitämättömyyteen. Joten ikävä kyllä en osaa neuvoa mutta koitetaan kestää ja keksiä jotakin tai jatkaa elämää ilman häntä...
mutta ku tämä pieni ihminen tuntee itsensä niin tyhjäksi jos joutuu jatkamaan eteenpäin ilman sitä yhtä ainoaa ihmistä. Tulevaisuus nyt kuitenkin näyttää siltä että aloitetta ei miehen puolelta tunnu kuuluvan... viisainta olis luovuttaa, mutta kun ei voi! arvuuttelisin sitten loppuelämän - mutta kun, jos, ehkä, höh