Kuntoutustuelle jatkoa hakemassa ja hoitosuunnitelmaan terapiaa useita kertoja.
Ahdistaa jo etukäteen koko touhu, mutta kai se on mentävä. Onko noista kenellekkään ollut yhtään mitään iloa? Kyllähän jossain oli juttua kuinka mahtavaa eläminen on nyt yms paskaa..Muuttaako ne siis ihmisen luonteenkin saatana.
Ahdistaa jo etukäteen koko touhu, mutta kai se on mentävä. Onko noista kenellekkään ollut yhtään mitään iloa? Kyllähän jossain oli juttua kuinka mahtavaa eläminen on nyt yms paskaa..Muuttaako ne siis ihmisen luonteenkin saatana.
Vastaukset 11
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=zXsjkmh_kHY
Onko kyseessä oikeasti psykoterapia, eikä vain sairaanhoitajan/depressiohoitajan antama "keskusteluapu".
Harvemmin olen kuullut, että ketään pakotetaan psykoterapiaan,. Paljon yleisempää on se etteä psykoterapiaa ei saa (joko julkista tai ei edes Keöan psykoterapiatukea).
Paljon, paljon yleisempää on pakottaa ihmiset syömään lääkkeitä.
Minulle ainakin on ollut suuri ilo ja apu psykoterapiasta, tuskin olisin enää edes hengissä ilman sitä. Mutta ongelma on "sen oikean" löytäminen.
Kaikille on suuri ongelma avautua kipeistä asiosta "tuntemattomalle". mutta jos se suhde ei ala toimia, niin sitten pitää vaihtaa.
Onko sinulle selitetty psykoterapiamuotoja, vai onko kyseeessä joku sovittu kunnan psykoterapeutti?
Kuvaisin psykoterapian etua siten, että ns. käymällä läpi niitä todella ikäviä asioita, voi jättää ne taakseen ja olo kevenee. Terapia on rankkaa puuhaa, mutta lopussa kiitos seisoo ( toivottavasti). Minä ole saanut pitkästä psykoterapiasta myös eväitä elämääni eli osaan sanoa ei ja valita paremmin asioita ja vetää rajaa seiihen miihin suostun ja mihin en. Sekin edistää hyvinvointiä, kun ei pöllöile.
No joo, pakottaminen liian jyrkkä ilmaisu, mutta hoitosuunnitelma oltava jos meinaa kuntoutustukea saada ja psykoterapia yksi hoitomuoto, joten vaihtoehdot siinä.
Oletko työkyvyttömyyseläkkeellä nimim Terapiatapaus?
Suuri ongelma avautua kipeistä asioista tuntemattomalle? Kyllä, enkä todellakaan meinaa avautua, pidän asiani ominani, vaikka mitään mullistavaa ei olekaan tapahtunut. Ainut mikä tulee kaiken maailman terapioista mieleen on vittu mitä paskaa..
Älä hyvä ihminen vie terapiapaikkaa joltakulta, joka olisi halukas sitä hyödyntämään ja jolla olisi kykyä siitä hyötyä.
On aivan turhaa ja hölmöä mennä istuntoihin mykkänä istumaan tai puhumaan puuta heinää (ja sitten jälkeenpäin sanoa, ettei sekään mitään auttanut).
Niimpä. Turhaa ja hölmöä, mutta byrokratia vaatii niin, joten sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Piste.
Voit (jos on fiksu hoitaja) sopia, että tulet "ilmottautumaan" vaikka kerran kuussa.
Näin et vie oikealta hoidolta tilaa ja aikaa.
Tällä tavalla ns. supportiivisessa hoitosuhteessa toimitaan eli kun tavoitteena oikeasti ei enää ole hoidon kautta saada muutosta aikaiseksi, kuten sinulla nyt selvästi on.
Supportiivisen hoitosuhteen käynnit voit yrittää sopia lyhyemmiksi (15min..30min), kuin oikeat terapiakäynnit.
Minä menisin mielelläni terapiaan, mutta en taida julkisen kautta päästä, eikä ole oikein varaa yksityiselle.
Haluaisin vihdoinkin päästä käsittelemään nuoruusajan asioita, kuten yläasteaikojen koulukiusaamista, joka on vaikeuttanut ihmissuhteiden muodostamista, työelämää jne. Tuntuu että nimenomaan haluaisi päästä purkamaan sydäntään ja puhua näistä asioista edes jollekin. Ei ole oikein sellaisia kavereitakaan joille noista viitsisi puhua.
Mihinkään sairauseläkkeelle tms. en edes haluaisi. Pidän työstäni ja haluan jatkaa työelämässä vielä pitkään. Olen siis 36v mies.
Mielenkiintoinen tuo supportiivinen juttu. Ei huono ollenkaan.
Nimimerkille vaihdetaanko? niin vaihdetaan vaan, mene ihmeessä puhumaan ja vatvomaan joka ikistä tapahtumaa elämässäsi ja maksa siitä yli 2000e vuodessa.
Terapia suuntauksia on myös useita erilaisia ja itselle sopiva varmaan löytyy niiden joukosta.