Ensimmäinen Sitikkani

Seurasin kevään ja kesän aikana kun yhden autoliikkeen pihalla seissyt sitikka ei näyttänyt kelpaavan kenellekään ja lapsenikin olivat jo tulleet siihen ikään, että jollain auton romulla ne vois jo pihalla ja pellolla vähän harjoitella ajamista.

Eipä sitten muuta kuin kauppian luokse kauppoja sitikasta hieromaan ja muksuille siitä peltoautoa. Kauppias tietysti kehui kotteroaan hyväksi, mutta sehän minua vain huvitti, sentään 14 vuotta vanha ja käyttötarkoitus oli minkä jo mainitsinkin.

Kaupat kuitenkin tuli ja eihän se maksanut enää oikeastaan juuri mitään, taisi kauppias haluta eroon siitä. Käytiin kaverin kanssa eräänä iltana se hakemassa, hinattiin aluksi kun siitä oli akku niin finaalissa, että ei lähtenyt käyntiin apukaapeleillakaan.

Eihän sitä viitsinyt pitkään hinata, kun se oli niin kuin kivireki ja päätettiin laittaa se hinaamalla käyntiin ja yllättävän hyvin lähtikin. Irrotettiin köysi ja päätin ajaa sen kotiin, vaikka katsastuksen voimassaolosta ei ollut tietoakaan.

Olipa autossa tosi hyvä kyyti ja jarrutkin niin hyvät, että ensipolkaisulla meinas jakkaralta pudota.
Kotona sitten ryhdyin tutkimaan autosta löytyneitä papereita ja rekisteriotetta ym. Mittarilukema hiukan vajaa 240 000, katsastus olikin yllättäen voimassa ja ensi kevääseen saakka. Autosta löytyi myös huoltovihko, jonka tietojen mukaan "kottero" oli säännöllisesti huollettu lähes mittarilukemille saakka, viimeinen merkintä n. 215 000 km:n kohdalla, eikä siitä ollut edes paljon aikaa kulunut.

Heräsi mielenkiinto tutkia autoa vähän "eri kantilta". Ruostevikaa ei paljon löytynyt, yhden oven alaosassa ulkopuolella vähän pintaruostetta ja jossain parissa saumassa näkyi vähän ruskeaa väriä joka tuskin on mitään kummoista. (Naapurilla kolme vuotta uudempi mersu ja ihan ruosteessa ovien ja lasien reunat, takalampun vieressä puhkireikä). Muuten ihan suorapeltinen peli ja verhoilultaan täysin ehjä ja siisti. Alla oli vieläpä ihan uudet talvirenkaatkin, kitkat. (Auto ei maksanut edes noiden renkaiden hintaa).

No, minulla on kaikenlaisten romppeiden kuskaukseen itsellä vanha hyvä kiesi, mutta se meni nyt lasten peltoautoksi tarkoitetun sitikan kanssa päittäin vaihtoon. Muksut saavat ajaa nyt pellolla minun entisellä ajokillani ja minä kuskailen tavaroitani farmari BX:llä.

Taisi vanhoilla päivilläni minusta tulla sitikkamies, rupesi mieli tekemään uudempaa ja isompaa sitikkaa hupiajoon, BX:llä kuitenkin tavarat roudataan.
112614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tarinasi saa Citikka-fanin silmäkulman kostumaan ilosta ja liikutuksesta.

Äänestä

Niih...jutusta puuttui vain se, että mersunaapuriin karannut exvaimokin palasi kotiin ja lupasi ettei koskaan enää jättäisi.

Äänestä

Eikös ole mukava huomata miten ennakkoluulot vaikuttavat päätöksiin.

"Citikka ei voi olla hyvä edes uutena" on tavallinen "totuus" jota tälläkin palstalla viljellään kyllästymiseen asti.
Kun vielä löysit halvan Citikan joka on hyvä niin se pistää miettimään että mistä ennakkoluulo oli syntynyt ?
Kaveri tai työkaveri kertoi on se tavallisin tarina

Äänestä

Minäpä kerron omat kokemukseni eka Citikastani. Ostin n. 5 vuotta sitten 89-mallisen BX Break dieselin, päälisin puolin nätti auto. Ajettu 180000km. Mukava oli ajaakin, mutta valitettavasti tämä yksilö oli sellainen vikapesäke, että vaikka kuinka auton ominaisuuksista muuten pidin, pakko oli pistää auto menemään, ja laittaa tilalle toimintavarmempi peli.

Kerkesin autolla ajaa n. 20000 km, ja tuona aikana tein seuraavia havaintoja, ja tehtiin mm. seuraavia korjauksia:
- Kannentiivisteen vaihto.
- Kytkinasetelma putosi alas, niin että poljin kesken ajon tipahti lattiaan!
- Hydraulisen jousituksen pallot uusittiin taakse
- Takapyörien ripustus oli viallinen, renkaat olivat lintallaan, jouduttiin katsastuksen takia korjaamaan.
- Lämmityslaitteen vivusto oikkuili, piti avata puoli kojelautaa.
- Pelkääjän puolen ikkuna jäi alas aina jos sen erehtyi kostealla kelillä avaamaan. (lopulta teippasin aukaisunappulan piiloon, ja ongelma poistui!)
- Öljyä häipyi moottorista, ilmeisesti moottori jonkin verran söi öljyä, osa taisi vuotaa maahan.
- Jäähdytimmen kenno alkoi vuotaa, korjaus.
- Huippunopeutta auto kelasi 130-140 km/h, joka on kaiketi 20 km/h alle luvatun, ja muutenkin auto alkoi vaikuttaa tehottomalta.
- saattoi olla muutakin...

Halpahan se autokin oli, enkä usko että kaikki BX:t ovat yhtä huonoja vanhana, minulla taisi vain olla epäonnea auton valinnassa.
Ajomukavuus oli auton parasta antia, vaikka tuulenpuuskat kevyttä isoa koria heittelivätkin aika rajusti.

Mielenkiintoista oli myös havaita, että erikoinen jousitusrakenne, josta Citikka juuri tunnetaan ja jota kohtaan on ehkä kaikkein eniten ennakkoluuloja, pelasi autossa ehkä kaikista osa-alueista parhaiten.

Kun itse en kykene mitään korjaamaan, korjauskulut alkoivat olla liian suuret, ja auto vietti pajalla aivan liikaa aikaa suhteessa ajamaani kilometreihin. Peltoautoksi BX:ni olisi ollut varmaan sopiva, mutta jokapäiväiseen liikennöintiin ei.

Äänestä

Liikuttava ja kaunis tarina totta tosiaankin :)

Mutta noin se on periaatteessa omakin sitroenismi herännyt. Perhe tarvitsi 205:sta isompaa autoa ja vasta työelämän aloittaneena ei ollut paljon rahaa käytössä. Niinpä iskin silmäni deltta-auton huutokaupassa myytävistä ainoaan ulkoisesti siistiin autoon, eli beksiin. Olin sattumalta vielä koeajanut yksilön, josta silloin pyydettiin muistaakseni 8000mk ja huutamalla sain sen 3000mk:lla.

Varaajapallo ja etutolppien paluuputket olivat heti vaihdettavien listalla ja myöhemmin mehut karkasivat pitkästä jarruputkesta ja toisesta takasylinteristä. Kaikkiaan korjailin beksiä vuoden aikana noin 200 eurolla ja ostin uudet talvirenkaat. Tarina päättyi kun myin komeuden työkaverille 400 eurolla.

Seuraava auto oli -99 vuoden focus joka tuotti vain harmaita hiuksia, korjaamokäyntejä ja kismaa Fordin takuupäälikön kanssa, joten pistin vahingon kiertämään ja vaihdoin takaisin niin rentouttavaan Citroeniin.

Tyytyväinen olen xsaraan ollut, tosin kieltämättä vähän aina huvittaa farkku xsaran omaperäinen seisominen perä pystyssä kuormaamattomana... vielä minä mehulinkoon joskus palaan. :)

Äänestä

Tulihan siihen heti hiukan huoltotöitä. Ajoin sillä muutaman sata kilometriä ja hydraulinesteet katosi, piti ajaa kotiin ilman jarruja. Syy oli huonosti kiinnitetyssä hydrauliputkessa, joka pääsi vastaamaan taka-akseliin ja se oli hangannut putken puhki.

Vaihdoin jo heti tänään sen putken ja samalla jakohihnankin. Aamulla meinaan lähteä käymään sillä päiväseltään vähän pitemmän reissun (n. 1000 km), enkä usko, että negatiivisia yllätyksiä sattuu. Kuorma päälle vaan ja menoksi. Ensi viikolla käyn paineistuttamassa jousipallot, kun sain sellaisen vinkin sitikkamieheltä, jolla oli kokemusta tuollaisesta.

Äänestä
  • Tulipa vaan mieleen että noilla samoilla kilsoilla, mulla meni beksistä laturin hiilet. Olin juuri heittänyt miltein suomen päästä päähän kesälomareissun, kun sitten seuraavalla kauppareissulla meno hiljeni hiilien loppumiseen. Onneksi kotikaupunkiin ja lähelle tarvikeliikettä :)

    Kiitin siinä sitten suurempaa voimaa, ettei nuo hiilet loppuneet jonnekkin keskelle ei mitään.

    Äänestä

  • Xsara00A kirjoitti:

    Tulipa vaan mieleen että noilla samoilla kilsoilla, mulla meni beksistä laturin hiilet. Olin juuri heittänyt miltein suomen päästä päähän kesälomareissun, kun sitten seuraavalla kauppareissulla meno hiljeni hiilien loppumiseen. Onneksi kotikaupunkiin ja lähelle tarvikeliikettä :)

    Kiitin siinä sitten suurempaa voimaa, ettei nuo hiilet loppuneet jonnekkin keskelle ei mitään.

    Pitääkin nyt heti viikonlopun aikana tarkistaa ne. Välille jääminen ei tuollaisten takia juuri houkuttele, kun sentään niinkin pieni vaiva tarkistaa ja vaihtaa.

    Äänestä

  • 1050 km eilen tuli sitten ajettua melkein yhteen putkeen ja hyvin pelasi. Piti tietysti huiputkin kokeilla ja aluksi ei kulkenut kuin 140, mutta matkan aikana piristyi hieman ja neulan vaille 160 otti jo paluumatkalla. Liekö ollut hieman karstainen? Ei mikään hirveä kiihtymään, kun rekkoja joutui ohittelemaan, mutta yllättävän sitkeävetoinen moottori kuitenkin, viitosella jaksaa taajamissakin ihan nikottelematta.

    Mitähän tyyppivikoja näissä lie, vai onko mitään erityisempiä?

    Äänestä

  • Vanha kirjoitti:

    1050 km eilen tuli sitten ajettua melkein yhteen putkeen ja hyvin pelasi. Piti tietysti huiputkin kokeilla ja aluksi ei kulkenut kuin 140, mutta matkan aikana piristyi hieman ja neulan vaille 160 otti jo paluumatkalla. Liekö ollut hieman karstainen? Ei mikään hirveä kiihtymään, kun rekkoja joutui ohittelemaan, mutta yllättävän sitkeävetoinen moottori kuitenkin, viitosella jaksaa taajamissakin ihan nikottelematta.

    Mitähän tyyppivikoja näissä lie, vai onko mitään erityisempiä?

    Sanoisin ettei hyvään teini-ikään ehtineelle kulkineelle kannata erityisesti tyyppivikoja luetella, ne mitä tulee vastaan niin korjataan ja loppuaika vain ajellaan.

    Korjausoppaan ostaminen/lainaaminen saattaa olla ainoa suositeltava ennakoitava hankinta :)

    Äänestä

Aikalailla samallainen tarina minulla,Saabista,oli hyljätty takapihalle,syy moottori öljyinen.Tutkin autoa päällisinpuolin,totesin tostahan voisi saada menopelin edullisesti.Se oli naapurin takapihalla,jäi mainitsematta.Eipä muuta kuin kauppoja hieromaan,hinta oli tietenkin naurettavan halpa,noin pari perhekossun hinta.Sitten asiaan,öljyt tulivat ulos bensapumpun juuresta.oli mutterit löystyneet,siinnä kaikki. Hieman fiksailin peltejä,Saabbini oli valmis liikenteeseen,ajelin tuhansia kilometrejä,ei ongelmia,kävin jopa Nordkabissa pohjois Norjassa,ei ongelmia.Saabin tarina jatkuu,annoin sen pojalleni,hän ajeli sillä niinkuin autolla ajellaan. Mutta sitten tapahtui,jota ei voisi toivoa kenellekkään,auto hävisi parkkipaikalta,joku lainasi luvatta,kaksiviikkoa myöhemmin soitti poliisi,auto on Pukinmäen (savela) jonkin kaupan parkkipaikalla. Okei,haettiin auto kotiin.Tarina jatkuu,myöhemmin poikani lainasi autonsa kaverilleen joka rikkoi vaihteen siirtäjän.Auto seisoi parkissa maksetulla paikalla,jonka poikani tietenkin maksoi.Sitten tuli isännöitsiä,joka halusi sinedöitä Saabin kohtalon lopullisesti,kun sillä ei ajeta,miin osoite on Tattarisuo. Näin kävi auto vietiin Tattarisuolle,auton saa takaisin maksamalla siirtokustannukset. NYT MENI HERMOT,MILLÄ HELVETIN OIKEUDELLA,JOS IHMINEN MAKSAA PAIKASTAAN RAHAA,VOIDAAN MENETELLÄ NÄIN RÖYHKEÄSTI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha kirjoitti:

Seurasin kevään ja kesän aikana kun yhden autoliikkeen pihalla seissyt sitikka ei näyttänyt kelpaavan kenellekään ja lapsenikin olivat jo tulleet siihen ikään, että jollain auton romulla ne vois jo pihalla ja pellolla vähän harjoitella ajamista.

Eipä sitten muuta kuin kauppian luokse kauppoja sitikasta hieromaan ja muksuille siitä peltoautoa. Kauppias tietysti kehui kotteroaan hyväksi, mutta sehän minua vain huvitti, sentään 14 vuotta vanha ja käyttötarkoitus oli minkä jo mainitsinkin.

Kaupat kuitenkin tuli ja eihän se maksanut enää oikeastaan juuri mitään, taisi kauppias haluta eroon siitä. Käytiin kaverin kanssa eräänä iltana se hakemassa, hinattiin aluksi kun siitä oli akku niin finaalissa, että ei lähtenyt käyntiin apukaapeleillakaan.

Eihän sitä viitsinyt pitkään hinata, kun se oli niin kuin kivireki ja päätettiin laittaa se hinaamalla käyntiin ja yllättävän hyvin lähtikin. Irrotettiin köysi ja päätin ajaa sen kotiin, vaikka katsastuksen voimassaolosta ei ollut tietoakaan.

Olipa autossa tosi hyvä kyyti ja jarrutkin niin hyvät, että ensipolkaisulla meinas jakkaralta pudota.
Kotona sitten ryhdyin tutkimaan autosta löytyneitä papereita ja rekisteriotetta ym. Mittarilukema hiukan vajaa 240 000, katsastus olikin yllättäen voimassa ja ensi kevääseen saakka. Autosta löytyi myös huoltovihko, jonka tietojen mukaan "kottero" oli säännöllisesti huollettu lähes mittarilukemille saakka, viimeinen merkintä n. 215 000 km:n kohdalla, eikä siitä ollut edes paljon aikaa kulunut.

Heräsi mielenkiinto tutkia autoa vähän "eri kantilta". Ruostevikaa ei paljon löytynyt, yhden oven alaosassa ulkopuolella vähän pintaruostetta ja jossain parissa saumassa näkyi vähän ruskeaa väriä joka tuskin on mitään kummoista. (Naapurilla kolme vuotta uudempi mersu ja ihan ruosteessa ovien ja lasien reunat, takalampun vieressä puhkireikä). Muuten ihan suorapeltinen peli ja verhoilultaan täysin ehjä ja siisti. Alla oli vieläpä ihan uudet talvirenkaatkin, kitkat. (Auto ei maksanut edes noiden renkaiden hintaa).

No, minulla on kaikenlaisten romppeiden kuskaukseen itsellä vanha hyvä kiesi, mutta se meni nyt lasten peltoautoksi tarkoitetun sitikan kanssa päittäin vaihtoon. Muksut saavat ajaa nyt pellolla minun entisellä ajokillani ja minä kuskailen tavaroitani farmari BX:llä.

Taisi vanhoilla päivilläni minusta tulla sitikkamies, rupesi mieli tekemään uudempaa ja isompaa sitikkaa hupiajoon, BX:llä kuitenkin tavarat roudataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu