Mites palstalaisten kohaus sujui vai jätittekö väliin?
Kosken kohaus
Yksi nainen vain
163942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kävin kyllä, tosin tänä vuonna kohaus jäi vähän pihinäksi. Torilla soitettiin tuntematonta musiikkia niin kovalla, että ohitin sen ja menin kentälle katsomaan vanhoja autoja. Niissä oli tyyliä. Ehkä ensi vuonna voisi olla nimekäs muusikko ja muutenkin enemmän kiinnostavaa lavaohjelmaa. Nyt Nuortentuvan piha oli melkein autio ja Liikekosken rompetorilla vain yksi myyjä. Aikaisemmilta vuosilta tutut Nuortentuvan portteina toimineet arpajaislautakasatkin oli kadonneet. Koskella on isoja menestyviä yrityksiä kuten kattotuolitehdas, voisiko sieltä kysyä ensi vuodeksi mainosmielessä komeat kohausportit.
Kunnan infopiste Nuortentuvan pihalla oli hieno. Samoin se että on myös kirpputorimyyntiä, tosin olisivat voineet keskittyä sinne Liikekosken pihalle. Seolla ja Osuuspankilla on mielestäni aikaisemmin ollut enemmän näkyvämpää ohjelmaa kuin tänä vuonna. Kummassakin on mukavia ihmisiä töissä, varmasti saisivat panostettua uusiin ohjelmanumeroihin. Vähän säästöpossuvisaa ja autohenkistä kilpailua jossa heidän ihmisiään on läsnä ja juttelemassa. Ihmisshakki vähän floppasi, kävi sääliksi paksusti puettuja ihmisiä tukalassa helteessä kun peli oli vielä hidastempoinen. Palokunnan kaluston esittely oli aktiivista ja innostavaa kuten ennenkin. Samoin Karassa illan parhaat riennot.
Sanoisin että Kohauksessa oli tänä vuonna enemmän yleisöä kuin nähtävää. Voisiko järjestäjät ottaa jo keväällä yhteyttä paikkakuntalaisiin ja saada talkoohengellä mukaan uusia nähtävyyksiä. Eläimiä, vanhanajan koneita, ja seuraava neuvo kannattaa toimittaa suoraan järjestäjälle:
Se mikä paikkakunnalta varsinaisesti puuttuu on Kohaustyttö -kilpailu. Jokaisessa kunnon kesätapahtumassa valitaan kaunotar edustamaan tilaisuutta. Palkintona voisi olla vaikka tontti Tuimalantien varresta, ettei ihan kaikki naiset muuttaisi täältä kaupunkeihin pois.
http://www.tertunperennat.net/kohaus14.htm
Kannatetaan kohaustyttökisaa! Tuimalantien jokivarressahan on kymmenittäin myymättömiä tontteja. Kunta voisi nimetä paikalle Kohaustytöntien ja lahjoittaa joka vuosi kisan voittajalle järjestyksessä seuraavan tontin. Mainosarvo ja uusien asukkaiden tuomat verotulot olisi kunnalle lottovoitto verrattuna nykyisiin (onko jotain pari euroa per neliö) tontinhintoihin, kun eivät tahdo silläkään käydä kaupaksi.
Voi tyttörukka jos joutuu Koskelle jäämään...
Mikä rukka, eipä ainakaan miehistä tule pulaa.
Naiset ne on jotka pitää paikkakunnan pystyssä.
Ilman naisia Koskella ei ole yhtikäs mitään!
palstalla
Hmm.
2014
Kohaus
Palsta
Ylös
Poistettu
olin ensin torilla kuuntelemassa panteran Walk joka soi täysillä 8 kertaa, siitä jatkoin nuortentuvan kentälle autoja katsomaan joka olikin sitten suuri pettymys:( siellä pullamossö nuoriso esitteli kamalia entisöityjä autojaan, "pitsiverhoilla varustettuja Volkkareita". Onneksi paikalla oli yksi 1 genren mustang jota minäkin äänestin, joka onneksi voitti kisan. Kiitokset mustang miehelle joka voiton kunniaksi jätti jälkeensä 2 pitkää raitaa ja yskiviä kukkamekkopoikia!!tästä oli hyvä jatkaa hyvillämielin karaan bisselle!
Kara onkin baari?!
Onko Ojalan museolla myös ,ja milloin!
Kohaus k.u.s.e.e.