Argh!

Isäni on raivostuttava! Hän aina valittaa kaikesta, hän tekee AINA kaiken oikein, muut väärin, HÄNEN pitää päättää asioista. Tänään hän suuttui äidille, kun ei tuonut hänen haluamaansa maitoa ja alkoi valittamaan siitä. Äiti oli itkun partaalla ja jälleen kerran, pinnani paloi ja aloin raivoamaan hänelle. Raivosin isälle miksi hänen pitää olla niin helvetin vittumainen ja raivota yhdestä vitun maidosta. Isä vastasi että kyse on periaatteesta. Minä puolesta raivosin että "vitut sun periaatteista, siitä ei noin isoa haloota nostaa ja haukkua äitiä, tiedätkö miten vitun itsekeskeinen paska osaat olla? Tiedätkö miten kateellinen olen kavereilleni kun heidän isänsä eivät hauku vaimoaan jostain vitun maidosta." Isäni hieman järkyttyi siitä mitä sanoin ja lopulta sanoin: "On vittu maailma sekaisin kun mukulatkin alkaa vittuilee ja hyppii nenille. Sun ei tarvii puhua mulle huomisen jälkeen ikinä" Isäni sanoo aina kun suuttui etten saa koskaan enää lähteä pois kotoa/saa viikkorahaa/puhua hänelle/tms., eikä ikinä tarkoita sitä. Mutta ensimmäisen kerran kerroin hänelle että hän on itsekeskeinen ja että olen kateellinen ystävilleni. Mitä teen hänen kanssaa? Miten saisin taottua järkeä hänen päähänsä?
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ota yhteyttä asian tuntijalle tai raivoa päin naamaa ja sanoa, että inhoat häntä, älä puhu hänelle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihainen... kirjoitti:

Isäni on raivostuttava! Hän aina valittaa kaikesta, hän tekee AINA kaiken oikein, muut väärin, HÄNEN pitää päättää asioista. Tänään hän suuttui äidille, kun ei tuonut hänen haluamaansa maitoa ja alkoi valittamaan siitä. Äiti oli itkun partaalla ja jälleen kerran, pinnani paloi ja aloin raivoamaan hänelle. Raivosin isälle miksi hänen pitää olla niin helvetin vittumainen ja raivota yhdestä vitun maidosta. Isä vastasi että kyse on periaatteesta. Minä puolesta raivosin että "vitut sun periaatteista, siitä ei noin isoa haloota nostaa ja haukkua äitiä, tiedätkö miten vitun itsekeskeinen paska osaat olla? Tiedätkö miten kateellinen olen kavereilleni kun heidän isänsä eivät hauku vaimoaan jostain vitun maidosta." Isäni hieman järkyttyi siitä mitä sanoin ja lopulta sanoin: "On vittu maailma sekaisin kun mukulatkin alkaa vittuilee ja hyppii nenille. Sun ei tarvii puhua mulle huomisen jälkeen ikinä" Isäni sanoo aina kun suuttui etten saa koskaan enää lähteä pois kotoa/saa viikkorahaa/puhua hänelle/tms., eikä ikinä tarkoita sitä. Mutta ensimmäisen kerran kerroin hänelle että hän on itsekeskeinen ja että olen kateellinen ystävilleni. Mitä teen hänen kanssaa? Miten saisin taottua järkeä hänen päähänsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu