Onko helppoa saada? Siihen aikaan ei ole vielä ikinä päässyt Lappiin, nyt olisi mahdollisuus. En ole harrastanut varsinaista vaellusta, mutta kunnon päiväretkiä tekisi mieli tehdä. Paikka voisi olla vaikka tuo Pallaksen alue. Tai toisena vaihtoehtona Saariselkä. Mutta tekisi mieli lähteä " hyvän sään aikaan syyskuulla" eli ex- tempore lähdöllä kun sää suosii. Mutta saako silloin majoitusta, sanokaapas kokeneemmat. Teltassa en ajatellut nukkua.
Majoitus ruska-aikaan
Sapattilainen
5425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parhaimmalla ruskaviikolla majoitus voi olla täynnä, mutta soitappa Saariselän Panimolle ja kysy mikä on tilanne. Kiilopää on toinen paikka, jossa on huoneita.
Ruska pakkasella on paras aika samoilla ja hakea elämyksiä, tuima napsu ehkä iltanuotiolla ja kuivattuvelli evääksi.
Katsoppa TRL Ry.n sivuilta.Löytyy sopivia kohteita sopivaan hintaan...
Oltiin kuukausi sitten Saariselällä. Tällöin majoitustilaa oli runsaasti... (ei tietenkään mikään sesonkiaika) pääasiassa ulkomaisia turisteja. Saariselkä on varsin hyvä paikka, josta tehdä retkiä eri tuntureille, kullankaivuumaille ja muuten vaan maastoon. www.tunturiin.fi saa hyviä maastokarttoja lapin eri alueista (ja muutakin tarpeellista tavaraa, kuten rinkkoja). Perinteinen paperikartta osoittautuikin pettämättömäksi, koska puhelimen netti ei noilla leveysasteilla aina toimi ja suunnistaminen oli melko hankalaa aina kun laskeutui hieman tunturin juureen. Joten ei muuta kuin kompassi ja kunnon paperikartta kainaloon ja tuntureita valloittamaan. Kiilopää ja Kaunispää ovat ainakin helpot päiväretkikohteet kokemattomillekin retkeilijöille. Päivämatkan päässä on myös Norjan raja, josta löytyy taas lisää koskematonta luontoa.
Piti vielä sanomani, että Saariselälle tultaessa (Rovaniemeltä päin) on tien varressa pari suurempaa majoituspaikkaa, juuri ennen Saariselän keskustaa. Nimiä en nyt kuollaksenikaan muista, mutta majoituskapasiteettiä siis tosiaankin löytyy. En usko, että on ongelma, vaikka ajaisi perille asti ja vasta sitten alkaisi murehtia majoitusta kyllä jostain aina jonkinlainen majapaikka löytyy, vaikka osa talviaikaan auki olevista hotelleista onkin kesäisin kiinni.