Koulut alkavat kohta. Tänään oli meillä suunnittelu-VESO. Pohdittiin mikä olisi vuoden teema. Rehtori pyysi mielipiteitä.
Ehdotin merirosvo-teemaa. Tehtäisiin kreppipaperista laivoja kuvataidetunnilla, kotitaloudessa merirosvojen ruokia. Voidaan integroida ja derivoida siten että kuvitellaan derivoitavan laivan kapyysissa. Ja niin edelleen. Puhun nyt holistisesta oppimiskäsityksestä ja oppiaineiden diagonaalisesta täyspenetraatiosta.
Rehtori kysyi olenko tosissani. Hänen mukaansa en ota työtä ja työyhteisöä tarpeeksi vakavasti.
Valitsimme vuoden teemaksi yläkouluun: Diginatiiveiksi kasvattaminen - jatkuva integraatio maailmankylään.
Miten diginatiiveiksi voi kasvattaa, kun eikö natiiviksi synnytä?
Yritin vielä puskea omaa näkemystäni läpi. Sanottiin että "merirosvot" eivät voi varsinaisesti olla teema. Että mikäli olen tosissani olen ymmärtänyt teeman väärin. Teema on jotain ylevämpää ja yleispätevämpää. Mutta kysynpähän vaan: kun 2015 syksyllä istutaan taas samoissa merkeissä, kuka muistaa tätä valittua teemaa nimeltä? Kuinka moni opettaja käyttäisi lauantai-illan siihen, että "syväintegroisi" diginatiiviksi kasvamisen tuntisuunnitelmiinsa? Ei kukaan. Sillä ei ole todellista vaikutusta.
Paljon on turhaa puhetta ja turhaa työtä. Tästä haluan herättää keskustelua ja mielipiteitä. Turhat kokoukset. Turhat innovoinnit. Turha uusi OPS kohta.
Hauskaa kouluvuotta kaikille!
MERIROSVOTMERIROSVOTMERIROSVOTMERIROSVOT.
Lukuvuoden teema!
Kieltojuures
4
263
Vastaukset 4
- digidigisikisoki
Iske rehtorin korvaan lappu ja sano, että tuossa on osuuteni vuoden työstä:
"Opettajan korvaan viime vuoden ärsyttävimpiin trendeihin kuului diginatiivipuheen yleistyminen. "
http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/kaiken_takana_on_loinen/onko_diginatiiveja_olemassa - hahahhhaahaa
digidigidigidigi
kyllä pikkunaperot voivat lihoa rauhassa kun meidän isi ostaa hianomman älypuhelimen mitä kaverilla on ja pitti liikkuu mahottomasti mutta lapsi ei- Aslakin kaima
ja tällaista voi tapahtua vain Suomen Lapissa.
- merirosvofani
Ihana viesti! Hyviä ideoita vaan ensi vuonnakin kehiin :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS601919Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.50736Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514