IDIOOTTI OLLI LINDHOLM

Ei voi elää

Ölli on malliesimerkki tyylitajuttomasta idiootista. Hän ei ilmeisesti ole koskaan tajunnut alkuperäisen Yön arvoa, sen punkrock -sävytteisen melankolisen katurockin pointtia. Ölli teki rahan takia typerimmän ja häpeällisimmän ratkaisun, ja Yö on nyt iskelmä/laulelma/humppabändi. Anteeksiantamatonta.
Jumalauta itku pääsee kun kuuntelee Yön ekaa levyä tietäen tämän nykyisen loputtoman nyyhkyripulin olemassaolon.

11

2646

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hais taOlli vi ttu

      Ja tilannetta ei todellakaan paranna se, että pelle luulee ihmisten ihailevan skrodeja isoperseisiä jää kiekkoilioita, ja reenaa siksi salilla. Äijä näyttää lavalla huojuvalta pystyynnostetulta isoper sevillisialta, ja kuulostaakin siltä. Aika harva artisti pystyy jatkuvsti laulamaan huonommin kuin debyyttilevyllään 30v. sitten.

    • Suomiralleja

      Hakulisella on ollut upea taito jo nuorena tehdä hienoja iskelmällisiä lauluja. Yön ensimmäiselläkin levyllä on kuultavissa näitä Suomi-iskelmään nojautuvia helmiä.

      Toki myöhemminkin Yölle on tehty hienoja ralleja Juha Tapion, Hanhiniemen ym. toimesta. Unohtamatta vaikkapa Jussi Hakulisen upeaa Rakkaus on lumivalkoista.

      Se on totta, että Yö yhtye toi yhtenä sanansaattajana suomalaiseen kevyeen musiikkiin jo ensilevyllään popahtavaa ja jopa rokahtavaakin särmää silloisten iskelmä artistien tuotannon ohelle.

      Varsinaisen rockin ja rytmimusiikinhan kanssa Yö-yhtyeellä ei ole kaiketi koskaan ollut varsinaisia yhtymäkohtia.

    • Varma tieto

      Ollilla on aivan helvetin iso pää ja laulu vaan huononee nykyään. Läski ei jaksa enää, pää painaa.

    • Kannustuskommentti

      Joo just. On totta, että Hakuliselta on Yölle syntyneet parhaat biisit, mutta eivätpä nämä sävellystaidot ole Olliltakaan hävinneet mihinkään, vaan useimmilta uusimmilta levyiltä on löytynyt myös taattua Ollinkin synnyttämää materiaalia, vaikkakin sanoitukset ovatkin olleet muiden käsialaa. Mielestäni tästä on viime aikoina Yö-yhtyeelle syntynyt eräänlainen kivijalka onnistua edelleen omalla tavallaan myös riitojen jälkeen Jussi Hakulisen kanssa. ...Ja kieltämättä heidän toiminta pyörii jossain määrin liikaa avustavien tahon ympärillä, pitää paikkansa, mutta minään kovin suurena idioottina en Ollia millään tasolla pidä.

    • C0 2

      Hyvähän se on jos pystyy omia piisejå tekemään, sillon jää myös radiosoittokorvaukset itselle. Mut jos ne on huonoja piisejä, sillon levyt
      ei myy eikä soi radiossa. Vaikea yhtälö, ehkä juuri siksi Ollin pää on kasvanut?

    • löpön

      höpön

    • MrJuha82outolintu

      Höpö höpö.
      Olli on ihan tarpeeksi fiksu.
      Miksi pitää haukkua??????
      Senkin ilkeä paska.
      Hyi sua.

    • pölhökanto

      Ollilla on tosi iso pää, aivan helvetinmoin kanto, ihan naurettavan näkönen.

    • kantoaines

      kiviset ja soraset, kumpi

    • Anonyymi

      möffö

    • Anonyymi

      Oisko syytä poistaa tämä kirjoitus!! Miksi kuolleista kirjoitella!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe