15-vuotias teinipoika teki olennaisen virheen katsottuaan pornoa perheensä olohuoneen televisiosta, ja sen lisäksi hän jätti aikuisviihteen pyörimään sulkiessaan television. Myöhemmin äiti avasi television, jossa pornovideo oli edelleen pyörimässä.
Äiti soitti välittömästi hätänumeroon ja poliisit singahtivat paikalle.
Äiti kertoi heille pojan käyttäytyneen muutenkin oudosti viime viikkoina.
Poliisipartio kuitenkin totesi, ettei poika ollut rikkonut mitään lakia ja jätti pidätykset tekemättä.
Äiti ei tainnut tietää että 15-vuotiaat saavat ihan laillisesti katsoa pornoa?
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi rikos:
"Joka ansiotarkoituksessa luovuttaa 15 vuotta nuoremmalle kuvan, kuvatallenteen tai esineen, joka sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana on omiaan herättämään yleistä pahennusta, syyllistyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin."
"Kielto levittää pornografiaa lapsille koskee vain kuvia, kuvatallenteita ja esineitä. Kirjallisen pornografian levityskielto olisi vaikutukseton, koska sitä olisi mahdotonta valvoa."
Eli ainoastaan ALLE 15-vuotiaille ei saa MARKKINOIDA seksileluja tai pornoa?
Teinipoika katso pornoo
2
106
Vastaukset
- Valistusta
Nyt en ihan immärrä. Onko aloituksen tarkoitus kyseenalaistaa "äidin" mielenterveys vai nuoren normaali uteliaisuus kehittyvään seksuaalisuuteen ja omaan kehoon?
Itse kovin hämmennyin yllättäessäni poikani 15-v (nyt 19-v) samoissa puuhissa. Olin todella pahoillani ja nolo, että koputtamatta olin hänen huoneeseensa pelmahtanut. Asiasta puhuttiin (molemmat posket punaisina) ja kerroin, että seksi rakastamansa ihmisen kanssa ei ole sitä armotonta paukutusta, lutkutusta , huutoa ja yleensä naiset ovat näissä "elokuvissa" varsin onnettomassa elämän tilanteessa.
Siinä ohessa puhuimme myös siitä, että masturbaatio ja seksuaalisuus on täysin luonnollinen ja hieno asia. Siitä lähtien pidin huolen, että koputin oveen ja odotin vastausta.
17-v rakasteli poika sitten eka kerran ja totesi,... se rakastelu on todella toisenlaista oikeesti kuin elokuvissa. Se on paljon kauniimpaa.- valistusta
Korjaus edelliseen,..ei rakastellut poikaa (tosin ei olisi haitannut sekään) ajatuksen juoksu kirjoittaessa vain meni sekaisi. Rakkaus on tärkeintä, ei sukupuoli.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san811992- 561210
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122958Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 93948