Viljosta Kalevan sunnuntailiitteessä hieno juttu

Viljosta aistii, että ihan rehellisesti on halua selvittää menneet hoitokokous-, insesti- ja pedofiiliasiat.

Sen sijaan epäilyttää, että srk:ssa ja lähipiirissä taitaa olla niin monta hämärähommiin ja raskaisiin synteihn sekaantunutta körmyä, että he pyrkivät estämän totuuksien tulemista pintaan.

Taitavat osa mennä mieluummin h...........n kuin tehdä raamatullista parannusta.

Aika näyttää miten Viljon käy
37835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

No Villellä on halu pitää Kristuksen mieli - nostaa ja kantaa.

Aiemmat pj:t syyllistivät uhreja ja suojelivat rikollisia ja synnintekijöitä ja halveksivat monissa käänteissä kaikkia muita. Paholaisen työtä sellainen on.

Äänestä
  • paholaisen työtä te

    Äänestä

  • teette täällä kirjoitti:

    paholaisen työtä te

    Sattuiko kohti ?

    Äänestä

Onks Viljoo näkyny?

Äänestä

Lähetin tällaisen kirjoituksen Kalevaan Juntusen jutun perään. Se poistettiin samoin kuin aikaisemmin Kotimaa24:stäkin. Saa nähdä, poistetaanko se täältäkin.


Viljo Juntunen kertoi Kotimaa24:ssa 3.7.2014, että liikkeessä on sanouduttu irti hoitokokousten ilmapiiristä, jossa ihmiset kokivat hengellistä väkivaltaa......”Tekee mieli pyytää anteeksi vaiheita joita on ollut, jotta voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä.” Juntunen arvioi, että puhumattomuuden kulttuuri vanhoillislestadiolaisuudessa on alkanut murtua ja liike pyrkii avoimuuteen ja rehellisyyteen.
Ennenkin on pyydetty anteeksi:
”Vanhoillislestadiolaisia edustava Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta pyytää anteeksi liikkeen 1970-luvun niin kutsuttujen hoitokokousten opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä. Asiasta kertoo Kotimaa24:lle SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen. SRK:n johtokunnan viikonloppuna tekemä kannanilmaisu aiotaan julkaista kokonaisuudessaan tällä viikolla ilmestyvässä liikkeen Päivämies-lehdessä. Olavi Voittosen mukaan kyse on anteeksipyynnöstä.” (Kotimaa24 09.10.2011)
Päivämiehessä Nro 41 12.10.2011 SRK:n johtokunnan kannanilmaisussa lukee kuitenkin tällaista liirum laarumia, jota Viljo Juntunen on ollut laatimassa tai ainakin hyväksymässä:
”….Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan. Niinpä asioiden korjaus lähtee yksittäisen kilvoittelijan omasta halusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä.”

Hoitokokouksissa ei ollut kyse yksittäisten kristittyjen erehtymisestä vaan siitä, että SRK levitti henkiharhaoppia rauhanyhdistyksiin tehokkaalla kampanjalla 70-luvun lopulla. Liikkeestä harhaoppien johdosta väärin erotetut on yhä jätetty heitteille. Anteeksipyynnöt näyttävät olevan julkisuuden paineesta tehtyjä taktisia temppuja, joilla pelataan aikaa. Ulospäin tiedotetaan eri tavalla kuin liikkeen rivijäsenille. Juntunen toivoo, että voitaisiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Pöytä ei puhdistu, ellei ole aikomustakaan korjata väärinkäytöksiä siinä laajuudessa kuin ne ovat tapahtuneet. Toivottavasti avoimuuteen ja rehellisyyteen pyrkiminen näkyy jatkossa käytännössäkin.
Hoitokokousluuranko irvistää edelleen SRK:n kaapissa.

Äänestä
  • Selvittämisen vaatimus on tullut aiheesta. SRK:n ja Rauhanyhdistysten toimesta järjestettiin laajasti ja vuosikausia kestäneitä hoitokokouksia, joissa pilkattiin ja häväistiin ihmisiä tosi julmasti. Keksittiin vaikka minkälaisia perusteita syytöksille. Oli todellista sadismia. Henkiä oli jos minkälaisia ja nimisiä. Mikä vaan saattoi olla joku henki. Jos ei hyväksynyt keksittyä syytöstä, oli syytetty heidän mukaansa noussut Jumalan seurakuntaa vastaan. Näin korotettiin Rauhanyhdistys Jumalaksi, sitä piti kuulla ja totella vastoin Raamattua.

    Luuk 6:39. Mutta hän sanoi heille vertauksen: taitaako sokea sokeaa taluttaa? eikö he molemmat hautaan lankee? Hoitokokouksissa ei ollut kyse yksittäisten kristittyjen erehtymisestä vaan siitä, että SRK levitti henkiharhaoppia ja näin talutti kaikki samaan hautaan. Jokainen joka ei hyväksynyt henkioppia tai ollut sitä kannattamassa tavalla tai toisella, erotettiin RY:stä sekä julistettiin uskonsa menettäneeksi.

    Usko pitää perustua yksin Raamattuun, siihen Jumalan Sanaan, joka meidät uskon kautta voi puhdistaa kaikesta vääryydestä. Jeesuksen lunastustyö on ainoa tie pelastukseen. Minä olen tie, totuus ja elämä opettaa Jeesus itse. Jumalan Sana seisoo ja on pysyvä viimeisenäkin päivänä ja ikuisesti.

    Nyt myöhemmin asioista ei haluttaisi puhua, eikä tunnustaa tapahtuneita. Moni aikoinaan kielletty asia on nyt tullutkin sallituksi, vaikka Raamattu on sama. Muistaa sopii ettei rikokset Jumalan edessä vanhene. Jeesuksen sovintotyö on ainoa joka puhdistaa meidät.

    Perustus on edelleen puhdistamatta. Tunkion voi poistaa ja itsensä puhdistaa kaikesta. Se edellyttää rehellistä toimintaa. Vääryydet ja rikokset pitää tunnustaa, tehdä parannus. Selittely ja vähättely ei puhdista mitään.

    Vääryydessä ei voi olla osallisena vaikka ei itse tekisikään, osallisuuteen riittää että tavalla tai toisella hyväksyy, vaikkapa hiljaa hyväksymällä. Sehän on itsensä pettämistä. Jumalaa ei voida pettää.

    Selvityksen tarkoituksena on oltava asioiden korjaaminen sekä saattaminen totuuden tuntoon parannukseksi ja autuudeksi. Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä. Toiminnan pitää olla rakentavaa Raamattuun perustuen.

    Raamattu on uskon ylin ohje. Muuta perustusta ei ole.

    Äänestä

  • Miksi poistettais, tuo kirjoituksesi on sitä samaa mitä tämä palsta on väärällään. Ideanikkarit niinkuin sinä, luulet keksineesi jotain uutta. Olet oman ajatustesi vanki, asia on sinulle pakkomielle. Siihen aikaan eriseuralaiset pistettiin ruotuun, saattoi siinä sivussa muutama sivullinenkin saada siipeensä. Sodassa ei voi välttyä viattomilta uhreilta. Tänä päivänä samat vääräthenget tekee työtä vl-ihmisten pään menoksi. Vanhat konstit eivät nyt toimi vaan nyt toimitaan toisin.

    Äänestä

  • Jospa Viljo toimii rehellisesti kuten on kuuluttanut eikä sorru kaksoisviestintään.

    Toivoa on, että SRK:ssa olisi ainakin yksi rehellinen.

    Äänestä

  • Amazed kirjoitti:

    Selvittämisen vaatimus on tullut aiheesta. SRK:n ja Rauhanyhdistysten toimesta järjestettiin laajasti ja vuosikausia kestäneitä hoitokokouksia, joissa pilkattiin ja häväistiin ihmisiä tosi julmasti. Keksittiin vaikka minkälaisia perusteita syytöksille. Oli todellista sadismia. Henkiä oli jos minkälaisia ja nimisiä. Mikä vaan saattoi olla joku henki. Jos ei hyväksynyt keksittyä syytöstä, oli syytetty heidän mukaansa noussut Jumalan seurakuntaa vastaan. Näin korotettiin Rauhanyhdistys Jumalaksi, sitä piti kuulla ja totella vastoin Raamattua.

    Luuk 6:39. Mutta hän sanoi heille vertauksen: taitaako sokea sokeaa taluttaa? eikö he molemmat hautaan lankee? Hoitokokouksissa ei ollut kyse yksittäisten kristittyjen erehtymisestä vaan siitä, että SRK levitti henkiharhaoppia ja näin talutti kaikki samaan hautaan. Jokainen joka ei hyväksynyt henkioppia tai ollut sitä kannattamassa tavalla tai toisella, erotettiin RY:stä sekä julistettiin uskonsa menettäneeksi.

    Usko pitää perustua yksin Raamattuun, siihen Jumalan Sanaan, joka meidät uskon kautta voi puhdistaa kaikesta vääryydestä. Jeesuksen lunastustyö on ainoa tie pelastukseen. Minä olen tie, totuus ja elämä opettaa Jeesus itse. Jumalan Sana seisoo ja on pysyvä viimeisenäkin päivänä ja ikuisesti.

    Nyt myöhemmin asioista ei haluttaisi puhua, eikä tunnustaa tapahtuneita. Moni aikoinaan kielletty asia on nyt tullutkin sallituksi, vaikka Raamattu on sama. Muistaa sopii ettei rikokset Jumalan edessä vanhene. Jeesuksen sovintotyö on ainoa joka puhdistaa meidät.

    Perustus on edelleen puhdistamatta. Tunkion voi poistaa ja itsensä puhdistaa kaikesta. Se edellyttää rehellistä toimintaa. Vääryydet ja rikokset pitää tunnustaa, tehdä parannus. Selittely ja vähättely ei puhdista mitään.

    Vääryydessä ei voi olla osallisena vaikka ei itse tekisikään, osallisuuteen riittää että tavalla tai toisella hyväksyy, vaikkapa hiljaa hyväksymällä. Sehän on itsensä pettämistä. Jumalaa ei voida pettää.

    Selvityksen tarkoituksena on oltava asioiden korjaaminen sekä saattaminen totuuden tuntoon parannukseksi ja autuudeksi. Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä. Toiminnan pitää olla rakentavaa Raamattuun perustuen.

    Raamattu on uskon ylin ohje. Muuta perustusta ei ole.

    "Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä."

    Tuohan ei pidä paikkaansa. Olen havainnut, että vl:ia on lupa häväistä kansanryhmänäkin pedofiliasta sen vuoksi, että vl:t eivät pidä väärähengellisiä uskovaisina. Lisäksi jokaista uskovaista, joka ei notkista polviaan Baalille ja tunnusta väärähengellisiä elävän uskon jakajiksi, saa vapaasti häpäistä kaikenlaisilla mahdollisilla juoruilla, väitteillä, panetteluilla. Ne vaikuttavat olevan epäuskoisten etuoikeuksia, viimeisellä tuomiolla niistä tosin tehdään tili.

    Äänestä

  • Wenttailija kirjoitti:

    Jospa Viljo toimii rehellisesti kuten on kuuluttanut eikä sorru kaksoisviestintään.

    Toivoa on, että SRK:ssa olisi ainakin yksi rehellinen.

    Miten se Juntunen nyt yhtäkkiä herkesi niin rehelliseksi?

    Miksi hän oli aivan hiljaa vuosikaudet tähän saakka, SRK:n johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana? Tähän saakka allekirjoitti kaikki Johtokunnan kannanotot ja joissa ei koskaan nähty missään omassa toiminnassa moitittavaa.

    Juntunen taitaa kuulua siihen laajaan joukkoon myöhäis-herännäisiä...

    Äänestä

  • ei ongelma kirjoitti:

    "Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä."

    Tuohan ei pidä paikkaansa. Olen havainnut, että vl:ia on lupa häväistä kansanryhmänäkin pedofiliasta sen vuoksi, että vl:t eivät pidä väärähengellisiä uskovaisina. Lisäksi jokaista uskovaista, joka ei notkista polviaan Baalille ja tunnusta väärähengellisiä elävän uskon jakajiksi, saa vapaasti häpäistä kaikenlaisilla mahdollisilla juoruilla, väitteillä, panetteluilla. Ne vaikuttavat olevan epäuskoisten etuoikeuksia, viimeisellä tuomiolla niistä tosin tehdään tili.

    Tämä "häväisty kansanryhmä" on keskuudessaan luonut käytännön jossa lapsen raiskaaja pyytää raiskauksen anteeksi uhriksi joutuneelta lapselta, jonka jälkeen raiskauksen muisteleminen on anteeksi annetun synnin muistelemista josta joutuu kadotukseen.

    Sikäli minulla ja meillä kaikilla on lupa ja oikeus arvostella kaikkia vanhoillislestadiolaisia sellaisen sisäänpäin lämmenneen ja sulkeutuneen lahkon ylläpidosta jonka säännöt avaavat pedofiileille taivaallisen toimintaympäristön.

    Äänestä

  • Äkillinen puuska? kirjoitti:

    Miten se Juntunen nyt yhtäkkiä herkesi niin rehelliseksi?

    Miksi hän oli aivan hiljaa vuosikaudet tähän saakka, SRK:n johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana? Tähän saakka allekirjoitti kaikki Johtokunnan kannanotot ja joissa ei koskaan nähty missään omassa toiminnassa moitittavaa.

    Juntunen taitaa kuulua siihen laajaan joukkoon myöhäis-herännäisiä...

    Mielenkiintoinen näkökohta.

    Onko Viljon puheet vain media mielistelyä ? Toivottavasti seuraa konkretiaa !

    Äänestä

  • ei ongelma kirjoitti:

    "Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä."

    Tuohan ei pidä paikkaansa. Olen havainnut, että vl:ia on lupa häväistä kansanryhmänäkin pedofiliasta sen vuoksi, että vl:t eivät pidä väärähengellisiä uskovaisina. Lisäksi jokaista uskovaista, joka ei notkista polviaan Baalille ja tunnusta väärähengellisiä elävän uskon jakajiksi, saa vapaasti häpäistä kaikenlaisilla mahdollisilla juoruilla, väitteillä, panetteluilla. Ne vaikuttavat olevan epäuskoisten etuoikeuksia, viimeisellä tuomiolla niistä tosin tehdään tili.

    Mutta kannattaa miettiä, mistä se häpäisy kumpuaa, joka nyt tulee meidän kaikkien päälle. Eikö juuri siitä, mitä keskuudessamme on tapahtunut ja on sallittu vuosikausia tapahtuvan. Pedofiiliaan ei ole puututtu, vaikka se on tiedetty. Sitä on salailtu ja hyssytelty. Miksi on salailtu ja hyssytelty? Ensin meidän pitää vastata siihen kysymykseen - mennä asian ytimeen. Meidän tämänhetkinen häpäiseminen on seurausta siitä, miten pedofiliaan ja jopa asiaa esille tuoneisiin uskovaisiin on suhtauduttu. Älä vie tätä keskustelua sivutaiteelle.

    Äänestä

  • 3+8 kirjoitti:

    Mielenkiintoinen näkökohta.

    Onko Viljon puheet vain media mielistelyä ? Toivottavasti seuraa konkretiaa !

    Veikkaan niin, vaikka onkin surullista todeta. Kun en luota niin en luota.

    Äänestä

Eläkeiässä ovat tuon liikkeen johtajat olleen melkein aina, paavit on vielä

Äänestä
  • Mutta onneksi suomalaiset miehet pysyvät tarzanin näköisenä hautaan saakka, kiinteä vatsa ja peba, lihakset viimeisen päälle ....

    Äänestä

Nimitystä paavi käytetään täydellisen arvonimen sijaan, joka kuuluu: Rooman piispa, Jeesuksen Kristuksen sijainen, apostolien ruhtinaan seuraaja, yleismaailmallisen kirkon pää ja ylin paimen, lännen patriarkka, Italian priimas, Rooman kirkkoprovinssin arkkipiispa ja metropoliitta, Vatikaanivaltion hallitsija, Jumalan palvelijoiden palvelija.

Äänestä

Nim. "Amazed" ja "Oretna2" suurkiitokset teille asiallisista kirjoituksistanne! On hyvä, että vielä vapaassa maassa ja uskovaisten palstalla voidaan näin vapaasti ja rehellisesti puhua ja keskustella näinkin aroista asioista kuin hoitokokoukset ja niiden vääränlainen hoito ja hoitajien vääryydet. On erittäin hyvä, että näitä käydään läpi ja niistä keskustellaan ja vieli tiliä tehdään, että saataisiin koko siionin pöytä puhdistettua, että nuoremmat polvet voisivat jatkaa puhtaalta pöydältä.

Äänestä
  • Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti!

    Puhut 10 vuotta päivittäin jauhetusta asiasta ikään kuin uutena asiana, jonka joku teistä kolmesta täällä olevasta mielisairaasta uskalsi vapaassa maassa ottaa esille. Niin, ikäänkuin uutena rohkeana ja ihmeellisenä asiana.


    Kiusauksella

    Oi kiitos Oretra Johannes itselle vastaaja.

    Joh

    Äänestä

  • tilaa piippa-auto kirjoitti:

    Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti!

    Puhut 10 vuotta päivittäin jauhetusta asiasta ikään kuin uutena asiana, jonka joku teistä kolmesta täällä olevasta mielisairaasta uskalsi vapaassa maassa ottaa esille. Niin, ikäänkuin uutena rohkeana ja ihmeellisenä asiana.


    Kiusauksella

    Oi kiitos Oretra Johannes itselle vastaaja.

    Joh

    Siinäpä malliesimerkki srk-opin nielleestä vl:stä.

    Saat varmaan johtokunnalta papukaijamerkin.

    Äänestä

¤¤¤¤ Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti! ¤¤¤¤

Kylläpä omatuntosi on syyttävässä tilassa, kun ei pysty enää puolustamaan vaan hyökkäämään toisia vastaan. Tee heti parannus ja usko evankeliumi ja tule takaisin ruotuun ja lähde meitä ja Herraa seuraamaan.

Äänestä

On lapsellisia kommentteja kuten tuo mielisairaaksi diaknosoiva tapaus !

Mikä siinä on ettei siinä mailman ainoassa jaumalanvaltakunnassa pääse se Raamatun opetus ja malli koskaan esiin !!

Eikö ole ihme ja suuri. Luulis nyt Jumalan vierimmäinen ymmärtävän edes perusasiat toimitaa kuten Raamatun malli antaa opiksi.

Äänestä
  • Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti!

    Puhut 10 vuotta päivittäin jauhetusta asiasta ikään kuin uutena asiana, jonka joku teistä kolmesta täällä olevasta mielisairaasta uskalsi vapaassa maassa ottaa esille. Niin, ikäänkuin uutena rohkeana ja ihmeellisenä asiana.

    Kiusauksella

    Oi kiitos Oretra Johannes itselle vastaaja.

    Joh

    Äänestä

  • aivottomalle tolloll kirjoitti:

    Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti!

    Puhut 10 vuotta päivittäin jauhetusta asiasta ikään kuin uutena asiana, jonka joku teistä kolmesta täällä olevasta mielisairaasta uskalsi vapaassa maassa ottaa esille. Niin, ikäänkuin uutena rohkeana ja ihmeellisenä asiana.

    Kiusauksella

    Oi kiitos Oretra Johannes itselle vastaaja.

    Joh

    Tulihan tähänkin ketjuun yksi sukurutsasta syntynyt vanhoillislestadiolainen.

    Äänestä

Muistahan aloittaja että Viljo on ollut pitkään SRK:n johtokunnan jäsen eikä ole saanut mitään postitiivista aikaan ko teemoista. Miksi nyt jotain alkaisi tapahtua? Jatkaa vain niin usein nähtyä SRK:n kaksoisviestintää eli mielistelee mediaa.

Äänestä

VL-kirjoitusta kuten yllä on: "mene hoitoon, tilaa piipaa-auto, olet mielisairas jne." Uskomatonta, että tuo mielisairaaksi leimaaminen on ainut kommentti, mihin joku vl-taustainen kykenee.

Noin pahasti on tuli jo työnsä tehnyt - näin se "keskustelu" vain vl:ien taholla näyttää menevän. Ainoa "keskustelu" on vain raivoisa hyökkäys, herjaaminen ja nimittely. Kyllä on henkisesti vajaata porukkaa.

Äänestä
  • """Kyllä on henkisesti vajaata porukkaa."""

    Sitähän se.

    Äänestä

  • Aiheeseen liittyen; mene hoitoon heti!

    Puhut 10 vuotta päivittäin jauhetusta asiasta ikään kuin uutena asiana, jonka joku teistä kolmesta täällä olevasta mielisairaasta uskalsi vapaassa maassa ottaa esille. Niin, ikäänkuin uutena rohkeana ja ihmeellisenä asiana.

    Kiusauksella

    Oi kiitos Oretra Johannes itselle vastaaja.

    Joh

    Äänestä

  • Tämä on havaittu kirjoitti:

    """Kyllä on henkisesti vajaata porukkaa."""

    Sitähän se.

    #Kyllä on henkisesti vajaata porukkaa#


    Näin on. Kumosit viimeisellä virkkeelläsi oman ns. sanomasi. Niin sairas sinä olet.

    Äänestä

Lukasin ei uutta.

Äänestä

nosto

Äänestä

Miten säälittävää keskustelua! Eikö tämän asiallisempaan keskusteluun pysty enää ne, jotka - vihan vimmassa - puolustavat edelleen hoitokokouksia väittäen niiden olleen jopa siunauksellisia. Ovatko myös menneiden vuosikymmenien käytännöt rippisalaisuuksineen pedofiilian suhteen olleet yhtä 'siunauksellisia'?

Kyllä tavalliset rivikristityt, se vaiennettu penkkikansa, odottaa nimenomaan aivan uudenlaisia avauksia kummankin em. asian suhteen. Arvovalta ja ihmiskunniako on niin tärkeää noita tekoja puolustaville, vai mikä on?

Äänestä
  • Oletko harkinnut itsesi kiikkuun vetämistä? Sen verran epätoivoiselta ja tietenkin sairaalta hihhulilta vaikutat!

    Äänestä

  • köysitehtailija. kirjoitti:

    Oletko harkinnut itsesi kiikkuun vetämistä? Sen verran epätoivoiselta ja tietenkin sairaalta hihhulilta vaikutat!

    Tällaiset kommentit kuten nimimerkki "köysitehtailija" ja muut asiattomat, hyökkävät kommentit todistavat selvästi, että henkiopin kannattajat, hoitokokousten puolustajat eivät kestä asiallista kesustelua aiheesta. Se on myös osoitus siitä, ettei haluta perustusta puhdistaa ja lähteä puhtaalta pöydältä, vaikka puheenjohtaja Juntunen Kalevan lehtihaastattelussa ilmoitti sen olevan tavoitteena.

    Tilanne näiden vuosikymmenien aikana ei ole periaatteessa muuttunut. Hoitokokousten aikana kun kysyi henkiopin raamatullisia perusteita, siihen ei saanut vastausta. Kysyjä todettiin välittömästi pimeäksi ja sanottiin, että on raamatulla sekoittanut itsensä tai totesivat ettei tässä Raamatuita tarvita. Tietysti lisäksi todettiin kysyjä olevan väärässä hengessä kun kysyi.

    Näillä menetelmillä tehokkaasti pyrittiin estämään kysymykset ja tuulesta temmatun henkiopin perusteiden esille ottamisen. RY:n piirissä edelleen näkyy olevan vahva kannatus olla puhdistamatta perustusta ja pitäytyä Raamatun vastaisen henkiopin perustukselle.

    Toki on uskonnon ja uskon vapaus. Ihmisten keksimien ja muovaamien oppien varaan saa myös uskonsa perustaa ja uskotella sen johtajavan autuuteen. Pitää kuitenkin muistaa, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa. Oppi pitää olla Raamatun mukainen, siihen ei saa lisätä eikä siitä saa pois ottaa mitään. Näin Raamattu opettaa, sitä ei voi muuttaa.

    Äänestä

Viljon pitäisi perustaa kaksi toimikuntaa, jotka alkaisivat tutkimaan hoitokokous -rikosta ja pedofilia -rikosta, joihin SRK on langennut.

Äänestä
  • Eihän nämä rikokset vanhene koskaan, SRK:n olisi ymmärrettävä se, että on tapahtunut rikoksia, jotka on tutkittava perinpohjaisesti.

    Äänestä

  • tunkio haisee kirjoitti:

    Eihän nämä rikokset vanhene koskaan, SRK:n olisi ymmärrettävä se, että on tapahtunut rikoksia, jotka on tutkittava perinpohjaisesti.

    "Eihän nämä rikokset vanhene koskaan, SRK:n olisi ymmärrettävä se, että on tapahtunut rikoksia, jotka on tutkittava perinpohjaisesti."

    SRK:n johtohenkilöt ja varmaan valtaosa tämän päivän saarnamiehistäkin ovat eläneet hoitokokousten ajat, tiespä miten moni syyttäjänä, loput kaiketi hiljaa olemalla hyväksyen. Vastustajat ja "henkiopin" hyväksymättömät aikalaiset tuomittiin auttamatta väärähenkisiksi, mm." kososlaiseen henkeen" menneiksi.

    Vetoankin teihin nuoremman polven Ry:llä kulkeviin! Te olette ainakin täältä saaneet ja voitte edelleenkin lukea mittaamattoman paljon aikalaisten kirjoituksia. Muitakin tietolähteitä on olemassa. Ottakaa rohkeasti omaistenne, sukulaistenne ja tuttavien ja tuntemattomienkin kanssa puheeksi nuo jo kauan sitten tapahtuneet asiat!
    Teillä on ikänne puolesta "puhtaat jauhot pussissa".

    Ei muuta kuin rohkeasti toimimaan, toivotan Jumalan siunausta työllenne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


777+7777 kirjoitti:

Viljosta aistii, että ihan rehellisesti on halua selvittää menneet hoitokokous-, insesti- ja pedofiiliasiat.

Sen sijaan epäilyttää, että srk:ssa ja lähipiirissä taitaa olla niin monta hämärähommiin ja raskaisiin synteihn sekaantunutta körmyä, että he pyrkivät estämän totuuksien tulemista pintaan.

Taitavat osa mennä mieluummin h...........n kuin tehdä raamatullista parannusta.

Aika näyttää miten Viljon käy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu