Älkää erehtyä hyvät suomalaiset perustamaan uusperheitä, itse äitipuolena olemisen kokeneena ja alan asiantuntijana olen vankasti tätä mieltä.
Uusperheessä (99,9%) lapset kärsivät aivan valtavasti. Aina jommankumman lapset ovat alakynnessä, siihen päälle vielä kiukkuiset exä puolisot ja ainaiset rahariidat, kuka maksaa kenenkin kulut, niin helpommalla pääsee kun asuu lapsien kanssa omineen ja hoitaa omat rakkaat lapsensa ja kaikkia tämä paine ja paha mieli on poissa. Harvoin uusi äiti tai isä rakastaa lastasi vilpittömästi. Siinä ne sun ja mun lapset pyörivät jaloissa ja kärsivät. Oma koti ja oma äiti tai isä siinä niin lapset saavat rauhassa kasvaa ilman hirveitä ristiriitoja. Miksi laitetaan aikuisen mukavuus ja halut edelle? Ja lisäksi uusperheen entisenä äitinä voin sanoa että helvettikin kalpenee, laitat ruokaa, peset pyykkiä, hoidat sun ja mun lasten kuljetuksia niin muuta et saa kun miehen exältä helvetinmoista huudot kokoajan ja mies pitää omien lastensa puolta ja pikkuhiljaa ne välit viilenee ja parisuhde alkaa rakoilla.
Uusperheessä (99,9%) lapset kärsivät aivan valtavasti. Aina jommankumman lapset ovat alakynnessä, siihen päälle vielä kiukkuiset exä puolisot ja ainaiset rahariidat, kuka maksaa kenenkin kulut, niin helpommalla pääsee kun asuu lapsien kanssa omineen ja hoitaa omat rakkaat lapsensa ja kaikkia tämä paine ja paha mieli on poissa. Harvoin uusi äiti tai isä rakastaa lastasi vilpittömästi. Siinä ne sun ja mun lapset pyörivät jaloissa ja kärsivät. Oma koti ja oma äiti tai isä siinä niin lapset saavat rauhassa kasvaa ilman hirveitä ristiriitoja. Miksi laitetaan aikuisen mukavuus ja halut edelle? Ja lisäksi uusperheen entisenä äitinä voin sanoa että helvettikin kalpenee, laitat ruokaa, peset pyykkiä, hoidat sun ja mun lasten kuljetuksia niin muuta et saa kun miehen exältä helvetinmoista huudot kokoajan ja mies pitää omien lastensa puolta ja pikkuhiljaa ne välit viilenee ja parisuhde alkaa rakoilla.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Et sinä ole asiantuntija muuta kuin oman elämäsi osalta -ja tuskin siinäkään, koska katsot asioita liian läheltä ja subjektiivisesti.
Uusperheitä on paljon erilaisia. Toimivia, onnettomia, surkeita, iloisia, onnellisia... Paljon kaikenlaista. Ihan kuten on ydinperheessäkin. Toivottavasti ymmärrät sen.
Olen itse sekä äiti että äitipuoli.
Miehen exä on haasteellinen, mutta ei minulle niinkään, vaan yleisesti ottaen kokee olevansa ainoa, joka lasta osaa hoitaa, vaikka kyseessä olisi vain nokkosen pistos jalassa. Sellainen kontrollifriikki. Määrää paljon älyttömiä asioita, mitä lapsi ei saa tehdä, ei jousta tapaamisajoista edes 15 minuuttia yms. Minulle kuitenkin ollut aina pintapuolisen ystävällinen, eikä puutu mihinkään henkilökohtaisiin asioihin tms. Mitään mustasukkaisuutta ei siis todellakaan ole. Miehen ja lapsen äidin lyhyt suhde päättyi jo kauen ennen kuin minä edes tapasin miestä. Tuo lapsen äiti on itse kasvanut uusperheessä, joten ehkä ei ole niinkään niitä vastaan, eikä yritä meidän uusperhettämme rasittaa. Hänen on vain vaikea antaa lapsen isälle mitään oikeuksia, vaikka lapsella on erinomaisen hyvä isä.
Minun ja exäni ero myös oli jo vanha juttu suhteemme alkaessa, eikä todellakaan ole mustasukkaisuutta mihinkään suuntaan ollut. Ihan jees välit, ja lasten asioista puhutaan fiksusti. Ei riitoja tms. Exä ja nyxä keskenään juttelevat kohteliaasti säästä, autoista ja lapsista, joskus harvoin kun törmäävät. Minä en exän vaimoa ole nähnyt kuin pari kertaa näiden vuosien aikana, kun hän ei halua minua nähdä. Kuitenkaan hän ei puhu minusta pahaa lapsille tms, joten asia on ihan ok. Jokainen elää omaa elämäänsä
Mieheni välit lapsiini ovat todella hyvät. Erityisesti kuopukseni on todella kiintynyt puolisooni. Esikoiseni nauttii kovasti siitä, että talossa on myös mies, tekevät miesten juttuja yhdessä. :) Minun lapseni ja miehen lapsi ovat hyviä ystäviä keskenään, ja kokevat olevansa samaa porukkaa. Kaikille suomme tasa-arvoisen kohtelun, mutta osittain painottuu niin, että mies huolehtii enemmän omastaan ja minä omistani. Mitä enemmän kuluu aikaa, sitä enemmän sellainen jako kuitenkin tuntuu vähenevän. Siinä asiassa menemme lasten ehdoilla.
Minä olen hyvin kiintynyt myös mieheni lapseen. Alusta asti oli selvää, että meillä molemmilla on lapsia, ja pakettiin kuuluu kaikki tai ei mitään. Tuntuu aivan yhtä ihanalta saada hellä halaus miehen lapselta kuin omaltakin. Rakkaita kaikki kolme ihmisen alkua. Tiedän että myös mieheni on kiintynyt lapsiini.
Meillä on onnellinen perhe, enkä näe mitään syytä siihen, miksi asiat muuttuisivat tulevina vuosina. Olemme seurustelleet 2 vuotta ja asuneet yhdessä siitä vuoden. Hyvin on mennyt.:)
Samoja sanoja sanon aloittajalle. Hän on asiantuntija korkeintaan omassa perheessään, ei muiden.
Meillä uusperheyttä takana seitsemän vuotta. Hyvin on mennyt kaikin puolin. Ei ongelmia lasten kanssa, ei eksien kanssa, ei puolison kanssa. Normaalia perhe-elämää.
Perheemme on onnellinen ja tyytyväinen perhe.
No sinun mielestäsi, mutta epäilempä että miehen lapet ovat todella onnettomia, kun joutuvat pakolla elelemään hankalassa tilanteessa. Mutta sitähän ei lapsilta kysellä, aikuisten mielestä lapset ovat onnellisia, vaikka totuus on muuta... näin he peittävät totuuden ja oman häpeän.
Asuppa sinä viikottain eri talsosa, muuta, pakkaa, sovellu sinne ja tänne... kuuntele kiusaamista, haukkumisia, syrjintää, häirintää... olen santon näinen uusioiden onnellisuusraporteista...
Heistä onnettomatkin lapset ovat onnellisia... ja se äiti reppana maailman hulluin ja mielenvikaisin ihminen... ja sekö on onnea, että tekee noin ala arvoisia asioita??
Kerrotko mihin perustat tämän väitteesi MINUN perheestäni?
Haluan sinulta yksiselitteisen ja faktoihin perustuvan vastauksen. Jos kerran pystyt syyttämään minua näistä asioista, niin pystyt osoittamaan sanasi myös todeksi, muutoin olet vain tyhjän huutelija.
Enkä nyt tarkoita mitään yleistyksiä, enkä olettamuksia, vaan sinulla PITÄÄ olla tietoa minusta, perheestäni, meidän elämästä sanojesi taakse.
Minä tiedän oman perheeni ja perheeni tilanteen. Sinä et edes tiedä kuka olen ja silti syytät minua täällä.
No, täällä odotan sinun vastaustasi.
Sinä kerrot niinkuin itse asiat näet, et niinkuin lapset ne miehen lapset ym ihmiset sen näkevät.
Aivan, pitää olla TIETOA KYSEISESTÄ ASIASTA JA IHMISISTÄ!!!! Mutta eihän se päde täällä, lissuakin haukut sen seitsemänneksi hulluksi ja idiootiksi tämän tästä, etkä varmaan häntä edes tunne! Tee niinkuin itse toivoisit muiden tekevän.
Mutta kuten sanoin, et voi sanoa että miehen lapset ovat onnellisia, koska vain sinä olet. Monesti ne lapset leikkivät onnellista, eivät kerro mitä tuntevat, jottei se isä lopullisesti hylkää heitä. Lapsi piilottelee tuntensa, ja se on suuri lasku siitä että roikot toisten perheen ja isä hylkää...
:). Arvasin ettet pysyt.
Niin minäkin ettet sinä pysty! ;)) ;)))
Karu totuus on se että aikuiset päättää mitä taloudessa tehdään koska ovat vastuullisia! Olipa pehemuoto mikä tahansa niin aikuiset on se jotka päättää asioista ja niin se on ollut aina ja tule olemaan ! Lapset ei ole sellainen auktoriteetti jolle voi sysätä aikuisen vastuuta
hukoookll ja
Onnellinen ihminen Nimimerkit, on hyvä että olette onnistunet viemään elämää enemmän lasten ehdoilla ja näin voitte ainakin tässä vaiheessa oman näkökantanne mukaan hyvin.
Sanon siksi oman näkökantanne mukaan, sillä lapset eivät ole sanaansa tänne sanoneet tai kirjoittaneet, eikä myöskään puolisosi.
Mutta se siitä, kysyisin kuitenkin syytä eroamisiinne, mitkä asiat vaikuttivat. Toivon että voisitte olla rehellisiä, sillä niin helposti tilanteesta luo sen itselle sopivan kuvan ja version.
Kysyn tätä syystä, että olette onnistuneet kirjoituksenne mukaan luomaan elättävät olosuhteet porukalle, jospa eroavat ihmiset saisivat jonkinlaisen avun teidän tavasta.
Kuinka pian eronne jälkeen tapasitte tämän uuden. Jos oli jo tuttu liton aikana, pystyisittekö kertomaan ihan totuuden mukaan.
Onnellinen ihminen vastaa:
Kyllä minä näen ja koen sen, kuinka lapsemme voivat meidän perheessä. Ja näen ja koen ja tiedän, kuinka puolisoni voi perheessämme. Kyllä me puolisot keskustelemme asioista paljon.
Minusta on omituista että, kyseenalaistat minun näkemykseni, minun perheestäni ja puolisostani. Sinä, joka et tiedä meidän elämästämme mitään, esität olettamuksen että, en puhu totta.
Minä joka elän perheessäni, jaan elämäni, aikani ja itseni näiden lasten ja puolisoni kanssa joka päivä, minä kyllä tiedän että, elämme normaalia, onnellista perhe-elämää.
Minä ja exä erosimme, koska emme olleet oikeat kumppanit toisillemme. Emme olleet sielunkumppanit. Emme rakastaneet toisiamme niin paljon, kuin voi rakastaa. Menimme hyvin nuorina yhteen. Ja merkit erosta oli olemassa jo ennen yhteisen lapsemme syntymää, mutta sinisilmäisinä uskoimme lapsen auttavan meitä pysymään yhdessä. Niin ei käynyt.
Eron jälkeen olemme olleet asiallisissa ja aikuismaisissa väleissä. Lapsen asiat hoidetaan kuten pitää, muutoin emme juurikaan ole tekemisissä. Joskus yhteisissä suvun juhlissa tapaamme (isovanhempien ja kummilasten, oman lapsen). Hän on myöskin uusperheellinen. Hänen puolisonsa on mukava, fiksu, aikuinen nainen. Olemme satunnaisesti tavanneet erilaisissa tilaisuuksissa.
Nykyisen mieheni tapasin neljä vuotta eroni jälkeen. Hänen erostaan oli kulunut viisi vuotta. Olen saanut elämääni aidon rakkauden ja sen sielunkummpanin itselleni. Sen vaan tuntee, tuntee koko kehossaan.
Perheemme ei ole porukka, vaan oikea ja aito perhe.
Käytät jostain syystä kirjoittaessasi hyvin alentavia ja halveksivia ilmaisuja:
oman näkökantanne, luo itselleen sopivan kuvan ja version, porukalle. Pidät jo lähtökohtaisesti meitä huonoina ja epärehellisinä.
No tässäpä meidän tarinamme historia.
Minä ja exäni erosimme 7 vuoden liitosta siksi, että kasvoimme hyvin eri suuntiin, emme viettäneet juurikaan aikaa yhdessä ja lopulta molemmat petimme. Minun petokseni ei ollut mitään "suurta rakkautta", vaan apua yksinäisyyden tunteen täyttämiseen, kun mies oli aina poissa. (Kyllä, ehdottomasti väärä tapa.) Exäni sen sijaan petti parinkin naisen kanssa, ja on tänäkin päivänä naimisissa toisen heistä kanssa. Heillä on yhdessä lapsikin. Eron halusimme exän kanssa molemmat. Oli se toki aikansa vaikeaa henkisesti, tuntui niin epäonnistumiselta, kun oli pienet lapset (silloin 2v ja 1v) ja monta yhteistä vuotta takana. Olimme kuitenkin varmoja päätöksestämme. Yhdessä ei ollut hyvä olla. Yhteistyö arjessa toimi silloin yhteiselon aikanakin, ja toimii lasten yhteishuollossa yhä. Muuten emme yhteyttä pidä, emme ole ns. ystäviä.
Exä siis muutti uuden kanssa yhteen n. pari kk eromme jälkeen.
Minulla oli välillä muutaman kk puolivakava seurustelusuhde, n. puoli vuotta eron jälkeen. Tuon ihmisen esittelin lapsille vain kaverina.
Kun erostani oli kulunut n. 2v, tutustuin nykyiseen puolisooni. Olimme kuitenkin aluksi vain ystäviä. Vuotta myöhemmin aloimme seurustelemaan, ja siitä vuotta myöhemmin muutimme yhteen. Eli yhteen muutimme n. 4 vuotta eroni jälkeen. Nyt erostani on 5 vuotta. Lapseni ovat 7v ja 6v.
Puolisoni lapsi sai alkunsa lyhyestä seurustelusuhteesta. ei ollut suunniteltu lapsi. Alusta asti miehelleni oli kuitenkin selvää, että hän haluaa olla mukana lapsen elämässä. Yrittivät jatkaa suhdessa raskausaikana, mutta se ontui koko ajan. Varsinaista seurustelua ei ollut siis silloinkaan. Yhdessä eivät ole koskaan asuneet. Totaalinen yritys loppui lapsen ollessa 1v, molempien halusta. Pettämisiä tms ei ollut, mutta hyvin riitaisaa. Miehen exä ei ole uudessa suhteessa. Lapsi on nyt 6v.
Molempien suhteet lapsen toiseen vanhempaan ovat loppuneet siis n. 5 vuotta sitten, eli 2 vuotta ennen kuin tapasimme ja 3 vuotta ennen kuin seurustelimme.
Ja tietysti meillä on avoimesti puhuttu kaikkien tunteista, eli kysytty myös lapsilta, onko heillä hyvä olla. Vaikuttavat hyvin onnellisilta lapsilta, ja onnelliselta tuo mieskin tuossa vieressä näyttää.:)
Toivon kaikkea hyvää elämään myös exälleni ja mieheni exälle, koska jos nekin lasten kodit ovat onnellisia, lapsilla on hyvä molemmissa kodeissaan. :)
Valitettavasti te elätte unelma maailmassa, kuvittelette tuntevanne puolisonne ja lapsenne ajatuksia myöten, niin ei ole yhdenkään ihmisen kohdalla.
Ja uusperhe, jossa on lapsia ex:ien kanssa ei ole nyt eikä tulevaisuudessa perhe, asuvat samassa osoitteessa, lapset ovat välillä etävanhemman luona, joten ei se mikään perhe pysty koskaan olemaan.
Kyllä uskon, että haaveilette todella perheestä, mutta enää se ei koskaan ole mahdollista, kun kerran eroaa ja lapset on mukana entisestä liitosta.
Perhe on paljon laajempi käsite ja uusperheessä se ei sitä ole.
Enemmän perhe on se yh. äiti yksin lapsineen, silloin perheen periaate kuitenkin säilyy enemmän.
Tätä sopii miettiä, vaikka koko loppuelämänne, toivon että se aukenee edes joskus.
Juuri näin, ei kenelläkään voi olla kahta perhettä, on vain yksi se jossa lapsi asuu. Isän luon aollaa kylässä, jos siellä käydään, ei se ole perhe.
Kaikkea voi kuvitella ja olettaa mutta totta niissä ei ole. Minäkin olen lumikki tai prinsessa ruusunen, voin kuvitella niin, mutta eihän se ole oikeesti tota.
""perhe on paljon laajempi käsite""". Mitä lhmettä sepostat??? Jos perhe on vain ydinperhe, eli isä, äiti ja yhteiset lapset, niin silloinhan tuo on varsin suppea käsite. Laajempi käsitys perheestä on moninainen. On ydinperhettä, uusperhettä, sateenkaariperhettä, yhden vanhemman perhettä, kahden lapsettoman aikuisen perhettä.
Sinä lasket perheeksi vain ydinperheen tai äiti ja lapsiperheen. Ilmeisesti elät itse tässä jälkimmäisessä muodossa ja hyväksyt vain sen mallin.
Minä hyväksyn kaikki perhemuodot, ne eivät ole minulta mitään pois, jokainen saa pitää omanlaisensa perheen.
Miksi yh-isä lapsineen ei olisi perhe?
Kyllä yh isä on lapsineen perhe, jos lapset asuvat hänen luonaan. Mutta vain he, siihen ei kuulu ulkopuolisia.
Perhe on vain biologiset ihmiset keskenään. Muut yhteiselot on sitten yhteiseloja, ei perheitä.
Biologiset ihmiset keskenään..... Kuule lissulässy, sinä olet siis perustanut perheesi verisukulaisesi kanssa, yäk, hyi hitto. Valtaosa ihmisistä valitaee puolison onneksi suvun ulkopuolelta. Sisäsiittoisuus huonontaa geenejä.
Sehän on tiedetty jo kautta historian.
Niin kyllä isän uusi on myös perhettä isän luona ja ex vaimo/äiti on ulkopuolinen
No sinä voit ulkoistaa ihan kenet tahdot, mutta ei kaikki niin raukkamaisesti ja lapsellisesti toimi.
Harmi sulle että aivosi ovat rusinan kokoiset.
Heikki 45 = lissu = onnen ydin perhe
No aivoton sanoo noin ! Mutta totuus on se ettei eronneet aviopuolisot ole toisilleen perhettä ja uudet kumppanit on 1000x rakkaampia kuin ex:t. Ja jos olisi toisin niin miks erota
Meillä edes miehen kakarat ei kuulu meille eikä edes tule meille sotkemaan ja laiskottelemaan. Ovat niin ällöttäviä otuksia, että emme huoli heitä meille. Olisi järkyttävää jos ne ramppaisi meillä joka kuukausi sotkemassa ja haisemassa. Exä muijasta puhumattakaan. Aina haukkumassa oli minua, vaikka minä en koskaan siitä harakasta pahaa ole puhunut.
Olemme onnekkaita kun ei tarvi niitä nähdä, mieskin on kuin toinen ihminen kun pääsi eroon omista kersoistaan. Ei ole koskaan niitä edes halunnut.
Nyt hänellä on maailman ihanimmant lapset mun omat ja yhteiset. Entiset elämät olemme unohtaneet aikapäiviä sitten. Onnenpekka kun pääsi rumasta akastaan eroon.
Niin meillä mun lapset tulee joka tapauksessa ja jos jollain on sitä vastaan niin samaa tietä voi lähteä.
Jos mun vaimo sanoisi ettei mun kakarat kuulu meille niin eipä hänenkään lapset meillä majailisi
Tä! siis pitää olla aviossa jonkun sukulaisen kanssa, sitte se on biologinen.
Äitipuolen rooli on mittava ja rankka. Hän ensin on perustanut oiekan perheen aikanaan itselleen ja kun se on hajonnut hän alkaa suunnittelemaan uuden perheen perustamista. Se ei olekkaan niinhelppo kuin oma ensimmäinen normaali perhe.
Äitipuoli joutuu koville, kun on kasvattanut omat lapset, hän joutuu kasvattamaan miehen lapset, kuuntelemaan exän kiukkuja oman ja miehensä, toimimaan kaikkien osapuolten sovittelijana, ja pitämään kaikkien koko suvun ja perheiden langat käsissään, jotta tämä suuren suuri entinen ja uusi perhe pystyvät toimimaan jotenkin yhteen.
Äitipuoli joutuu tosi koville, ja mitään ei koskaan saa palkaksi,.
Hyvät exät, voisitte jokus sanoa lastenne uudelle äidille kiitos, se ei ole paljon vaadittu.
Hän kuitenkin tekee suuremmano san lastenne kasvatuksesta ja asioista.
On rasittavaa toimia yhteiyshenkilönä ja sovittelijana ja pomona monille ihmisille. Olkaa kiitollisia että lapsillanne on ihminen joka pystyy kaiken tekemään.
Ei mitään kiitoksien jakelua avoperseille akoille.
Oikeassa olette, te jotka sanoitte että aikuiset kuvittelevat että lapset ovat ovat tuossa sotkussa onnellisisa, ei nähdä eikä haluta nähdä totuutta. Roikutaan kiinni unelmassa joka ei taatusti ole lasten unelma.....vieras setä muuttaa meille, äiti kihertää sille ja ne yhdessä vetävät siideriä naamaan. Vieras setä on meillä yhä useammin alkaa komennella eikä tiedä meidän asioista mitään. Vieraan sedän kakarat tulevat meidän kotiin viikonlopuksi, ne sanoo meidän on annettava niille huoneet ja mentävä takahuoneeseen. Tulee seuraava viikonloppu meidän on mentävä isän luo kerrostalolle, siellä on vieras täti ja sen lapset , huutoa kinaa ahdasta....tästä ne onnelliset lapset syntyy.....ja kun kierre jatkuu 10v ja äiti on taas vaihtanut vierasta setää ja meillä on uusi pikkusiskokin......keskittyykö siinä lapsi koulunkäyntiin ja omaan kasvamiseen ja turvalliseen kasvuympäristöön......kysyn vaan....
Miksi olit noin huono äitinä ja äitipuolena?
Miksi yleistät huonoutesi koskemaan kaikkia muitakin ihmisiä?
Itse olen asunut uusperheessä nyt 13 vuotta eikä mikään teidän perheenne jutuista ole tullut ajankohtaiseksi - eikä parisuhdekaan rakoile.
Et sinä ole äiti miehen lapsille, et ole mitään heille, pelkkä isän nainen, et muuta.
On turha kuvitella itselleen kultaista elämää toisten siivellä, miehen rahoilla ja hänen lasten rahoilla, tunekutua toisten elämään. Sinä ole siellä ulkopuolinen, ne lapset ja mies kuuluvat yhteen, sinä ole vieras ihminen.
Lapsilla on oma rakas äiti, jonka sinä olet kiilannut pois miehen ja lasten elämästä. Häpeisit edes, mutta et varmaan sitäkään osaa.
Hmmm. Oot väärässä isän kanssa samassa asuva aikuinen on isän rinnalla se auktoriteetti jota totellaan jolta haetaan tukea joka toimittaa äidin virkaa isän luona. Isän ex vaimo ei ole mitään ex miehen ja hänen uuden naisen kotona
Käyn töissä viitenä päivänä viikossa.
Ja olen mieheni tyttären hyvä ystävä - en äitinsä. Sen sijaan olen kyllä yhteisten lastemme (niin biologisiemme kuin adoptoimiemmekin) äiti ja "toimitan" äidin roolia kaikille lapsillemme.
Miehen lapselle ei ole mitään "omaa rakasta äitiä" vaan minä olen lähin korvike, mitä hänellä on tai tulee koskaan olemaan.
Mitä minun pitäisi hävetä?
ja höpsis pöpsis...unta taidat nähdä. Sinä voit ottaa kenet tahansa ja kuin monta tahansa naista siihen leikkimään sun vaimoo, mutta lapsille ne ei ole mitään. Jos pakotat väkisin lapset näkemään niitä naisia, et ole isä nimitystä ansainnutkaan, hyvä normaali isä ei pakota lapsiaan näkemään vierasta eukkoa.
Just sitä pitää hävetä, että leikit kotia vierailla lapsilla, jotka pelkää et isä hylkää jos ne ei hyväksy sua, mieti sitä ennenkuin leikit kotia vieraisenihmisten kansas. Häpeä ja mene töihin ja hanki omat kaljarahat ihan itse, äläkä elä siivellä
Sinä olet varmasti tyhmin elävä maailmassa.
Kateellisia löytyy... sinä olet yksi niistä. Kysy vaan minä vastaan, psykologiaa lukeneena, ymmärrän sinun mustaa mieltä, kerro vaan. se helpottaa. Minä jaksan kyllä kuunnella, enkä pahoita mieltä kovistakaan sanoista, kestän paljon, aina en ehdi vastaa kun tulee niin pajon ostia, mutta vastaan kyn ehdin, ja mihin katson tarpeelliseksi, on nääs vara valita... kerro!
Mistä kukaan on kateellinen noin tyhmälle ihmiselle, ei mistään. Päivästä toiseen päästelet aivopieruja, etkä ymmärrä edes lukemaasi.
Ethän osaa lukea tännekkään kirjoitettuja, mutta saathan sinä kuvitella lukeneesi vaikka mitä, haaveilu ei ole hulluiltakaan kiellettyä.
Ollaanpa sitä mustalla mielellä! Katkeruus nkyy tuossa, että et kykene kommunikoimaan kenenkään kanssa muuten kuin haukkumalla heidän kirjoituksiaan. Minä ymmärrän ja tiedän että se helpottaa kun purat sisintäsi tänne. Minua et suuttumaan saa.. annan mennä tuosta vaan kiukuttelut ja kuuntelen tai täällä luen ja vastaan. On hyvä että purat suuttumustansi tänne, kaikki eikuitenkaan ole sinullakaan kotosalla, ja seliviät niistä puhumalla tai hakemalla ammatti apua.
Buahahahahahahaaaa.....psykolgianrohtori luulee ittestään taas liikoja.
Harhainen lässulissu!
Ei mulla ole, kun yksi vaimo ja olen aviossa sen kanssa ollut jo kauan, eikä hän ole mitenkään vieras ja lapsia ei ole väkisin tänne tuotu, vaan ihan mielelään tulevat minua ja vaimoani katsomaan, en minä eikä vaimoni olla mitään hirviöitä, niin kun sinä.
Etkö siä pässinpää osaa lukea, ne lapset on adoptoitu ja niillä ei ole omaa äitiä, ehkä kuollut tai niiden äiti on joskus antanut lapset pois.Sitte on yksi biologinen lapsi.
Miehen lapsi on ystävä, ehkä jo niin vanha, ettei enään niin paljon "äitiä" tarvii ja hänellä ei ole äitiä olleskaan.
Häpee itse ja kehoitan sua oppettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan.
Sinun kanssa täällä kaikilla on vaikeaa, ei kenenkään muun kanssa, muut ovat sentään selväpäisiä ja osaavat lukea ja kirjoittaa.
Sinä olet niin änkyrä, katkera ja kaikenlisäksi vielä usein kännissä.
Ymmärrän tosi hyvin aloittajan mielipidettä. Itse koin uusperheen ensimmäiset kolme neljä vuotta tosi vaativana. Ei todellakaan ollut helppoa ottaa roolia äitipuolena perheessä, jossa riitaisa ero oli aivan liian tuore. Mieheni exä yritti hajottaa suhdettamme kaikin mahdollisin keinoin. Hän mustamaalasi minua lapsille, suvulle ja naapureille. Toinen lapsista jäi asumaan miehelleni. Tämä lapsi oli sopivasti teini iässä. Äiti sitten käytti tätä lasta välikappaleena minua vastaan. Teini onnistuikin luomaan minun ja mieheni välille paljon riitoja.
Äitipuolen rooli on erittäin vaativa ja erittäin epäkiitollinen. Äitipuoli pitää huolta lapsista, jotka eivät ole hänen omiaan. Ex nainen ei kuitenkaan koskaan kiitä äitipuolta tästä työstä.
Olemme olleet mieheni kanssa 7 vuotta yhdessä. Vihdoinkin saamme elää kaksin. Meidän luonamme asuva tyttö on 20 vuotias ja asuu omillaan. Nuorempi on meillä joka toinen viikonloppu ja lomat.
Voin rehellisesti sanoa, että en kyllä olisi mennyt uusperheeseen, jos olisin tiennyt kuinka haastavaa se tulisi olemaan. Homma on nyt kuitenkin hyvällä mallilla, koska haastavampi lapsi on muuttanut pois ja nuorempi on läheisempi ja helpompi tapaus.
Äitipuoli on paljon tärkeempi lapselle kuin oma äiti. Äitipuoli on parempi kasvattaja, näkee virheet, ja puuttuu niihin, kyselee psykologilta lapsen asiat, koulussa puuttuu lapsen tomintaan ja opastaa ja ohjaa. Hän neuvoo myös lapsen äitiä miten lapset pitää kasvattaa, neuvoo ruokailusa ja pyykkäyksessä. Ilman äitipuolta isin uutta rakasta vaimoa, yksikään lapsi ei präjäisi elämässään.
Miksi siis lapsen äiti ja miehen ex vaimoke on niin katkera ja pahoillaan jos joku ottaa äidin roolin? Sehän on lapelle rikkaus, kun on kerrankin elämässään ihminen joka autta neuvoo ja kasvattaa sekä ohjaa lapsen äitiäkin toimimaan oikein, jos hän ei ymmärrä itse.
Eihän se ole äidiltä pois jos lasta ohjataan ja tulee usemapi äiti hänen elämäänsä, lapset sopeutuu useimpiin sääntöihin hyvällä tai pahalla.. lapset tarvii rajoja ja lasten äidit ohjausta.
Äitipuoli jolla ei ole lapsia, näkee lasten ja exien viat ja puutteet, ja lähtee mukaan terapiaan ja hakemaan psykologista apua, siitä se uusi paras aika koittaa kun on ihminen joka ymmärtää.
Kyllä ne äitipuolet sitten on hyviä ihmisiä, turhaan niitä haukutte, muistakaa olla kiitollisia, ilman heitä olisitte missä lie.
Lissun, lässyn lää.......
Meillä on tiukas sännöt ylimääräisille lapsille, minä olen äiti joksi minua pitää puhutella, muuten tuossa on ovi.
Meillä tehdään kuin minä sanon, ei niinkuin miehenl apset haluavat. Äitipuolena mulla on suurempi vastuu kasvattajana kuin kellään, olen niinylpeä että olen saanut pomottaa, kiva homma. Olen aina tahdotunu suurperheen, mutta nämä miehenl apset on kyllä suuri haaste, ei mitään käytöstapoja eikä muutakaan, mutta osaan kyllä hyvin uiputaa heidät kotihommiin. Jos viet roskat saat kännykän takasin, niin jos imuroit vielä, ja jos tiskaat ja laita pyykit koneeseen.. sitten saat. Niin ka pyydät kauniisti. Tuo temppu toimii aina.
Lissun, lässyn lää....
Minä ihmettelen sitä, että miten naisista odotetaan eron jälkeen kasvavan nunnia ja enkeleitä...Itse koen olevani liian nuori vielä elämään koko loppuelämän selibaatissa. Olen sitten varmaan huono äiti kun minusta ei tullutkaan nunnaa eron jälkeen. Olen toisaalta kyllä harkinnut aikoinaan vakavastikin nunnaksi ryhtymistä mutta se kyllä vaatii minulta sen, että menisin luostariin, pois maailmasta. Sen haaveen olen kuopannut siihen saakka, että lapset ovat aikuisia ja heillä on omat perheet...sitten arvioin uudelleen, lähtisinkö kuitenkin luostariin. Mutta siihen on vielä pitkä pitkä aika ja siihen saakka koen olevani ihan tavallinen nainen...nainen joka tarvitsee miehen elämäänsä.
En väitä, että uusioperhe on helppo elämänmuoto...mutta minkäs teen...minä vain en näe muuta mahdollisuutta...Mutta miten ex liittyy mitenkään mihinkään kiukkuun tai rahariitoihin? Ei meillä ainakaan. Ex elää elämäänsä, minä omaani ja kerran kuussa hän laittaa tililleni tietyn summan ja jos erikseen pyydän johonkin erityiseen lapsen menoerään niin sitten hitusen lisää. Ja missä se kiukku on...iloisena ex on tullut katsomaan minua synnytyssairaalaan saadessani vauvan ja toista tuli katsomaan kotiin ja on tykännyt vauvoistani. Ja esikoiseni on onnellinen sisaruksistaan, vaikka heillä onkin eri isä kuin hänellä.
Silloin jos tulee niitä ylimääräisiä lapsia, on heille opetettava että toinen koti ei ole lepokoti, siellä tehdään ruuan ja yösijan eteen töitä. Kyllä 3 v osaa laittaa pyykit koneeseen, viedä roskat imuroida, kattaa pöydän ja siivota... jos ei osaa on se opetettava. Kyllä minä vaadin että ruuan eteen tehdään töitä, jos ei tos on ovi.
En ala vieraita kakaroita paapomaan, omia paapon jotta he päsevät vähemmällä, koulussa kun ovat tarvivat he rauhaa, sillon en miehen kakarat tule huutamaan ja sotkemaan. Rajat pitää olla. Heillä on se toinen äiti, minä olen vaan äiti joka käskyttää kaikkia. Jonkunhan on rajat pidettävä, jos miehen kakarat vaan heitetään tänne hoitoon, se ei meillä käy,.
Tosi huono provo.
Joo olisi kauheeta jos mun mies joutuisi ottamaan entiset lapset meille, siihen minä en suotuisi. En voisi alkaa yht äkkiääidiksi lapsille joita en tunne. Hyi... Jos mies ei sitä ymmärrä, saa mennä. Ei ole mennyt, rakastaa mua. Olenkin sanonut, että valinta on hänen, minä en käske enkä ehdota.
Minut hän valitsi. Pitkäät kurja äiti lapsensa siellä, me emme heitä huoli. En jaksa kasvattaa epämääräisiä ja laiskoja lapsia.
Omani ovat niin ihania, etten halua pilata heitä muiden lasten huonolla esimekrillä. Hyi...
Mitä mä tekeisin niiden kanssa? En mitään,,
Olisi kauheeta jos täällä maleksisi vieraita lapsia, mies tietää sen ja kunnioittaa meitä, eikä halua enää olla missään tekemisissä entisten lasten kanssa. Onneksi.. no vähän vaikutin siihen, kun sanoin että toivon, että jätät entiset lapset, minun mielikseni, ja toiveeni toteutui. Ei tarvi kärsiä ja katsella tyhmiä kersoja.
Onneksi on joitain asiota johon sulla ei ole valtaa esim. Otan lapseni meille asumaan vaimon mielipiteestä huolimatta ... ...eikä valinta lapsen ja sinun kaltaisen ihmisen välillä ole edes vaikea joten sinut voi ulkoistaa ilman omantunnon ongelmia.
Jukni69:lle,
jos otat lapsesi luoksenne ilman vaimosi suostumusta niin opetathan lapselle käytöstapoja, kuten huomenta, kiitos, ole hyvä,anteeksi tässä muutamia.
He osaavat pyytää anteeksi ja perus käytös tavat.
Juu hän voi rauhassa kiusata omia lapsia, se ei ole keneltäkään muulta pois. Ihminen joka ei kunnioita itseään ei osaa kunnioittaa muitakaan.
Tuon miehen päämäärä on uhma, mitä enempi uhmaa sen vihaisemmaksi tulee, ja säälin lapsia jotka joutuvat uhman takia alistumaan kurjaan kohtaloon.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Ikinä en olisi pystynyt ennalta arvaamasn, millaista ikävää ilmapiiriä uusperheellisyys voi kotiin aiheuttaa.ikinä ei saanut moittia miehen lasten tekemisiä, hän puolestaan valvoi omieni suhkussakäyntiä jopa ottamalla aikaa, vedenkulutusta seuraten. Kun hänen omat lapset tuli meille, he iloisesti saunoivat ja suihkutteluvat koko illan. Etukäteen tiesin toki että miehellä lapsia, mutta näistä epäreiluista asenneongelmista saa äitipuoli usein tietää vasta ajan kanssa. Elämäni paras ratkaisu oli lähteä elämään rauhassa, ilman miehen nalkutusta ja ilkeitä sanoja!
Onneksi meillä ei ole koksaan tarvinnut pelätä että kukaan vieras ihminen puuttuisi meidänl asten asioihin tai kohtelisi huonosti.
En oleksokaan antanut miehen tuoda naisia meille emmekä me mennä heitä katsomaan. Lapsemme ei ole saaneet olla missäään tekemisissä isnsä sutturoihdne kanssa.
Ette ukso miten on helpottanut ja miten on ollut turvallista elää, kun tiesi ettei omia lapsia kukaan vieras ihminen hauku tai kohtele huonosti.
Elämämme parahin ratkaisu etteimies tuo sutturoita meille eikä lasten eteen.
Miksi pitisi lapsia kiusata siitä että joku rikkoo perheen? Eihän se naikkonen kuulu mitenkään lasten elämään miksi heidän pitäisi nähdä perheenrikkojat? emme sitä jaksa ymmärtää.
Joka jutussa täälläkin vieras ihminen kohtelee lapsia huonosti, miksi annatte sent apahtua?
Miksi lapset maksaa sen että heidän perheensä on rikottu, hietähän se satuttaa.
Onneksi meillä ei ole tarvinnut ikinä pelätä että laspet joutuisvat isän sutturoiden kynsiin, vaan ovat saaneet asua turvallisesti omassa kotona, eikä tarvinnut pelätä yhtäänmitään.
Nyt ovat aikuisia ja erittäin ihanai a´ovatkin, mutta en usko että tuntisimme toisiamme jos joku sutura olisi päässyt heitä kiusaamaan.
Äidin kuuluu suojella lapsiaan, ja siinä olen onnistunut. Lapset sanovatkin että olen maailman paras äiti kun pidin heidän puoliaan.
Aivan on järkyttävää luettavaa edellä oleva kirjoitus. Miksi siihen jotkut edes suostuu?
Isä voi tavata muuallakin kuin katkeran naisensa kotona, ei sinne tarvi lapsia viedä. JOs on isä niin luulisi pitävänsä lastensa puolta. En jaksa tajuta, ettei näin ole.
On kiva toisaalta lukea näitä, ja todeta että on tehnyt niiiiin oiekin, että sydän oikein pakahtuu, kun ei ole omat lapset joutuneet ikinä kräsimään isän sutturoiden kiusaamisesta. Eivät he kuulu siihen maailmaan,.
Missä unissa oikein elät? Eihän tuommosta perhettä edes ole olemassa. Ei ole kuin se yksi ainoa ydinperhe. Se kun hajoaa, ei ole enää sitä perhettä.
Kaksi eronnutta voi muuttaa yhteen, mutta perhe se ei ole. Sitten vasta on perhe jos nämä kaksi eronnutta tekee sen yhteisen lapsen, se on perhe mutta ei sitä perhettä koota mistään vieraista ihmistä.
Ihan hullua unelmaa ja toiveita ja kuvtelmaa, että perhe on ketä tahansa nyt sattuu siinä olemaan. Et kaikki ihmiset on perhettä,.
Kyllä kaksi yhdessäolevaa aikuistakin muodostaa perheen. Lapsettomat pariskunnat ovat hekin perhe, vaikka lapsettomia ovatkin. Ei perheytyminen ole lapsellisten etuoikeus.
No, miten vain. Minun aviomiehelläni on lapsi ex-avoliitosta. Meillä on myös 3 yhteistä lasta. Olemme siis perhe, koska meillä on yhteisiä lapsia. Mutta sitä ihmettelen, että miksei mieheni lapsi (ja yhteisten lastemme sisarus) saisi mielestäsi kuulua perheeseemme? Kun hän itse kuitenkin laskee meidät kaikki perheenjäsenikseen. Pitäisikö hänelle sitten jotenkin tähdentää, että ei, et sinä kuulu tähän perheeseen? Miltähän sellainen mahtaisi lapsesta tuntua? :(